Herätys oli taas ajoissa klo 6.45. Antilla oli omien sanojensa mukaan helvetillinen olo, kuumetta oli edelleen ja vatsa oli kipeä. Buranan (ibusal) voimin lähdimme kuitenkin retkelle, koska emme olisi saaneet rahoja takaisin. Yaakun experiences järjesti retkiä pienemmälle porukalle. 20 hengen minibussi oli melkein täynnä kun lähdimme hotellimme pihasta kohti etelää. Playa del Carmeniin oli tunnin matka, sieltä yksi nuori pariskunta tuli vielä kyytin. Tulumiin oli vielä tunnin matka. Siellä pääsimme tai jouduimme lähteä kävelemään keskipäivän paahteeseen varjopaikkoja jatkuvasti hakien. Tulumin rauniokaupunkiin meren rannalle oli noin kilometrin kävely. Puiden suojassa lepäili pieni laiha kisu. Oi hän oli keltaisine silmineen melkein kuin kilppariburma. Väritys oli samanlainen kuin meidän Fenualla, Tongalla ja Rosalla. Omat rakkaat kotona tulivat mieleen, onneksi he ovat äidin hyvässä hoidossa.

Kilpparikisu

Kilpparikisu

Portilla meidän kamerajalka taas takavarikoitiin säilöön. Syynä heillä oli se, että se on ammattilaisvaruste ja saatamme myydä kuvia, joita sen avulla otamme. Minä tapani mukaan suutuin ja yritin selittää, että otamme kuvia vain omaksi iloksemme. Emmekä ikinä myisi niitä missään, hah kuka edes ostaisi? Eipä siinä kimpaantumiset tietenkään auttaneet, mutta ilmaiseksi saimme säilytyksen kun en suostunut maksamaan. Sanoin oppaalle, että tämmöinen asia kuuluisi lukea retki-infossa.

Tulumissakin oli mielestämme liikaa turisteja, kymmeniä pieniä turrejoukkoja, jotka kiltisti seisoivat paahteessa opastaan kuunnellen. Me mieluummin seisoimme varjossa ja kävelimme omia teitämme. Auringossa lämpötila oli varmaan 50 astetta eikä se varmasti tehnyt hyvää Antin ololle. Olihan paikka hieno. Raunioituneen temppelin lisäksi oli jäänteitä taloista. Eri kokoiset iguaanit asustivat niissä. Taisin kuvata niitä enemmän kuin raunioita. Portaat veivät alas pienelle rantasuikaleelle. Siellä oli niin paljon porukkaa ettemme viitsineet käydä. Maisemia merelle oli kivempi katsella ylhäältä. Bussille palatessamme tapasimme saman ihanan kisun. Viileä bussi oli helpotus hikisen kävelyn jälkeen. Välipalaksi olimme varanneet salsa pringlesejä ja suklaa cookieita.DSC_0302OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puolen tunnin kuluttua olimme pienessä maya-kylässä. Maya-majojen seinät olivat ohuita puun runkoja vierivieressä, katto oli kaislaa. Yhdessä mökissä oli maya-täti tekemässä taikinasta tortillalättyjä. Ryhmässämme oleva pikkupoika kokeili lättyjen tekoa myös. Santa cruzin cenote oli maya-kylän vieressä. Se oli paljon matalampi kuin Ik-Kil, jossa olimme keskiviikkona. Eikä se ollut kuin pari metriä maan pinnan alapuolella, oikeastaan se näytti kirkkaalta renkaan muotoiselta lammelta. Silti normaalia pienempi pelastusliivi oli pakollinen. Se oli ihan vähän naurettavaa, en löytänyt cenotesta sellaista kohtaa, jossa jalat eivät olisi yltäneet maahan.

Mayamökissä

Mayamökissä

Santa Cruz cenote

Santa Cruz cenote

Hikinen iho oli kiva saada puhtaaksi cenotessa. Matkamme jatkui Cobaan, joka sijaitsee kahden järven välissä. Alueen viereen oli rakennettu puinen kaksikerroksinen buffet-ravintola, jossa turistit syötettiin ennen Cobaan menemisä. Buffet sisälsi pieniä tortillalättyjä, kanaa, possua salsaa, salaattia, quesadilloja (tortilla, jonka sisällä on juustoa) ja jälkkäriksi riisi-, vanilja- ja suklaavanukaskuppeja. Ruoka oli hyvää, mutta Antille ei maistunut yhtään.

Jälkkäreitä

Jälkkäreitä

Kävelemistä oli Coban metsäisessä rauniokaupungissa pari kilometriä ennen määränpäähän saapumista. Jokunen raunio tuli matkalla vastaan. Polkupyöriä oli vuokrattavissa alueella, myös arin hengen polkupyörätaxeja jos ei halunnut/jaksanut kävellä. Puun suojassa ei kuitenkaan ollut liian tuskaista kävellä ja taivaskin oli onneksi mennyt vähän pilveen. Lämpötila oli varmasti monta astetta vähemmän kun aurinko ei paistanut suoraan. Ixmojapyramidin luona sandaalit vaihtuivat lenkkareihin kun lähdimme kiipeämään pyramidin huipulle. Keskellä noususeinää oli koko pituudelta paksu köysi, josta pystyi ottamaan tukea, tarpeellinen varsinkin alaspäin mentäessä. Kivisiä portaita oli 120 huipulle. Maisema oli jo matkalla sinne hieno. Kiipeäminen ei ollut kovin rankkaa, mutta välillä istahdimme ihastelemaan ympärille. Ylhäällä oli upeat maisemat yli Coban metsäisen alueen. (Sain kuljetettua kamerajalan ylös, koska se oli nyt repussa. Kukaan ei päässyt takavarikoimaan sitä kolmatta kertaa, hähhää.) Emme olleet ainoita ylhäällä, mutta ruuhkaksi asti porukkaa ei ollut. Ehdottomasti retken paras osuus.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palasimme samaa tunnelmallista metsäreittiä takaisin. Perillä ravintolassa tarjolla oli jääkylmää vettä kanistereissa, joka maistui taivaalliselle (toki meillä oli omaa lämmennyttä vettäkin mukana).

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPaluumatkalla pysähdyimme souvenir-myymälään josta sorruin ostamaan toisen obsidian-ukon. Mutta tämäkin oli niin kaunis. Obsidian voi heijastaa kultaa, hopeaa, vihreää ja sateenkaaren värejä. Aikaisempi ukkomme heijastaa kultaa, tämän päiväinen ostoksemme heijastaa hopeata. Hyllyllä oli myös obsidian-dildoja, mutta sellaista emme tällä kertaa ostaneet.

Toinen obsidian-ukko

Toinen obsidian-ukko

Paluumme Cancuniin kesti vielä yli kaksi tuntia, vähän taisi olla ruuhkaakin jossain kohtaa. Retkemme aikatalun mukaan olisimme olleet hotellissa takaisin klo 19, mutta tänään aika venyi puoli yhdeksään. Illalla Antti sai ruokahalunsa takaisin ja muutenkin voi jo paremmin. Palkinnoksi rankasta päivästä puolikuntoisena, hän tilasi itselleen ison pizzan huonepalvelusta. Jäi siitä minullekin yksi neljäsosa.

Share: