Heräsimme ennen viittä eli ihan kohtuuttoman aikaiseen. Aamutoimet suoritimme minimisti, mutta facessa minun oli käytävä katsomassa oliko äiti laittanut viestiä Melestä. Diagnoosi oli niin vakava kuin olin pelännyt. Melellä oli todettu selkäydinstenoosi väärin kehittyneen selkärangan takia ja hypokalemia. Se aiheuttaa takajalkojen ongelmia. Mahdollisesti myös suolen kehityshäiriö, kun maha oli täynnä ruokaa. Se selittäisi hänen huonon ruokahalun ja pienen koon. Ilmeisesti Meleä ei pystytä parantamaan ja lääkäri oli puhunut eutanasian puolesta. Vaikka olin yrittänyt varautua siihen, niin sen sanan näkeminen oli hirveä järkytys. Meidän oli kuitenkin lähdettävä ajamaan.

Ulkona oli vielä pimeä kun ajoimme saaren eteläosaan. Itkun täyttämä matka oli reilun puolen tunnin päästä ohi kun olimme perillä Eleelessä ja aurinko oli nousemassa. Olimme varanneet netistä Kaua’i Sea Tours –firmalta kuusituntisen Na Pali Rafting –retken. Olimme varustautuneet snorklausvälinein ja vesikassein, jotka toki olisi firmaltakin saanut lainaksi. Meitä kerääntyi 14 turistia ja pirteä nuori miesopas firman pihalle. Kävimme läpi retken ohjelman ja opas varmisti ettei kenelläkään ollut mitään terveydellistä estettä osallistua. Tiedossa oli aika kovaa kyytiä. Istuimme ison kumiveneen laidoille. Meille opastettiin mistä köydestä kannattaa milläkin kädellä pitää kiinni. Kaua’in eteläosasta Na Palin rannikolle oli noin tunnin matka veneellä. Aurinkolasit olivat ehdottomat ihan sen takia, että tuuli ei tunnu niin kovalta silmissä. Pian venekuskimme laittoi moottorin täysille ja pääsimme nauttimaan hurjasta menosta. Minäkin jopa vähän nautin, vaikka olin surusta hajalla. Ihmeellistä kuinka kova kyyti ja kohoilevat vaahtopäät saivat minun oloni pikkuisen paremmaksi. Pian pysähdyimme. Ympärillämme ui parikymmenpäinen delfiinilauma. He kävivät pinnassa esittäytymässä. Nyt sitten vihdoin näin delfiinejä, jotka eivät millään olleet näyttäytyneet meille viimeksi Hawai’illa. Toive toteutui, joka oli saanut alkunsa 15 vuotta sitten Tahitilla. Delfiinien aamukarkelot olivat hyvin kaunista katseltavaa. Kokemus oli erityinen suuren surun keskellä. Luonto on hyvin julma, mutta myös hyvin kaunis. Sitä voi vain ihmetellä ja yrittää oppia ymmärtämään.OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rantauduimme Nu’alolo Kai –laaksoon. Hyppäsimme veneestä ja kahlasimme kiviseen rantaan. Na Palin komeat cliffit kohosivat heti edessämme. Vaakasuorat poimut olivat syntyneet eri aikoina tapahtuneiden tulivuoren purkausten seurauksena. Poimuissa näkyi kävelevän vuorikauriita.

Nu'alolo Kai Valley

Nu’alolo Kai Valley

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAKävimme tutustumassa laaksossa sijaitsevaan muinaiseen kylään. Matalia kivimuureja oli vielä säilynyt perheiden eri toiminta-alueiden merkkinä. Hailean vihreitä röpeliäisiä nonihedelmiä kasvavia nonipuita kasvoi paljon ja niistä levisi kylään hieman epämiellyttävä haju. Haistoimme yhtä maahan pudonnutta ja sen haju oli kuvottavan mätäinen. Nonia käytetään edelleenkin sen parantavien vaikutusten vuoksi. Vuoren seinämässä näkyi ilmeisesti eroosion myötä muodostunut iso risti. Havaijilaisen uskomuksen mukaan Pele, tulivuoren jumalatar, on tehnyt ristin. Samanlainen risti löytyy myös Aotearoasta (Uudesta Seelannista) ja Rapa Nuista (Pääsiäissaarelta). Kolmen ristin rajaama alue muodostaa Polynesian, kolmen ristin ollessa Polynesian kolmion kulmissa. Lähempänä rantaa oleva halewa’a oli rajattu kivistä tehdyllä muurilla. Siellä kyläläiset olivat rakentaneet kanootteja.

Kylä

Kylä

Nonipuu

Nonipuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Halewa

Halewa

Menimme hetkeksi snorklaamaan. Näkyvyys oli aika huono tässä kohtaa. Koralleja kyllä oli, muutama värikäs kala ja yksi honukin tuli bongattua. Ajoittain aurinko paistoi niin kovasti veteen, etten nähnyt muuta kuin auringon säteet vedessä, mikä hankaloitti snorklausta ja etenemistä vedessä. Tulimme pian rantaan syömään aikaista lounasta. Kello oli vasta yhdeksän paikkeilla eli oikeastaan se oli toinen aamiainen. Kalkkunasämpylä, makeaa ananasta ja cookie nautittiin rannalla puisen pöydän ääressä.

Rantaan oli rakennettu korkeiden paalujen varaan vessa. Siellä oli hyvä käydä pistäytymässä ennen kuin jatkoimme matkaa veneellä. Aurinkorasvan lisäys oli myös tässä kohtaa paikallaan kun olimme käyneet vedessäkin. Ajoimme veneellä pitkin Na Palia Kalalaun laaksoon asti, jossa on myös pohjoisesta alkavan Kalalau trailin päätöskohta Kalalau Beach. Autiolla valkealla rannalla näkyi pari ihmistä, mutta he olivat tulleet sinne veneillä. Ohut vesiputous putosi mereen.

Kalalau Valley

Kalalau Valley

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPalasimme takaisin päin, mutta pysähtelimme matkalla katselemaan maisemia. Awapuhi valley oli seuraava korkeiden cliffien suojaama laakso, jota reunusti jälleen valkea hiekkaranta ja sen kyljessä Awapuhi Wailele (vesiputous). Jokaisen laakson reunassa oli ohut vesiputous. Kaikki vesiputoukset ovat peräisin saaren keskiosasta Wai ‘ale ‘ale swampistä. Paikoitellen vuoristo on muodostanut luolia. Kävimme yhdessä sellaisessa umpinaisessa. Toinen oli kuin leffasta (tai varmaan onkin ollut jossain leffassa). Ajoimme luolaan, joka oli ylhäältä avoin eli aurinko pääsi paistamaan sinne. Se oli upea paikka.

Awapuhi Falls

Awapuhi Falls

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAPari honua tuli käymään meidän veneen luona. Olisi tehnyt mieli polskahtaa veteen niiden kanssa. Kohta näimme taas muutama hyppivää delfiiniä. He olivat vielä aktiivisia pinnassa kunnes laskeutuvat iltapäivällä ravinnon etsintään. Kävimme pulahtamassa veneestä käsin vedessä, mutta delfiinit olivat jo ehtineet loiskia muualle. Kauniiden maisemien ja vähän hitaamman risteilemisen jälkeen aloitimme myrskyisän tunnin kestävän paluumatkan. Koska veneilimme nyt vastavirtaan ja aallot olivat reilummat kuin aamulla, kyyti oli melkoisen pomppuista. Pepun kannikat saivat kovasti kyytiä. Pidimme pari lepotaukoa matkan aikana. Kädet olivat ihan puutuneet köysien puristamisesta.

Olimme perillä puolen päivän aikaan. Ns. kokopäiväretken jälkeen päivää oli vielä melkein kokonainen jäljellä kun olimme lähteneet niin ajoissa. Kävin suihkussa pienessä Eleelen satamassa. Piti saada jotain tolkkua tuhannen solmussa oleviin hiuksiin vaikka ne olivat letillä olleetkin koko reissun. Ajoimme kymmenisen minuuttia Po’ipuun, ehdin jo siinä ajassa nukahtaa. Kukui’ulan parkkipaikalla jäimme aivan hiton väsyneinä nukkumaan hetkeksi autoon. Auto lämpeni nopeasti saunaksi ja ovet oli jätettävä auki. Täydellistä väsymysromahdusta emme kuitenkaan antaneet tapahtua, vaan menimme kanahamppareille Bubba’s burgermestaan. Ajoimme pari minuuttia Po’ipu Shopping villagen Na Hokuun. Se on sama kauppa, jonka nettisivuilta olin kerännyt ideaa omiin hääkoruihini. Heidän valikoima oli siis jotenkin tuttu. Löysin heti neljä ihanaa honukorvista. Kun olin kokeillut niitä, kaksi jäi minulle vaihtoehdoiksi. Korut olivat selkeästi halvempia kuin eilisessä kaupassa Hanaleissä. Myyjä selitti, että halvempi hinta johtuu siitä, että Na Hokuun tulevat korut vähempien välikäsien kautta. Koska päätös oli kovasti vaikea, päätin lopulta ostaa molemmat korvikset.

Ajoimme Po’ipu Beach Parkin ja Brennecke’sin viereen. Päätimme käydä vielä snorklaamassa. Brenneckesissä oli tosi kovat aallot ja terävät kivet pohjalla, joita vasten aallot paiskivat, joten se ei ollut hyvä paikka. Viereinen Po’ipu Beach Park oli kovasti suosittu. Siellä oli varmasti enemmän porukkaa kuin millään muulla Kaua’in biitsillä. Vasen puoli oli hyvin matalaa ja reippaat aallot paiskivat hyvin matalassakin. Kyltin mukaan tällä biitsillä lepäilee joskus hylkeitä. Oikea puoli oli normaalimmin syvenevää ja korallia siellä täällä. Mitään kovin kummoista ei nähty. Mieleenpainuvin oli ehkä lähes läpinäkyvä melkein metrin pituinen ”tikkukala”. Snorklasimme aika pitkälle surffareiden mestoille. Aallot olivat siellä jo surffaukseen sopivia eli aika isoja. Sieltä sai täysin voimin räpiköidä takaisin rantaan. Välillä aallot veivät monta metriä eteenpäin ja saman tien taakse suuntautuva virtaus esti oman etenemisen.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Honukorvikset

Honukorvikset

Palasimme suihkun kautta Kapa’ahan. Olimme niin valmiita hotelliin. Jaksoin hädin tuskin käydä suihkussa kunnon pesulla. Sitten burritot naamaan ja molemmat sammuimme pariksi tunniksi sänkyyn. Kyllä uni tuntui ihanalta.

Illalla äiti kirjoitti minulle facessa, että Mele voi nyt paremmin kun saa kipulääkettä. Se on tietysti hyvä asia, mutta suru valtasi minut taas. Minulla oli kovat paineet nauttia matkasta tästä tilanteesta huolimatta. Huomenna lennämme Tahitille, jota olen odottanut ainakin seitsemän vuotta. Nyt kuitenkin olo oli taas aivan kamala.

Paikka: Kaua’i, Hawai’i

Share: