Heräsimme jo seitsemältä pikaiselle aamupalalle. Hotellin respasta olimme saaneet eilen varattua vuokra-auton, mutta koska tarvitsimme sen käyttöömme jo klo 8, meidän piti mennä se vuokraamosta hakemaan. Hotelliin kuljetus olisi onnistunut vasta klo 9. Onneksi bussit kulkevat täällä usein ja vuokraamo oli helppo löytää Collinsin ja 27 th streetin kulmasta. Auton palautus oli tehtävä tänään klo 6, jolloin mesta menee kiinni tai sitten huomenna klo 8, mikä tuntui hyvin kummalliselta. Yleensä palautuksen voi hoitaa virka-ajan ulkopuolella. Saimme käyttöömme Nissan Versan, jolla kohta huristeltiin pitkää siltaa pitkin kohti Miami Downtownia. Satamassa komeili pari isoa risteilylaivaa. DSC_0168

Tarkoituksena oli päästä ykköstielle kohti etelää. Pienen epäröinnin jälkeen onnistuimme ajautumaan Brickell Avenuelle, joka jossain kohtaa vaihtui ykköstieksi. Ensimmäisen tunnin meitä häiritsivät jatkuvat punaiset valot parin sadan metrin välein. Isolla tiellä liikenne olisi voinut olla sujuvampaakin. Olimme jonkinlaisessa markettilähiössä. McDonaldsit ja jostain syystä isot patjakaupat toistuivat katukuvassa erittäin usein. Kun lähiöt oli ohitettu, tie kapeni ja maisema muuttui meriseksi, eteneminen alkoi sujua. Vaalean turkoosi meri ympäröi helminauhana olevia saaria, joista ensimmäinen oli Key Largo. Pitkät sillat yhdistivät saaret toisiinsa.

To Keys

To Keys

Miamista Key Westiin oli ohjeen mukainen ajoaika 4 tuntia. Ensimmäinen etappimme oli kuitenkin suunnilleen saariketjun puolivälissä ja neljä tuntia alkoi olla hyvin jo kulunut matkaan. Meidän oli oltava perillä klo 11.45. Näytti siltä, että emme ehdi pysähtyä välipalalle emmekä vessatauolle, joten eväsleipien syönti oli suoritettava liikkuvassa autossa. Vessakäynti olikin sitten haastavampi juttu. Ei auttanut kuin pidätellä perille asti.

Turtle Hospital on Marathon-saarella, nimensäkin mukaan saarta tuntui riittävän loputtomiin varsinkin kun kello kulki meitä kovempaa. Hiukan taisi olla onnea matkassa kun ehdimme juuri paikalle ja vessojen kautta. Klo 12 alkoi opastettu kierros kilpparisairaalassa, heleän turkoosissa rakennuksessa. Ensin meille kerrottiin sairaalan toiminnasta ja siellä hoidettavista potilaista. Richie Moretti perusti Turtle Hospitalin 80-luvulla ja se toimi aluksi motellin yhteydessä. Lapset olivat kyselleet häneltä miksi hänellä ei ole kilppareita isossa motellin yhteydessä olevassa altaassa. Terveitä merikilppareita ei saanut pitää vangittuna, mutta sairaita sai hoitaa. Siitä oli lähtenyt ajatus sairaalasta, jollaiseen Keysissä olikin suuri tarve. Vuonna 2005 hurrikaani Wilma tuhosi paikan ja sen jälkeen se kunnostettiin kokonaan merikilpparien (honujen) auttamiseksi. Motellihuoneet toimivat toipuvien kilpparien yksityishuoneina.

Turtle Hospital

Turtle Hospital

DSC_0221Keysin alueella elää viittä lajia merikilppareita; Green, Loggerhead, Hawksbill, Leatherback ja Kemp’s Ridley. Meille tutuin green turtle on pääosin kasvissyöjä. Ravintonaan leviä käyttävä green on saanut nimensä siitä, että levä muuttaa sen rasvan vihreäksi. Loggerhead on kovakuorisia selkärangattomia syövä laji. Sen suuri pää ei suinkaan pidä sisällään suuria aivoja (aivot ovat rypäleen kokoiset), vaan suuria puremalihaksia, joilla se saa rikottua mm. ison kotilon. Hawksbill (, jonka vauvoihin tutustuimme Mauilla viime kesänä) kaivaa terävällä nokallaan mm. sienieläimiä ravinnokseen. Leatherback on suurin merikilppari ja maailman suurin matelija krokotiilin jälkeen. Pituutta sille voi kertyä jopa 1,7 metriä ja painoa 250-700 kg. Toisinkuin muut lajit, se elää syvissä vesissä. Sen kilpi ei ole samaa keratiinia niin kuin muiden, vaan kovaa nahkaa. Joustavan kuoren ansiosta se voi sukeltaa syvälle, jopa 1,2 kilometriin. Siinä syvyydessä keratiininen kova kuori hajoaisi. Kemp’s Ridley on valkoinen, ns. kummituskilppari. Se ilmestyy erittäin harvoin ihmisten näkyville.

Kaikki merikilpparilajit ovat uhanalaisia. Niitä metsästetään lähinnä niiden kilven vuoksi. Monilla alueilla metsästys on kielletty ja niitä on alettu suojella. Ihmisten aiheuttamat saasteet ja roskat ovat monin paikoin pahin uhka kilppareille, niin myös Floridan vesillä. Turtle Hospital hoitaa eri tavoilla loukkaantuneita ja sairaita kilppareita ja palauttaa mereen kaikki, jotka toipumisen jälkeen kykenevät itsenäiseen elämään meressä. Kalastusverkkoon takertunut kilppari voi menettää raajansa verkon silmukan kiristyessä sen ympärille. Kilppari pystyy elämään kolmella toimivalla raajalla. Siksi ne voidaan vapauttaa kun ovat saaneet ensin tarvittavan hoidon. Meressä kelluvia roskia kilppari luulee usein syötäväksi, esimerkiksi muovipussi näyttää vedessä meduusalta. Roskat aiheuttavat ummetusta ja suolistoon kerääntyvää kaasua. Kaasun muodostuminen estää kilpparia sukeltamasta. Kilven alle voi joutua ilmaa jos kilppari törmää laivaan tai veneeseen. Ilma kilven alla estää myös sukeltamisen. Tähän ns. bubbletautiin ei ole vielä tarpeeksi tehokasta hoitoa. Kilpeen kiinnitetään painoja, jotta kilpparit pystyvät sukeltamaan. Ne kuitenkin irtoavat aikanaan eivätkä siten ole pysyvä ratkaisu, joten ne kilpparit jäävät sairaalan pysyviksi asukkaiksi. Aikuisten kilpparien yleisimmät pedot ovat hait ja miekkavalaat. Myös hain puraisemia kilppareita tulee sairaalaan hoitoon. Fibropapillooma on kilppareihin leviävä virus, johon terveellä kilpparilla on vastustuskyky. Merivesien myrkyt kuitenkin alentavat vastustuskykyä ja yhä useampi kilppari kärsii fibropapillooman aiheuttamista tuumoreista. Riippuen siitä mihin ne kehittyvät, kilpparin toimintakyky voi heikentyä, esimerkiksi vaikeuttamalla liikkumista tai sokeuttamalla silmän. Sairaalassa tuumoreita poistetaan kirurgisesti. Sen jälkeen kilpparia seurataan vuosi ja jos uusia tuumoreita ei ilmesty, se voidaan vapauttaa mereen. Jos toinen silmä näkee, kilppari on elinkykyinen meressä.

Sitten pääsimme katsomaan ensin yhteisaltaissa uivia honuja ja sitten sellaisia, joilla oli oma allas. Vesi tuotiin altaisiin suoraan merestä, puhdistuksen kautta. On kuitenkin tärkeää, että normaalit bakteerit pidetään vedessä, jotta honujen vastustuskyky ei kärsi. Pari bubbletaudista kärsivää kelluivat suuren osan ajasta pylly pystyssä, voi raukkoja. Monet honuista olivat onneksi aika terveen ja hyvinvoivan näköisiä. Tapasimme sellaisen, jolla ei ollut enää toista silmää ja muutaman sellaisen, joilla oli vain kolme raajaa. Yksityisaltaissa oli fibropapilloomasta toipuvia honuja. Niiden altaiden vieressä oli kuva niistä kun ne oli löydetty. Tuumorit oli hyvin saatu poistettua ja pienet arvet olivat jäljellä. Viimeinen allas oli ison uima-altaan kokoinen, entisen motellin uima-allas. Siellä asuivat pysyvät asukkaat, joilla on bubble-tauti. Puolentoista tunnin kierros oli erittäin opettavainen ja sai minut taas todella pohtimaan ammatinvalintaa. Voi kunpa tänne voisi tulla vakka joksikin aikaa töihin.DSC_0190

Hain puraisema

Hain puraisema green turtle

DSC_0215

Loggerhead

Loggerhead

DSC_0238

Fibropapillooma

Fibropapillooma

Bubblea kilvessä

Bubblea kilvessä

Matka jatkui kohti Key Westiä. Tulimme kohta seven mile bridgelle, seitsemän mailia aaltoilevaa siltaa vaalean meren yllä. Matkaa Key Westiin oli vielä tunnin verran.

Seven mile bridge

Seven mile bridge

Key West

Key West

DSC_0281

Key West

Key West

Perillä meitä odotti turistipaljous ja sympaattisen väriset puutalot. Jätimme auton tunnin parkkiin ja menimme infosta kysymään tietä Ernest Hemingwayn taloon, joka olikin vain muutaman korttelin päässä. Minulla oli hämärä kuva talosta, jossa olin käynyt 8-vuotiaana. Paremmin muistin 6-varpaiset kissat, joita pihalla asusti kymmenittäin. Nykyiset kissat ovat Hemingwayn kissojen jälkeläisiä. Kissoja asuu siellä 40-50, joista puolella on ylimääräinen varvas, yleensä etutassuissa. Sisäsiittoisella saarella kuitenkin monet ja Hemingwayn kissoista kaikki kantavat ylimääräisen varpaan aikaan saamaa mutatoitunutta geeniä. Hemingway oli saanut kuusivarpaisen uroskissan eräältä merikapteenilta, kissa oli sittemmin päässyt hyvin lisääntymään.

Kävimme ensin sisällä katselemassa mm. Hemingwayn olohuonetta, makuuhuonetta ja kylppäriä. Monet huonekalut ovat eurooppalaisia, peräisin siltä ajalta kun hän asui Euroopassa. Olohuoneessa oli paljon tauluja hänen kalastusreissuilta. Pihalla oli kissoille pieniä mökkejä, mutta enemmän he tykkäsivät hengata niiden alla tai runsaan kasvillisuuden suojassa.

Hemingwayn olohuoneessa

Hemingwayn olohuoneessa

DSC_0292

Hemingwayn parvekkeella

Hemingwayn parvekkeella

DSC_0317

Hemingwayn pihalla

Hemingwayn pihalla

DSC_0334DSC_0336Sitten meidän oli tarkoitus lähteä paluumatkalle, mutta tankkauksen jälkeen päädyimme pyörimään ympyrää kun emme tienneet varmasti mistä ykköstie pohjoiseen lähtee. Kartta olisi ollut hyvä. No, kyllähän se oikea tie löytyi lopulta ilman karttaakin. Taco Bellistä ostimme tacoja mukaan. Ajoimme tunnin verran Bahia Honda State Parkiin, matkan varrelle. Menimme päivällispicnicille pienelle hiekkarannalle, jossa saimme nauttia ihan kahdestaan tacot ja mukaan tulleet mansikat ja suklaa chip cookiet.

Bahia Honda

Bahia Honda

DSC_0368Matka jatkui pian seven mile bridgeä ja Marathonin läpi. Aurinko oli kuuden jälkeen tulossa alaspäin. Key Largossa meitä ohjattiin toiselle tielle. Syytä siihen emme tienneet. Seuraavat lähes kaksi tuntia olikin sitten etenemistä lähes kävelyvauhtia tiheän pusikon ympäröimällä tiellä. Lopulta meille selvisi kiertoreitin syy kun ajoimme metsäpalon ohi. Se oli sulkenut Keysiin vievän ykköstien osittain. Mutta sitä emme ymmärtäneet miksi liikenne oli ollut niin hidasta kahden tunnin ajan.

Olimme tulleet markettilähiöön, jossa pysähdyimme yhteen kymmenistä mäkkäreistä iltapalahampurilaisille ja pirtelölle. Liikennevalot olivat nyt myötämielisempiä meille kuin aamulla ja pääsimme aika sujuvasti Miamiin asti. Perillä hotellin luona olimme puoli yhdeltä, vain puolitoista tuntia myöhemmin kuin olimme arvioineet. Olihan siinä kuitenkin paluumatkaa istuttu autossa yli kuusi tuntia.

Metsäpaloa

Metsäpaloa

Paikka: Miami – Keys

Share: