Aamu alkoi jännittävissä merkeissä jo klo 6.30 kun oli herättävä. Olin reilu viikko sitten päättänyt vihdoin kokeilla sukeltamista ja tänään oli sitten h-hetki. Ajoimme Po’ipuun. Minua alkoi jännittää aika kovasti, mutta tiesin, että palkinto oli luvassa. Koloa Landing, johon menimme, oli pieni kivinen poukama. Sukellusporukassa oli kolme muuta sukeltajaa, joista yksi nainen oli myös ensikertalainen. Nuori tosi kiva mies piti meille puolen tunnin ohjeistuksen sukeltamisesta ja siihen liittyvien välineiden käytöstä.

Sukellusopissa

Sukellusopissa

Koloa Landing

Koloa Landing

Kun jokainen oli vastannut oikein pieneen helppoon scuba-tietovisaan, olimme valmiita tositoimiin. Puimme märkäpuvut päälle ja vesikengät. Ohjaajamme auttoi meidän selkään tankin, josta tuli kaikenlaista letkua. Kaksi happipiuhaa, joista toinen oli varapiuha. Yksi piuha sisälsi napit sukellusrepussa kiinni olevan pelastusliivin täyttämiseen ja tyhjentämiseen. Neljännessä piuhassa oli kiinni happimittari, josta pystyi seuraamaan jäljellä olevan hapen määrää. Minua jännitti kovasti, mutta helpotti kun tiesin, että Antti oli lähellä ja sukellusohjaaja oli tosi turvallisen tuntuinen. Sukellusreppu ja siinä oleva happitankki painoi tosi paljon, joten kun menimme veteen, se oli täytettävä ilmalla, jotta emme lähde laskeutumaan liian aikaisin. Räpylät laitoimme vedessä kun olimme uimasyvyydessä.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tärkein asia, joka piti muistaa, oli hengittää koko ajan. Toinen oli paineen tasaaminen aina kun laskeutui eli nenästä kiinni ja puhallus nenän kautta “ulos”, jotta ilma menee korviin. Ohjaaja kävi jokaisen kanssa läpi ensimmäisen parin metrin laskeutumisen. Oli todella oudon tuntuista kun ilmaa tyhjensi liivistä ja upposi veden pinnan alapuolelle. Ensimäisen yrityksen jälkeen minusta tuntui, että tästä ei tule mitään, että pelkään liikaa hapen loppumista. Halusin kuitenkin niin kovasti, että oli vain yritettävä toisen kerran. Ohjaaja oli minun kanssa koko ajan kun laskeuduin uudestaan, tällä kertaa alas asti melkein kymmeneen metriin. Keskityin vain hengittämään kokoajan ja tasaamaan painetta. Pari ensimmäistä minuuttia pohjalla oli hyvin jännittäviä. Oli hyvin haasteellista saada hengitys pysymään rauhallisena koko ajan. On jotenkin vaistojen vastaista, että niin syvällä voi hengittää. Elimistölle oli opetettava kokonaan uusi juttu. Aluksi tuntui, että happea tulee ihan liikaa ja se tuntui kuivattavan suun, mutta siihen tottui nopeasti, eikä suun kuivumista enää tuntenut parin minuutin jälkeen.

Antin honu-kuva

Antin honu-kuva

Olimme kaikki viisi pohjalla. Sitten emme menneetkään takaisin ylös vaan aloitimme samantien ensimmäisen sukelluksen. Lähdimme uimaan, räpylöimään, liikehtimään hiljaksiin ohjaajamme perässä. Kohta näimme ensimmäisen honun. Ohjaajani kaivoi minulle minun kamerani repun taskusta, jonne olin sen laittanut. Nyt kun olin tottunut olooni vedessä, pystyin ottamaan kameran haltuuni ja keskittymään myös kuvaamiseen. Keltaisten ja raidallisten kalojen parvien jälkeen yksi honu oli unilla osittain kiven suojassa. Kolmas ui kiven lohkareen alta meitä kohti ja jatkoi matkaa pintaan. Tuntui hyvin ihmeelliseltä seurata honun leijailua sen alapuolelta, katsoa sitä ylöspäin. Sellaista on tähän mennessä voinut nähdä vain TV:ssä ja kuvissa. Nyt se oli todellista. OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kilven putsaus.

Kilven putsaus.

Neljäs honu oli kalojen suorittamassa kilven puhdistuksessa pää korallien suojassa. Tämä tuntui olevan honuparatiisi, sillä näimme vielä viidennenkin, joka oli päiväunilla pohjalla. Sen lisäksi, että näin honuja ihan eri tavalla, niin oli huikeata kun pystyi lähestymään meren pohjan kauniita kohteita, koralleja ja kaloja. Ei ollut riippuvainen siitä, että pysyy pinnalla. Toki snorklatessa voi vähän sukeltaa, mutta minä en ainakaan pysty vielä pidättämään hengitystä niin pitkään, että siitä olisi merkittävää hyötyä ja pääsisin mitenkään syvälle. Ensimmäinen sukelluksemme kesti 35 minuuttia. Olin todella yllättynyt, että pystyin sen koko ajan hengittämään rauhallisesti letkuun enkä edes odottanut, että koska palaisimme takaisin pintaan. Nautin ihan oikeasti olostani täysin uudessa maailmassa, joka minulle oli avautunut.

Ohjaajamme kysyi meiltä kuinka paljon tankissa oli jäljellä. Sen ilmaisemiseen oli sovitut käsimerkit. Mittari näytti alussa noin 3000 psi:tä, mikä ilmaisee hapen määrää tankkiin kohdistuvan paineen avulla. Kun nousin pintaan, mittarini lukema oli 1600 psi. Sain ohjaajalta kehuja. Kun olin päässyt jyvälle asiasta, niin olin veden alla ihan elementissäni. Olin ylpeä itsestäni. Kävimme rannassa vessassa ja juomasssa. Ohjaajamme vaihtoi meille uudet täydet tankit. Sitten lähdimme uudestaan saman pituiselle sukellukselle. Tällä kertaa lähdimme tutkimaan riutan toista puolta. Siellä näimme keltaisen frog fishin kiinnittyneenä koralliin. Kiven kolosta kurkkasi ankerias, joka sitten luikerteli esiin koko metrin pituudeltaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ankerias

Ankerias

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAAntti rantautui omalta snorklausretkeltä vasta meidän jälkeen kun oli tavannut ties kuinka monennen honun ja jäänyt hengaamaan sen kanssa. Kävimme vielä aurinkovoiteen lisäämisen jälkeen snorklaamassa. Vähänkin kauempana rannasta, aallot olivat aika isoja, mitä ei ollut pohjassa huomannut. Tulimme lähemmäs rantaa, jossa sitten tapasimme vielä yhden honun. Hän ui jonkin aikaa meidän kanssa ja sukelsi sitten syvemmälle. Hieno päätös upealle ensimmäiselle sukellusretkelle.

Kävin Po’ipu biitsillä suihkussa, jonka jälkeen menimme läheiseen Kukui’ulaan kiertelemään kaupoissa. Kävimme Sand People –kaupassa. Siellä oli kaikkea kivaa biitsiteemaista krääsää, tyynynpäällisiä, kylttejä, koristeita. Menimme alle kilometrin päässä olevaan Po’ipu Shopping Villageen sukellusohjaajani suosittelemaan Keoki’s –ravintolaan, jossa oli kuulemma viittä eri makua hula pieta. Antti söi kanaa ja minä kalaa. Jälkkkäriksi valitsimme hula pien minttujätskillä. Sen kanssa hula pien perinteiset osat suklaapohja, suklaakastike ja –päällynen ja kermavaahto oli tässä uudessakin versiossa taivaallista.

Minttuinen hula pie

Minttuinen hula pie

Palasimme Kapa’ahan. Tarkoituksemme oli mennä katsomaan vielä lähellä oleva Opaeka’a Falls, mutta missasimme sinne menevän tien ja ruuhkan välttämiseksi ajoimme Kapa’a Bypassiin ja sieltä kiertotietä putoukselle. Meillä oli käytössä tänään vain hyvin ylimalkainen kartta, jossa ei ollut merkittynä kaikkia teitä. Päädyimme ajamaan Kaua’in hiljaisille teille. Omakotitaloja oli siellä täällä. Olimme sen verran ylempänä merenpinnasta, että ohuita havupuita kasvoi. Koska tiesin, että olimme kiertäneet Nounou-vuoren, osasimme suunnistaa oikeaan suuntaan ilman kunnollista karttaa. Opaeka’ata voi katsella vain kaukaa Lookoutilta. Olisi ollut kiva kävellä sinne, mutta sinne ei tainnut olla tietä. Lookoutin toiselta puolelta on näkymä Wailua Riveriin, jossa meloimme viime kerralla.

Opaeka'a Falls

Opaeka’a Falls

Wailua Falls

Wailua River

Hotellin pihassa

Hotellin pihassa

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jacuzziiii.....

Jacuzziiii…..

Ennen auringonlaskua tsekkaismme vielä hotellin vieressä olevan biitsin kävelytien varrella, hotellin uima-altaan ja jacuzzin. Illalla kävin heti suihkussa, jotta sain jotain tolkkua sukelluksen sekoittamaan tukkaani. Illalla TV:stä tuli Halloween-kauhuleffa. Joimme Walmartista ostamaamme Barefoot-viiniä.

Kamerat kylvyssä makeassa vedessä, jokaisen merivesiseikkailun jälkeen ja sitten huolellinen kuivatus.

Kamerat kylvyssä makeassa vedessä, jokaisen merivesiseikkailun jälkeen ja sitten huolellinen kuivatus.

Big Wave, yksi parhaista Hawai'i-oluista

Big Wave, yksi parhaista Hawai’i-oluista

OLYMPUS DIGITAL CAMERAIlta sujui oikein mukavasti viinin, tv:n ja blogin ääressä kunnes luin äitini faceviestin. Mele, yksi miedän neljäkuisista kisupennuista, oli kovasti kipeä. Oireet olivat niin pahat, että aloin heti pelätä pahinta. Hieno päivä päättyi valtavaan huoleen ja suruun omasta pienestä.

Paikka: Kaua’i, Hawai’i

Share: