Aamu alkoi jo ennen seitsemää jännityksen sekaisissa merkeissä. Siitä johtuen olimme hiukan pahalla tuulella. Ehkäpä se huono mieli haihtuu kun kohta päästään tositoimiin. Convention Center oli puolen kilometrin päässä meidän kämpiltä, Ala Wain toisella puolella. Ilmoittautuessamme saimme kassit, jotka sisälsivät konferenssiohjelman, kumujen (hulaopettajien) esittelyt, kartan konferenssitalosta ja lounaskuponkeja. Tapasimme myös Maaritin heti aamusta. Hän osallistui konferenssiin joka vuosi. Alkuseremonia oli klo 8.30: puheita, tanssiesityksiä. Konferenssi tuo yhteen hulatanssijoita ympäri maailmaa. Tosin varmaan 95 % osallistujista on japanilaisia. Ja ehkä alle prosentti eurooppalaisia. Japanissa tanssitaan hulaa erityisen aktiivisesti. Mutta hyvin paljon vähemmän muita Polynesian tansseja.

Konferenssitalo vilisi japanilaisia värikkäissä pa’u-hameissa (perinteinen hulahame). Siinä joukossa yksittäinen suomalainen tunsi itsensä aika orvoksi. Klo 10.30. minulla alkoi Hula Kahiko Intermediate/Advanced ho’ike-workshop. Ho’ike tarkoittaa esiintymistä ja tässä konferenssissa se tarkoittaa, että tanssi esitetään samana iltana Waikikilla (kun se päivällä ollaan opittu). Kumumme oli Kulaniakea Kaleiki-AhLo. Sain raikuvat kannustushuudot kun esittäytyessä kerroin olevani Suomesta. Jes, minähän näytän, että suomalaisetkin osaavat hulaa!

Tanssimme ”Ula No Weo” kertoo Kaua’in kauneudesta ja Hanalein (kaupunki Kaua’illa) sateesta). Saimme tutustua lyriikoihin ennen koreografiaa. Koreografiassahan kerrotaan laulun tarina. Kumu ohjasi liikkeet. Kun me tanssimme, hän lauloi ja soitti ipu hekeä (hulassa käytettävä rumpu). Itse tanssi oli minusta viisine säkeistöineen vaikeustasoltaan sopiva. ”Askeleet” olivat melko yksinkertaiset: kaholo, uwehe, hela ja ami. Alkuun ja loppuun tehtiin pitkät sisääntulot ja ulosmenot, lisäksi kaheat (huudot jokaisen säkeistön alussa). Sisäistämistä ja muistamista alkoi olla niin paljon, että pelon sekainen jännitys alkoi painaa mieltä. Aamun huonomielisyys oli hävinnyt, kun tilalle tuli äärimmäinen keskittyminen opittavan tanssin suhteen.

Lounasta jonotin kymmenien japanilaisten muodostaman jonon jatkeena. Sain pahvitarjottimelleni riisiä ja lihakasvispataa, jälkiruuaksi luonnonjugurttia marjojen ja myslin kanssa. Pikaisen aterioimisen jälkeen jatkoin seuraavaan workshoppiin, joka minulle oli yhteinen Kirsin kanssa. Skil workshop: Ipu Heke (double gourd drum). Kirsi istui Helumoa-salissa jo valmiina, ommellen valkoisia pikkusulkia uli uliinsa (marakassin tapainen soitin, jonka päässä on ympyrän muotoinen levy ympäröitynä kankaalla).

Tästä tulee uli ulin päällyskangas

Tästä tulee uli ulin päällyskangas

Mike Kop piti meille ipu heke –workshoppia. Ipua on aikoinaan käytetty ruuanlaitossa ja veden kuljetuksessa. Se vahvistettiin kestäväksi kuumentamalla, nykyään käytetään kemikaaleja. Aloitimme Ipu heken alaosan valinnalla, kasasta päärynän muotoisia kurpitsoja.

Tästä tulee ipu heken alaosa

Tästä tulee ipu heken alaosa

Sen jälkeen pesimme kurpitsamme teräsvillalla ja vedellä. Sitten kurpitsamme päät katkaistiin ja sisältä (kurpitsa oli ontto) piti raapia ylimääräiset mönjät pois. Kaula piti myös höylätä kapeaksi. Jee, minä ja Kirsi ehdimme valmiiksi ennen japanilaisia…  Valitsimme pikkukurpitsoista ipuillemme päät ja operoimme ne samalla tavalla. Ipujen valmiiksi saaminen odotuttaa sunnuntaihin, jolloin on workshopin toinen osa. Kämpille lähtiessäni ostin tulevalle ipu hekelleni kuljetuskassin konferenssitalon aulasta, jossa myytiin kojuissa monenlaista hulatavaraa hula-asujen lisäksi.

Pa'uja rivissä

Pa’uja rivissä

Kämpillä minulla oli vain tunti aikaa syödä ja valmistautua illan esitykseen. Meidän piti pukea sinne pa’ut ja jokaisella piti olla konferenssin virallinen t-paita päällä. Nata ja Heidi ompelivat uliensa sulkia, kun minä panikoin…. Kirsi sanoi, että ho’ikessa on yleensä esitanssija, mutta minä olin ymmärtänyt, että meillä ei olisi. Paikkani on eturivissä ja vieläpä joudun vetämään meidät sisään alkuaskelilla, jotka hädin tuskin muistan….aaapua.
Klo 17 lähdin kävelemään Marriot-hotellille päin. Kalakauaa sain kävellä pitkälle, melkein Waikikin toiseen päähän. Näin monta tuttua rakennusta ja putiikkia seitsemän vuoden takaa. Enpä arvannut, että seuraavan kerran talsisin siellä hula-asussa tanssimaan. Pieni nostalgiafiilis antoi minulle energiaa illan koitokseen. Ryhmämme jaettiin kahtia, minä sain esiintyä ensimmäisessä ryhmässä, huh. Treenasimme tanssia, säkeistöt tuntuivat tipahtelevan päästäni. Vaikka ”hulasiskoni” olivat mukavia, niin tunsin oloni todella yksinäiseksi. Kumumme viritti hiuksiimme orkideat ja kaulalle orkidealeit.

Kumun oma tanssiryhmä piti tänään tanssishown hotellin aulassa ja olimme siellä yhtenä ohjelmanumerona paikallisten hulatanssijoiden esitysten välissä. Tapasin Heidin ja Natan hieman ennen meidän esitystä. He olivat tulleet katsomaan minua, koska heillä ei ollut omaa ho’ikea. Voi että omien ystävien näkeminen helpotti oloa. Meitä ennen oli kumun halaun (tanssikoulun) pari esitystä. Hitsi, olin vähän kade kun he olivat saaneet opetella tanssia paljon kauemmin kuin me omaamme. Onneksi kumu esitteli meidät yleisölle konferenssiopiskelijoina, että kaikille tuli selväksi, että olemme opetelleet tanssin kahdessa tunnissa. Kumu kertoi puheessaan, että hula yhdistää tanssijoita eri maista, jopa Suomesta. Ai että olin ylpeä.  Sitten vain tanssimaan ja esitanssijaahan meillä ei todellakaan ollut.

Ula No Weo

Ula No Weo

266   Ho'ike Ula No WeoJee, muistin melko hyvin koreografian, ja välillä pystyin jännitykseltäni jopa nauttimaan. Eipä sitä ihan joka vuosi pääse Hawaiille tanssimaan yleisön eteen.

Voi mikä helpotus ”keikan” jälkeen. Seurasin Natan ja Heidin kanssa shown loppuun. He olivat ylpeitä minusta, oi se tuntui niin hyvältä. Ja vieläpä eräs vieras yleisöstä tuli kehumaan minua. Lopuksi keräännyimme vielä yhteiskuvaan oman ryhmämme ja kumun halaun tanssijoiden kanssa.

293 Kumu Kulaniakean show312 Kumu Kulaniakean show

Illan tanssijat. Kumumme on keltaiset leit kaulassa keskellä eturivissä.

Illan tanssijat. Kumumme on keltaiset leit kaulassa keskellä eturivissä.

Kovin onnellisena palasin Natan ja Heidin kanssa kotiimme. Enpä ollut mikään tavallinen turisti, vaan jotain vähän erikoisempaa –sellainen olo minulla oli. Natalla ja Heidillä oli kova urakka uliensa sulkien ompelemisessa. He jatkoivat sitä yöhön asti.

 

Share: