Tänään oli alun perin tarkoituksena ajaa Cape Reingaan, pohjoiskärkeen. Kiemuraisten teiden vuoksi matka-aika olisi ollut paljon pitempi kuin googlen näyttämä, joten jätimme Cape Reingan mahdolliseen seuraavaan kertaan. Se vähän harmitti. Milan istuttaminen autossa koko päivän tuntui myös kurjalta. Tänään oli sitten taas rento päivä, tai piti olla, kun aioimme tutkia lähiympäristöä. Aamupuuron ja paahtisten jälkeen latauduimme lähtöön vähän hitaasti. Ajoimme vartin verran kohteena Smugglers bay. Matkan varrella ohitimme Manaia-vuoren sitä reunustamine lahtineen. Parkkipaikalta oli Smugglersiin 15 minuutin kävely. Maasto oli taas vähän haasteellista rattaille, mutta pääosin kumpuileva nurmikko oli ihan ok, kunhan jaksoi työntää ylämäkeä.

Smugglers bay

Smugglers bay

Alueella laidunsi mustia lehmiä. Smugglers bay näkyi jo kun jäin vähän jälkeen ottamaan lehmistä kuvia. Köllöttelevät lehmät aktivoituivat kun Antti ja Mila kulkivat rattaiden kanssa ohi ja lähtivät laumana kerääntymään heitä kohti. Lehmät jäivät portin luokse, josta Antti ja Mila olivat päässeet juuri ja jäivät siihen. Tiesinhän minä, etteivät lehmät mitään petoeläimiä ole, mutta silti yht’äkkiä lähestyvä lauma näytti vähän uhkaavalta. Ajattelin, että voihan perse, lauma jäi portille, enkä minä pääse siitä nyt. dsc_0161

Lähdin takaisin päin ja päätin mennä perille toista kautta. Smugglersiin oli toinenkin reitti, jonka kulkemisen piti kestää puoli tuntia. Toivoin vain, että Antti osaisi arvata mitä olen tekemässä. Elämme täällä ihan viime vuosituhatta. Minun puhelin ei nimittäin edelleenkään toimi ulkomailla. Vartin kävelin toiveikkaana, tosin biitsisandaaleilla (en ollut tiennyt joutuvani millekään hiking-polulle). Kiersin pientä vuoren nyppylää. Tie kulki ylös ja alas, ohituspaikkoja ei näkynyt. Tulin pieneen lahden poukamaan, mutta se ei ollut Smugglers. Tie jatkui kiemurrellen ylös. Maisemat olivat kauniita, mutta en voinut niistä nauttia. Olin tehnyt virheen kun olin lähtenyt toiselle reitille. Reitti oli paljastunut paljon pitemmäksi kuin olin luullut ja samalla muistin, että Milan kaikki ruuat luonnollisesti minun tissejä myöten ovat minulla. Tuli kamala olo kun ajattelin, että Milalle voi tulla nälkä eikä Antilla ole antaa hänelle mitään. Kun saavuin metsäiselle tielle, alkoi olla tosi paska fiilis. Olin tarponut lähemmäs tunnin, mutta takaisinkaan en viitsinyt kääntyä. Odotin koko ajan, että Smugglers ilmestyisi seuraavan käännöksen takaa. Kunnostettua metsätietä kesti jonkin aikaa. Olin aivan varma, että Antti ja Mila ovat lähteneet jo pois sieltä mihin olin tarpomassa. Aloin olla hätääntynyt. Olin kulkenut yli tunnin kun Smugglers tuli näkyviin, tie vielä alas. dsc_0166dsc_0169

Smugglers bay

Smugglers bay

Kävin tyhjällä vaaleahiekkaisella rannalla, jota reunusti molemmin puolin pienet vehreät vuoren nyppylät. Olin rannalla minuutin ja lähdin jatkamaan takaisin, lyhempää tietä. Lehmät olivat poistuneet portin luota, olivat siellä täällä ilman erityisiä ryhmittymiä. Tiesin, että kohta olen perillä autolla. Se helpotti, mutta silti paluu tuntui kestävän liian kauan.

Antti oli juuri lähdössä etsimään minua autolla, onneksi ei lähtenyt. Hän oli ollut hirveän huolissaan. Itkuhan siinä pääsi, helpotuksesta. Mila oli onneksi ihan tyytyväisenä vielä ja pääsi ruokailemaan kohta. Voihan lehmät ja voihan hiton nyppylä, jonka kiertämiseen meni yli tuplasti ilmoitettu aika. Mutta perhe oli taas onnellisesti kasassa. Toivoimme, että päivän toinen biitsi on meille parempi kokemus. Ocean beach oli muutaman minuutin ajon päässä. Sinne ei tarvinnut suorittaa mitään hikingia vain lyhyt upottavan hiekkainen tie pitkälle valkealle rannalle, josta löytyi vain kourallinen ihmisiä. Kävimme vuorotellen kahlailemassa. Vesi oli niin kylmää, ettei olisi huvittanut uida. Kirjoitin hiekkaan Ohana sydämen sisään. Ohana on perhe hawaiiksi (en tiennyt vielä mitä se on maoriksi). Merivettä oli pienissä hiekkapainaumissa ja se oli lämmintä. Mila sai ensimmäistä kertaa kastaa jalkoja merivedessä. Hän tuntui pitävän kovasti kun jalat upposivat pehmeään hiekkaan.

Milan varpaat ensimmäistä kertaa merivedessä

Milan varpaat ensimmäistä kertaa merivedessä

dsc_0216Aurinko oli alkanut paistaa reilusti ja vaikka Mila oli suojattu siltä, niin silti katsoimme parhaaksi poistua aukealta rannalta. Meillä oli eiliseltä pieniä punoittavia alueita, joten aurinko ei tehnyt hyvää meillekään. Palasimme ajoissa kotiin. Lounastimme ja kävimme kuudelta kaupassa. Illalla söimme nuudelia ja katkarapuja. Ravut ovat täällä halpoja. Mila oli illan tyytymätön, emmekä olisi ehtineet terassille ennen pimeän tuloa klo 21. Tänään oli ollut selvästi lämpimämpi päivä eikä kotikaan tuntunut tänä iltana kylmältä, melkein päinvastoin.

Antti halusi tämän hienon rapuaterian blogiin.

Antti halusi tämän hienon rapuaterian blogiin.

Sijainti: Whangarei Heads, New Zealand

Share: