Meillä ei ollut suunnitelmaa tälle päivälle. Lähdimme Satun suosittelemalle El Rey raunioille. Sinne oli vain pari kilometriä matkaa, mutta puoli välissä hyppäsimme bussiin, koska emme siinä vaiheessa tienneet kuinka kauan joutuisimme paahteessa kävelemään. Sisäänpääsy oli 50 pesoa eli noin 3 €/henkilö. Alue on melko pieni, pienen ympäröivän metsän suojassa isolta tieltä. Alueella oli kuitekin paljon pieniä matalia raunioita. Paikka on kuuluisa iguaaneistaan ja ihanan tyhjä turisteista. Suurimman osan ajasta saimme kiertää alueella kahdestaan kun edelliset turret lähtivät pian meidän saavuttua. Jokaisella rauniolla oli ainakin yksi iguaani, yleensä varjossa suojassa auringolta. Osalle raunioista sai myös kiivetä. Iguaanit tuntuivat viihtyvän yksin, mutta jossakin paikassa oli jopa viisi igua parin metrin säteellä. Heitä oli eri kokoisia, isoimmilla oli irokeesikarva selässä ja ne olivat päästä häntään noin 70 cm pitkiä. Igut pöllyttivät hiekkaa ja tekivät siihen pesiä, johon voivat pujahtaa aurinkoa pakoon. Useimmat lähtivät pakoon kun lähestyimme heitä hiljaa hiipien, mutta kaikki eivät olleet niin säikkyjä. Igut maastoutuivat hyvin raunioihin, mutta he kulkivat myös nurmikolla aterioimassa. Oli niin ihana katsella niiden taaperrusta pitkin raunioita, raunioseinämää ja nurmikolla paikasta toiseen, niiden omassa kodissa. Kuinka sympaattisen näköistä oli igujen touhu ja rento hengailu rauniokivellä tai puun runkoa vasten. Sen ihastelu oli hyvin rauhoitavaa.

El Rey

El Rey

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pois oli kuitenkin lähdettävä kun puolitoistalitrainen vesipullomme oli lopussa ja kohta oli taas jano. Hotelliin paluu oli näppärää, bussilla lähipysäkille parissa minuutissa. Menimme ostamaan juotavaa ja välipalatarvikkeita hotellin marketista, jonka olimme löytäneet vasta muutama päivä sitten. Sitten shoppailimme hotellin souvenir-puodista mm. Antille vesikengät.

Alkuillasta pääsimme rantaan. Antti meni aaltoihin, minä jäin aurinkotuolille kirjoittamaan. Rannalla oli taas mies, jota Antti sanoi urputtavaksi  persereiäksi. Mies suorissa housuissa viheltämässä pilliin, että ihmiset tulisivat pois aalloista. Mikä hiton järki siinä on?  Rannalla on jokaikinen päivä punaiset liput eikä aallot edes ole mitään kovin isoja. Mauilla Oneloassa oli paljon isommat eikä kukaan ollut siellä vahtimassa. Jos kerran aallot muka ovat liian isoja täällä niin miksi ovat rakentaneet kymmenittäin resortteja tänne, jonne ihmiset tulevat juuri meren takia. Kuuluisi sietää, että turistit sitten ovat myös aalloissa.

Antti sai olla rauhassa aalloissa vähän matkan päässä viheltelijästä. Kun seitsemän jälkeen tuli pimeä, siirryimme altaalle iltauinnille. Päivällistä söimme tutussa Tradewindsissä. Siellä oli buffetissa tacoilta. Pehmoisia juuri paistetuja tacoja sai kana-, rapu-, nauta- ja possutäytteellä. Olivat tosi hyviä ja lisätäytteeksi sai valita mm. jauheliha-papumössöä, salaattia, guacamolea, tomaatti-sipulimössöä, juustoa, maissia vaikka mitä. Tulin nopeasti tosi täyteen ja jälkkäri churrolle ja pienelle kakun palalle piti jättää tilaa.

Iltaa vietimme makuuhuoneessa king sizessamme Jennifer Anistonin Switch-leffaa katsoen ja minä kirjoitin blogia. Alkuun olin kovissa tuskissa kun masu oli ääriään myöten täynnä, mutta siinä se suleli hiljaksiin kun vain olla röhnötettin sängyssä. Antti katsoi meille aikataulua huomiseksi Playa del Carmeniin.  Pesin kaksi lastia pyykkiä, Antilta oli loppumassa paidat ja bokserit.

 

Share: