Lähdimme aikaiseen aamulla tyttöporukalla Kalaupapa-retkelle. Kalaupapa on Moloka’in pohjoisosassa vuoriston takana oleva niemi, jonne ei ole autotietä. Lähtöpaikka sijaitsi Moloka’in keskiosassa matalasti kohoavassa vuoristossa. Nata ja Heidi olivat päättäneet patikoida Kalaupapaan. He saivat lähteä edeltä samaa polkua, jota me tulisimme kohta muuleilla perässä. Muuliratsastajia kokoontui yhteensä noin 15. Oppaanamme oli vanha mies, joka pikaisesti neuvoi kuinka muulia ohjataan. Sitten meille valittiin muulit. Minä sain valkoisen Ilikean (tarkoittaa valkoista). Ennen lähtöä Ilikea halusi ruokailla puun lehtiä omalla pihalla.

Naapurin kyltti

Naapurin kyltti

Oppaamme

Oppaamme

Muulit osasivat reitin, välillä heitä piti vain hoputtaa. Ilikea ohitti muut muulit ja valitsi kärkipaikan. Polku kapeni pian kahden muulin levyiseksi. Minulle tuli yllätyksenä se, että melkein koko matka oli jyrkkää alamäkeä suurelta osin mukulakiveä ja kiviportaita. Alussa jännitti, mutta pian aloin luottaa muuliini. Sade jännitti maastoa liukastavana tekijänä, mutta Ilikeaa liukkaat mukulakivet eivät tuntuneet haittaavan. Laskeuduimme alas jylhää vehreää rinnettä. Meri oli kaukana alapuolella, mutta läheni koko ajan. Meren rantaan törmäävät aallot erottuivat sumussa heikosti. Ratsastimme mystisessä satumaailmassa.

Nata, Kalaupapaan kävelyllä

Nata, Kalaupapaan kävelyllä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näitä siis 26 kpl

Näitä siis 26 kpl

131  Mule Ride to KalaupapaLaskeuduimme 543 metriä, polkua oli 5,1 km, johon sisältyi 26 käännöstä, jotka oli merkitty puukyltein. Ilikea valitsi askelmansa tietysti parhaansa mukaan, mutta muutaman kerran sain kunnolla oksasta päähäni runsaassa kasvillisuudessa. Välillä jouduin hoputtamaan häntä kun hän olisi halunnut jäädä ruokailemaan. OLYMPUS DIGITAL CAMERAKun saavuimme rannan tasoon, sade lakkasi ja aurinko alkoi lämmittää läpimärkiä vaatteitamme. Kuljimme noin kilometrin rantaa pitkin kunnes saavuimme muulien aitaukseen. Nata ja Heidi odottivat keltaisessa koulubussissa. Sade oli päässyt reppuuni sisälle asti. Onneksi oli jättänyt lonely planetini kämpille, se olisi kastunut täysin. Vanha muulimiehemme istui kuljettajan paikalle ja retkemme jatkui nyt bussilla.

Minä Ja Ilikeani

Minä Ja Ilikeani

Ka = the, Lau = leaf, Papa = reef.
1800-luvulla spitaaliin sairastuneet vietiin Kalaupapaan, koska sieltä ei ollut tietä pois. Kalaupapa oli heidän vankilansa. Kalaupapa on nykyään hiljainen kylä, jossa on paljon hautausmaita ja pieniä kivikirkkoja. Siellä missä turkoosista siniseen vaihtuva meri ei reunusta, vehreä vuoren seinä nousee jyrkästi ylös. Pienestä kahvilasta sai ostettua välipalaa. Kirjakauppa esitteli Kalaupapan historiaa. Muutama auto kylästä löytyy, bensa-asema on auki kerran viikossa.

kirkko

kirkko

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERARetkeen kuuluvaa lounasta (kalkkuna-juustoleipä, sipsipussi ja pähkinä-suklaapatukka) söimme kauempana kylän keskustasta rannassa, jonka kupeessa Kalaupapan eristävä vuori nousi komeana ja vihreänä merestä.

Muulitytöt

Muulitytöt

Paluumatkaan mennessä vaatteet olivat kuivuneet. Kävelijöille annettiin taas etumatkaa. Tällä kertaa Ilikea ei rynninyt kärkeen vaan kuljimme jono keskivaiheella. Paluumatkalla sumu ja mystisyys olivat kadonneet. Tilalle oli tullut satumaisen sininen ja kimaltava meri, josta vehreys nousi lähes pystysuorana.207  Takaisin ylösOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paluumatka tuntui menevän nopeammin kuin laskeutuminen. Kävelijät olivat varmasti eri mieltä. Perille saavuttuamme nousin Ilikean selästä enkä pystynyt hetkeen kävelemään. Jalat olivat hetken aivan toimimattomat.

Kämpille päästyämme otin puolen tunnin napsut. Illalla kävimme vielä Ka Hula Piko –festareilla, jossa paikallisen halaun (tanssikoulun) nuoret hulatanssijat tanssivat.

Share: