Rutiiniksi käyneen pikapakkauksen jälkeen olimme taas valmiita uuteen kotiin. Sitä ennen menimme vielä Paiaan shoppailemaan. Pystyimme tekemään aika nopeasti päätöksen Maui Hands –shopissa eilisen perusteella. Ostimme kauneimman biitsitaulun ja pienemmän honutaulun, jotta ne sopivat yhteen jo nyt kun ne pääsevät seinälle kahdestaan. Eikä siinä vielä kaikki. Olin eilen ihastunut hopeiseen honukoruun. Ihan niin kuin honutaulu, se oli kutsunut minua luokseen enkä saanut ajatusta siitä irti. Se on keskeltä kvartsikristallia aaltomaisena sykerönä ja mother of pearl alla. Kallis lasku meni suosiolla creditiltä.

Alumiiniin upotettu valokuva

Alumiiniin upotettu valokuva

DSC_0619OLYMPUS DIGITAL CAMERAShoppailut jatkuivat Honoluassa, joka on paikallinen vaatekauppa. Sand & Stone –putiikista ostin taulun, joka oli myös kuin minulle tehty. Siinä on kahikotanssija rannalla ja vieressä on iso aalto, jonka sisältä ilmestyy Na-maka-o-Kaha’in, meren jumalattaren henki. Olin seota onnesta näihin shoppailuihin, kaikki olivat niin minun näköisiäni.

Ke Ola O ke Kai Sea of Well-being

Ke Ola O ke Kai
Sea of Well-being

Kävimme brunssilla Milagrosissa, koska Antin oli saatava vielä kerran nauttia lohiburger ja minäkin halusin sen kokea. Erittäin hyvä settihän se oli, pelkkä paljas sämpyläkin oli tosi hyvää. Viehättävä Paia oli hyvästeltävä tältä kerralta, mutta onneksi saimme siitä pienen palan mukaan. Paia on loistava ihmiselle, joka haluaa nähdä vähän pintaa syvemmälle ja kokea Hawai’i-fiiliksen ja Alohan. Se on myös loistava kylä shopata muuta kuin perusturistikrääsää. Souvenirit (taulut, korut, vaatteet, kortit, kyltit, kaikenlaiset boksit) on tehty hyvällä maulla ja niissä on oikeasti ajatusta. Paia on pieni kaupunki, vain muutama souvenirshoppi ja ravintola, mutta kaikki on hyvin laadukasta.

Omaisuus senkuin kasvaa.

Omaisuus senkuin kasvaa.

Ajoimme tuttua Kuihelani Highwayta ja sitten Honoapiilani Highwayta saaren kuivemmalle eteläpuolelle Lahainaan. Reilu tunti meni ennen kuin pääsimme Lahainan vieressä sijaitsevaan Kahanaan, pienten ruuhkien takia. Mutta mikäs siinä ajellessa, loistavassa seurassa ja hawaiireggaen soidessa. Kävimme Boss Frog-kaupassa varaamassa tiistaille snorkkelireissun. Olimme käyttäneet viimeksi myös Boss Frogia (, jolla on useita toimipisteitä) ja saaneet sieltä hyvää palvelua ennenkin. Aika täyttä oli, mutta mahduimme vielä Lahainasta lähtevälle retkelle. Se olikin meille parempi lähtöpaikka, koska se on lähellä. Useimmat snorklaus- ym. retket lähtevät Maalaeasta, samalta puolelta saarta, mutta reilun puolen tunnin ajomatkan päästä.

Sands of Kahana RCI-lomavaihtohotellimme oli melkein viime kertaisen Kahana Fallsin vieressä, mutta meren rannalla. Tavaraa ja pikkunyssäkkää oli kertynyt sen verran, että kamojen roudaaminen parkkipaikalta receptioniin ja sieltä taloon numero 3 oli ihan työteliästä hommaa. Erittäin outo juttu kävi kun astuimme huoneistoon sisään, siellä olikin läjä lasten vaatteita olohuoneessa ja kohta huomasimme, että siellä oli vähän enemmänkin muiden ihmisten tavaraa. Meille oli annettu vahingossa väärän huoneiston avain mutta asia saatiin pikaisesti korjattua. Melkoisen epämiellyttävää jos tällaista tapahtuu useammin. Meidänkin huoneessa voi käydä kaikenlaisia tyyppejä vahingossa.

Meidän huoneistomme sijaitsi kerrosta alempana samalla kohdalla, joten jo iloitsemani merinäköala säilyi. Pehmeä KSB (king size bed), kaksi vessaa, suihku ja amme, tilava olohuone ja pieni keittiö. Ilmainen netti huoneessa. Erittäin siisti ja viihtyisä lomakoti. Ainoa miinus, että ilmastointilaitetta ei löytynyt, katossa oli vain hyrrät, jotka saatiin pienen temppuilun jälkeen pyörimään tarpeeksi kovaa. Mutta eipä ilmastointi meille elintärkeä ollut, kun saatiin sängyn yläpuolella oleva hyrrä kunnolla toimimaan. Mutta pienenä, olisin ollut ihan hajalla. Silloin halusin jäähdyttää kaikki hotellihuoneet ihan jääkaapeiksi, muuten olo oli tukala.

Sand of Kahana RCI-majoitus

Sands of Kahana RCI-majoitus

Parvekenäkymä

Parvekenäkymä

Kävimme omalla biitsillä chillailemassa hiekalla ja säyseissä aalloissa auringon pian laskiessa. Sitten pikainen suihku. Mailiin oli tullut tietoa HWF:ltä (Hawai’i Wildlife Foundation) kilppariprojektiin liittyen, johon olimme ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi. Kawililipoa biitsillä oli viime yöstä lähtien syntynyt pikkuhonuja. Meidän vahtivuoromme oli ensi yönä ja seuraavana. Vuoromme alkaisi vasta yöllä klo 12, mutta koska vauvoja oli alkanut syntyä niin päätimme mennä ajoissa. Parin seuraavan tunnin suunnitelmat menivät siis uusiksi kun en voinutkaan vain jäädä blogeilemaan kämpille vaan teimme pikaisesti lähtöä volunteering-hommiin. Meidän piti käydä kuitenkin syömässä ja valitsimme nopean näköisen sport-baarin hotellia vastapäätä. Antti söi kanapestopastan ja minä katkarapusienipastan. Niiden kyljessä tuli reilusti tuoretta erittäin taivaallista valkosipuliyrttipatonkia. Loistava setti tämäkin.

Honokowain (Kahanan vieressä) Times Marketista ostimme pullamössöleipää ja cookeja evääksi, sekä taskulampun. Kello oli jo kahdeksan, ajoimme Kiheihin (saaren eteläpuolella, mutta isommassa osassa eli nui-osassa kun me asumme pienemmässä eli iti-osassa) alle tunnissa. Olimme aika epätietoisia siitä mitä tänä yönä tulisi tapahtumaan, lähinnä siitä miten projekti on organisoitu, vaikka olimmekin lukeneet monta sivua projektiin liittyvää tietoa etukäteen. Mutta toivottavasti pieniä honuja purkautuu hiekasta.

Hawaiilla elää viisi merikilpikonnalajia, jotka ovat green sea turtle, hawksbill, loggerhead, olive ridley ja leatherback. Greenit lisääntyvät Hawaiin saariryhmän pienillä pohjoisilla saarilla, mutta hawksbillit lisääntyvät pääsaarilla (lähinnä Big Islandilla ja Mauilla). 90-luvulla munivia hawksbilleja ja poikasia kuoli paljon liikenteen takia. Silloin perustettiin HWF turvaamaan kilpparikanta. Hawksbillit ovat nyt hyvin harvinaisia ja siksi niiden lisääntymistä seurataan tarkasti. Hawaiin kielen sana honu tarkoittaa green turtlea, mutta sitä käytetään yleisesti Hawaiin kilppareista. Tarkalleen ottaen hawksbill on hawaiin kielellä honu’ea.

Löysimme onneksi hyvin perille vaikka oli ihan pimeätä. Kawililipoa Beach on Lipoa Streetin päässä ja meille oli ohjeistettu sisäänkäynti rannalle Leilani Kai Resortin pohjoispuolelta. Projektin pimeys tuli todelliseksi kun kävelimme taskulampun valossa rannalle. Asunnoista ja resorteista tuli vähän valoa, mutta biitsi oli täysin pimeä kilpikonnien vuoksi. Rannalla emme uskaltaneet käyttää enää taskulamppuakaan, koska valkoinen valo häiritsee kilpikonnia. Näimme kaukana rannan toisessa päässä punaista valoa. Siellä kulki kaksi hahmoa. Punainen valo oli merkki siitä, että ihmiset ovat kilppariprojektissa. Kilpparit eivät näe sitä niin hyvin kuin valkoista, eivätkä häiriinny siitä. Ihmiset kävelivät meitä kohti. Kun tapasimme Anitan ja hänen miehensä, meille selvisi, että he ovat tsekkaamassa rantaa kilppariemon varalta, joka on toivottavasti lähiöinä tulossa munimaan. Ranta tsekataan läpi parin tunnin välein ja etsitään emon jälkiä hiekalla. Sopivan pesäpaikan etsiminen, pesän kaivaminen, muniminen ja pesän peittäminen vie emolta kolmisen tuntia, joten tsekkaus parin tunnin välein on riittävä.

Anita kertoi meille mielellään projektista ja vei meidät pesän luo, jota vahdittiin nyt 24/7. Pesä sijaitsi harvaa rantakasvia kasvavalla hiekkadyynillä noin 10 metrin päässä merestä. Se oli ympäröity matalin kepein, joiden avulla musta pressu oli kiinnitetty, niin että meren puoli oli auki vauvoille reitiksi. Pesän ympärille oli tuotu rantatuoleja, joista osassa istui ihmisiä. Kolme pimeätä hahmoa oli vahtimassa. Outoa tervehtiä uusia ihmisiä ja esitellä itsensä kun ei näe yhtään kenelle puhuu. Yön aikana eri ihmiset tunnisti lähinnä vaatteista. Meidän virallinen vuoromme olisi puolesta yöstä kahteen, mutta olimme tervetulleita jo nyt. Vuorot eivät olleet niin tarkkoja, kunhan pesän luona on koko ajan pari ihmistä hereillä vahtimassa. Muut saavat sillä aikaa nukkua tai vahtia, kunhan toimii vain punaisessa valossa ja on melko hiljaa. Saimme viritettyä taskulamppuumme punaisen kelmun, jotta pystyimme käyttämään sitä. Saimme käyttää muiden tuomia rantatuoleja kun emme ymmärrettävästi olleet ostaneet omia ympäri maailmaa raahattavaksi. Sitten vain istuimme viettämään yötä vuorotellen tähtitaivasta ja pesää katsellen.

Meidän ei tarvinnut odotella kauaa kun kymmenen aikaan pieni honuvauva oli tupsahtanut hiekalle ja aloitti mönkimisurakkansa kohti merta. Nämä hawksbillin poikaset olivat pienempiä kuin viime kesänä tapaamamme green turtlen poikaset. Pituutta rääpäleellä oli arviolta 4 cm. Kasvillisuus oli ajoittain pienen menijän tiellä ja jos näytti siltä, ettei se pääse kasvista irti niin silloin sitä sai mennä auttamaan. Parin metrin päähän pesästä oli asetettu patterilla toimiva tekokynttilä, jotta vauva osaa suunnistaa valoa kohti mereen. Punaisen valon avulla seurasimme matkaa, mutta sitä ei pidetty koko aikaa päällä. Sen avulla pikkuhonua pystyi ohjaamaan oikeaan suuntaan. Se selvästi seurasi punaistakin valoa. Parin metrin kasvillisuusalue oli ohitettu ja pikkuinen pääsi liukumaan pientä hiekkamäkeä noin metrin korkuisen dyynin alas rannalle. Veden rajassa hän kohtasi tähän mennessä suurimman haasteen. Aallot imaisivat hänet mereen, mutta kohta takasin ja vielä pitemmälle taaksepäin. Hän lähti aina uutterasti kohti merta, vaikka joutuikin tekemään sen monta kertaa. Seurasimme punaisella valolla häntä kunnes hän toivon mukaan oli päässyt lopullisesti mereen ja katosi näkyvistä.

Joku piti kirjaa jokaisesta mereen saatetusta poikasesta ja kellonajoista. Valokuvaaminen oli erittäin haasteellista, jopa mahdotonta. Salamalla ei tietenkään saanut kuvata, koska se sokaisee poikasen, mutta huomasimme, että vaikka yritimme ottaa kuvan ilman salamaa, kamera heittää lyhyen tarkennusvalon ennen kuvan ottamista. Emme saaneet sitä toimintoa pois kamerasta. Emme ole aikaisemmin huomanneet sellaista, vaikka otamme paljon kuvia ilman salamaa. Olosuhteet olivat nyt tavallista pimeämmät, että pienempikin valo, jota ei normaalisti huomaa, erottuu nyt voimakkaana.

Hiljainen istuminen ja odotus jatkui. Osa meni makuupusseihin nukkumaan, kunnes jotain tapahtuisi. Anita ohjasi meille biitsitsekkauksen emon jälkien varalta. Kävelimme biitsin molempiin päihin asti ja takaisin. Sen pituutta oli pimeässä vaikea arvioida, mutta arviolta puoli kilometriä. Puolen yön aikaan pieni pää ja räpylä ilmestyivät hiekasta. Joku ihana oli kovasti kiipeämässä pinnalle. Hän lepäsi välillä ja jatkoi sitten. Hänen perässä tuli vielä kaksi. Kun poikasia tulee kerralla useita, niin jokainen ottaa yhden vahdittavaksi ja seuraa hänen matkan mereen asti. Matka mereen kestää keskimäärin reilu puoli tuntia ja saattaa kestää pitempäänkin jos aallot heittelevät poikasta paljon takaisin hiekalle.

Pienet kiipeävät hiekalle

Pienet kiipeävät hiekalle

Honu-vauvan matka mereen

Honu-vauvan matka mereen

Neljä uutta havaijilaista honua oli aloittanut elämän, niin kaunista. Yö oli sopivan lämmin, meidän mielestä. Muut pukivat takkeja päälle. Joku ystävällinen oli tuonut Taco Bellistä ison pahvipussillisen burritoja, joita sai vapaasti syödä. Kanaburrito oli todella maistuva yöpala, kiitos vain sille, joka oli sen kustantanut. Näimme taivaalla neljä tähdenlentoa, joista yksi oli oikein iso. Voihan romanttista yötä viettää näinkin.

Eräs nuori taiwanilaismies innostui juttelemaan meidän kanssa. Hän oli vuosi sitten käynyt Suomessa ja hänellä oli mukana poroavaimenperä, jonka oli ostanut Suomesta. Vähän niin kuin minullakin roikkuvat repussa vesinokkaeläin ja nokkasiili. Esittelimme hänelle mm. havaijin kielisiä sanoja, jotka ovat sanoja myös Suomessa. Kuten Hana (kaupunki), kai, kala, pupu, ala, waimea, limu, kama, aina…

Pesä eli hiljaiseloa ja kun virallinen vuoromme oli loppunut klo 2, teimme lähtöä puoli kolmelta kun raaskin lähteä. Kokemus oli ollut meille ihan uusi kun näimme niiden luonnollisen syntymän ja matkan mereen, mikä tapahtuu yleensä yöllä. Silloin poikasilla on parempi todennäköisyys selvitä hengissä kun niiden saalistajat kuten ravut ja isot linnut eivät ole ravinnon haussa.

Yöllä tiet olivat hiljaiset ja pääsimme kotiin reilusti alle tunnissa. Suihkuun ja nukkumaan, uni tuli välittömästi.

Paikka: Maui, Hawai’i

Share: