Oli ihmeellistä herätä aamulla Antin vierestä lisäksi tämä oli ensimmäinen yö tällä viikolla, että niskakipu ei ollut herättänyt. Onneksi Antti oli myös nukkunut hyvin eikä ainakaan aamulla ollut jetlagistä tietoakaan.

Hotellimme portti Konan rantakadulle.

Hotellimme portti Konan rantakadulle.

Kona Islander

Kona Islander

Makealta herneeltä maistuvat banaanit.

Makealta herneeltä maistuvat banaanit.

Meidän Nissan Altima

Meidän Nissan Altima

Kymmeneltä lähdimme ajamaan Mamalahoa Hwy:tä pohjoiseen kunnes käännyimme saaren keskiosan halkimenevälle Saddle Roadille. Tie kulki Mauna Kean ja Mauna Loan välistä, oli kumpuilevaa ja kiemuraisempaa kuin rantatie. Välillä tuli ihan vuoristorata mieleen kun otti mahanpohjasta. Maisema muuttui kitukasvuisesta karusta vehreään metsään kun lähestyimme Hiloa. Kuuntelimme hawaiimusaa radiosta (silloin kun oli kuuluvuutta). Yukin usein käyttämästä ”maybe yes”- ilmaisusta tuli vitsi. Hilossa kartturina toimi minun lisäksi Nata ja yhteisopastuksella päädyimme oikeaan paikkaan.

Saddle Road

Saddle Road

Saddle Road lähellä Hiloa.

Saddle Road lähellä Hiloa.

Kävimme italialaisessa ravintolassa syömässä. Vanhaa eurooppalaista sisustusta, tauluja ja klassista musiikkia. Olimme hetken Euroopassa.

Italialaisessa lounaalla.

Italialaisessa lounaalla.

Jatkoimme matkaa etelään Pahoa Roadilla. Pahoassa aloimme olla vähän eksyksissä ja kysyimme tietä Kalapana Kapoho Roadille. Bulla oli käskenyt mainita myös Richard Kealiihoomalun, jonka kaikki kuulemma tuntevat. Ja kyllä…. meitä neuvottiin ajamaan eteenpäin kunnes tulee stop-merkki. Sitten oikealle tien päähän. Noudatimme ohjeita ja ajoimme todella pitkältä tuntuvaa tietä. Jossain vaiheessa kyltti Kalapanaan ohjasi oikealle (, jonne olimme menossa), mutta jatkoimme paikallisen opastuksen mukaan eteenpäin. Tie muuttui kapeaksi hiekkatieksi ja aloimme epäillä. Kello oli jo 15.30 ja meidän olisi pitänyt olla jo perillä. Vastaantulija kuitenkin kertoi meidän olevan oikealla tiellä. Kun vastaan tuli stop-merkki, saimme siitä varmuuden. Käännyimme oikealle asfalttitielle. Olimme tiellä ainoita ja melkoista vauhtia painelimme menemään loppumatkan. Meri oli siinä vaiheessa ilmestynyt meidän vasemmalle puolelle ja näkyi puiden väleistä. Useiden mailien viilettämisen jälkeen olimme perillä ja ehdimme klo 16 lähtevään ryhmään. Huh, mikä helpotus…

Meri palmujen takana.

Meri palmujen takana.

Kävimme metsään tehdyssä puuvessassa. Laavakentältä ei vessaa löytyisi. Meitä lähti kahdeksan hengen porukka minibussilla 5 minuutin ajomatkan päähän laavakentän viereen. Kentän reunalla oleva laava oli purkautunut vuonna 1990. Laavassa oli paljon erilaisia muotoja mm. pyörteitä, vekkejä, aaltoja, halkeamia ja railoja. Jokainen askel oli katsottava tarkkaan, ettei kaatuisi terävään lavaan. Meri oli kaukana vasemmalla, oikealla kohosi Kilauea. Pieniä kasveja kasvoi halkeamista ja jokunen pieni Lehua-pensaskin.

Laavakävely alkakoon.

Laavakävely alkakoon.

Kasvillisuutta

Kasvillisuutta

Lehuan nuori kukka näyttää vihreältä ruusulta, siitä nousee valkoinen karvapallo, joka muuttuu punaiseksi pitkäkarvaiseksi kukaksi.

Lehuan nuori kukka näyttää vihreältä ruusulta, siitä nousee valkoinen karvapallo, joka muuttuu punaiseksi pitkäkarvaiseksi kukaksi.

286  Kilauean laavakentällä300  Kilauean laavakentälläAurinko lämmitti vielä, vaikka oli jo laskemassa. Vettä kului enemmän kuin olimme arvanneet. Oppaallamme oli rinkallinen vesipulloja. Hän antoi niitä mielellään pois keventääkseen lastiaan. Laava muuttui koko ajan nuoremmaksi. Mikään kasvi ei vielä kasvanut siinä. Kilauean rinteellä näkyi nousevan savua kuumasta laavasta.

Kilauean rinnettä.

Kilauean rinnettä.

Olimme kävelleet 1 ½ tuntia, kun edessä hohkasi kuuma ilma, joka oli peräisin oranssin punaisesta sulasta laavaviirusta. Kun katsoimme tarkemmin, viiru lipui hiljaa lähemmäs päällään harmaaksi kuivunut kuori.

The Lava

The Lava

Auringon laskiessa laava näytti virtaavan nopeammin, ainakin se tuli paljon näkyvämmäksi. Laavaa pystyi lähestymään noin 1 ½ metrin päähän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAIllan pimetessä Kilauean rinteellä näkyi palavia pisteitä, jotka ovat samaa laavavirtaa. Pian tuli täysin pimeää. Ainoa valonlähde oli palava laava, joka tuli koko ajan meitä kohti. Paikka, jossa olimme perille tullessamme kävelleet, oli jo nyt kuuman laavan alla. Tunnelma oli täydellinen. Puuttui vain meidän kahikoasut ja olisimme voineet tanssia hula kahikoa, joka kertoo usein tulivuorenjumalattaresta, Pelestä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA461  The Lava470  The LavaOlimme viettäneet laavan vieressä lähes kaksi tuntia kun lähdimme kävelemään takaisin päin. Nyt täysin pilkkopimeässä. Jokainen sai taskulampun, joka oli välttämätön kulkemiselle. Matkan aikana pilvet väistyivät ja tähdet ilmestyivät hieman valaisemaan maisemaa. Kuljimme säntillisessä jonossa. Kun oli pimeää ei kannattanut poiketa jo testatulta tieltä. Matka tuntui loputtomalta kun eteenpäin ei nähnyt.

1 ½ tunnin kävely laavakentän reunalle palkittiin kun bongasimme etelänristin minibussia odotellessa. Retki oli ollut niin raskas ja hieno, että olisi tehnyt mieli jäädä istumaan iltaa metsään rakennettuun baariin. Mutta meillä oli pitkä matka Konaan. Voi kun voisikin ajaa Kilauean, läpi niin olisimme siellä alle kahdessa tunnissa.

Pääsimme Pahoaan nopeampaa reittiä kuin olimme tulleet, mutta pimeässä Hilossa eksyimme ja ajoimme kaupunkia edestakaisin. Kun pääsimme vihdoin poismenevälle tielle, emme löytäneet Saddle Roadia vaan jouduimme ajamaan pohjoisreittiä. Uni painoi jo meitä eikä radiokaan saanut pidettyä minua ja Nataa hereillä. Heräsin Waimeassa, jossa pidimme evästauon. Kello oli jo yli puolen yön. Antti oli jaksanut ihan uskomattoman hyvin ajaa (ja pysyä hereillä) ottaen huomioon kahden edellisen päivän matkustuksen minimaalisilla unilla. Loppumatka meni hereillä hawaiimusaa kuunnellen.

Olimme aivan valmiita suihkuun ja nukkumaan. Hotellimme pihassa oli kaikki parkkipaikat täynnä. Hetken pyörittyämme jätimme auton lähelle hotellia ilmaisen näköiselle parkkipaikalle. Ongelmat eivät loppuneet siihen. Minä ja Antti emme päässeet kämppäämme. Avainkoodi ei toiminut. Natalle ja Heidille oli käynyt aikaisemmin samalla tavalla ja he olivat saaneet uuden koodin. Securitymies oli juuri lähdössä kun Antti kävi hänet hakemassa. Hän ei voinut antaa meille uutta koodia, vain koodin toiseen tyhjillään olevaan kämppään. Olihan se parempi kuin ei mitään, mutta olin aika suutuksissani. Jäin kaipaamaan pesuaineitani ja jääkaappia, jossa olisi ollut meille nälkäisille ruokaa. Suihkuun pääsimme, mutta ällötti, että meikkejä ei saanut pestyä. Hieno päivä oli saanut omituisen lopun.

 

Share: