Tänä yönä Mila heräsi kahdesti syömään. Se oli vähän kurjaa kun juuri tänään meillä oli aikainen herätys. No klo 6 olimme kuitenkin onneksi ihan tarpeeksi pirteitä ja aamutoimet saatiin hoidettua tunnissa. Tunnin verran oli ajoa Tutukaka marinaan. Kiemuraiset ja mäkiset tiet jatkuivat tänäänkin. Dive Tutukaka oli firman nimi. Luolamaisessa toimistossa oli 15-20 muuta matkailijaa ilmoittautumassa retkelle. Parin lomakkeen täytön jälkeen jokainen sai ison kassin, johon henkilökohtaisesti pakattiin märkäpuku, -paita ja –sukat, räpylät ja sukeltajille sukellusliivi. Henkilökunta otti Milan innoissaan mukaan retkelle vaikka taisi olla nuorin osallistuja ikinä. Henkilökuntaa lähti retkelle melkeinpä kymmenen. Pikkulaivassa ei ollut varsinaista sisätilaa, mutta auringolta suojaisia paikkoja.

Matka Poor Knights –saarille kesti tunnin verran. Mila viihtyi hyvin laivassa eikä minkäänlaista merisairautta ollut kenelläkään, sen verran tasaista oli kyyti. Sukeltajat oli jaettu pieniin opastusryhmiin. Mukana oli joitakin kokeneita sukeltajia, mutta paljon myös ensikertalaisia. Minä sukelsin kolme kertaa viime vuonna, mutta kertaus oli tarpeen. Minun ryhmässä oli nelihenkinen saksalaisperhe, jotka olivat ensikertalaisia. Retkeen kuului kaksi sukellus/snorlausmestaa. Puolet sukelsivat aamupäivällä ja puolet iltapäivällä. Snorklailuun ei tarvinnut ohjausta, joten sitä sai tehdä itse. Meistä kuitenkin toisen piti olla koko ajan Milan kanssa. Koska minun sukellus oli iltapäivällä, Antti pääsi snorlailemaan aamupäivän paikassa.

Poor Knigts –saaret ovat kivisiä ja osa vehreitä merestä kohoavia pieniä nyppylöitä. Ne ovat täysin luonnontilassa eikä niille saa kiivetä. Osa muodostaa laivan mentäviä koloja (hole in the rock). Minä ja Mila seurasimme kun muut pukeutuivat märkäasuihin. Hihattoman hupullisen märkäpaidan päälle tuli kokomärkäpuku ja räpylien alle sukat niin että näkyviin jäi vain naama ja kädet. Vesi oli reilusti alle 20 asteista, joten snorklatessakin olisi tullut nopeasti kylmä. Antti lähti snorklaamaan ja me jäimme lähes kahdestaan laivaan. Mila heräili päiväunilta, ruokaili tissillä ja oli varsinainen ilopilleri. Ei minua paljon harmittanut että pääsemme vain yhden kerran veteen, mutta minulla oli vähän malttamaton olo. Sukellus kuitenkin jännitti ihan vähän, niin olisin halunnut päästä tekemään sitä jo. Tiesin, että jännitys häviää kun pääsen alas veteen. Tunti meni kuitenkin ihan hyvin Milan kanssa chillaillen ja maisemia katsellen.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Poor Knights

Poor Knights

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAAntti otti omasta ajastaan kaiken irti ja tuli melkein viimeisenä paattiin. Nautimme kevyen sandwich-lounaan banaanin kera. Tarjolla oli myös pussikeittoja ja kuumia juotavia. Liikuimme muutaman minuutin toisen nyppylän kupeeseen alittaen yhden hole in the rockin. Aloin pukea märkäpukua. Hupullinen märkäpaita oli ihan uusi kokemus. Melkoisen jäykkä olo oli kaikki asut päällä, siihen vielä varusteet; painovyö, liivi ja ilmatankki. Vedessä minulle lisättiin painoja kun en uponnut tarpeeksi hyvin. Ennen varsinaista sukellusta minun piti suorittaa kolme tehtävää pohjassa. Ensin piti ottaa regulaattori (suupiuha) pois, puhaltaa koko ajan ulos ja laittaa takaisin. Kun se onnistui, niin seuraavaksi piti tehdä sama mutta koko piuha piti vapauttaa ja se piti ensin kalastaa oikealla kädellä. Tämä minua jännitti etukäteen, mutta se menikin heti hyvin. Kolmas temppu oli helppo. Maskiin piti päästää vettä ja se piti poistaa painamalla maskin yläosasta ja hengittämällä ulospäin. En ole ikinä joutunut tekemään kolmea tehtävää vaikka olen ne nähnyt. Hawaiilla ja Tahitilla ei vaadittu niiden suorittamista. Mutta hyvä että nyt osaan nekin. Ongelmatilanteissa ne on hyvä osata.

Pääsimme sitten vihdoin sukeltamaan ja katselemaan merimaailmaa Poor Knightsissa. Sinertäviä kalaparvia valkoisine pilkkuineen ui meidän edestä. Vesi oli ihanan kirkasta. Muutama samettisen musta isompi kaveri pörräili meidän vieressä. Parilla isommalla kalalla oli punaisia raitoja. Mustia merisiilejä istui kivillä. Keltaiset vähän spiraalimaiset merikasvit eivät enää ahdistaneet minua niin paljon kuin alussa. Välillä tuntui kuin olisin Nemo vedessä kun sukelsimme kasvien seasta meitä ihmeissään ja ystävällisesti katselevat muut kalat meidän ympärillä uiskennellen. Vedessä oikeassa asennossa pysyminen oli vaikeampaa kuin muistin tai sitten täällä on voimakkaampi virtaus. Tuntui, että olin kääntymässä kyljelleen koko ajan. Muuten räpylöiminen ja lipuminen sujui hyvin ja nautiskellen. Vedenalainen maailma tuntui taas niin erilaiselta kuin meidän maailma. Ja tämä maailma oli ihan omanlaisensa verrattuna niihin vedenalaisiin, joissa olen sukeltanut. OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAHyvän pituisen sukelluksen jälkeen nousimme pintaan, muut sukeltajat olivat suunnilleen samassa aikataulussa. Näin Antin ja Milan laivassa katselemassa kun minä tulen seikkailultani. Tulin uskomattoman onnelliseksi. Mila oli henkilökunnan lempparimatkustaja, ”the most easy going baby” (niin kuin he sanoivat), joka heillä oli ollut. Yhtään ei ollut kylmä tullut, paksu ”nakinkuori” oli tehnyt tehtävänsä. Sen päältä pois saaminen oli oma haasteensa. Vaikka en ollut erityisen kylmissäni, kananuudelisoppa ja kaakao maistuivat hyvälle sukelluksen jälkeen kun lähdimme takaisin Tutukakaan hole in the rockin kautta.  Oli ihana käpertyä Antin kainaloon laivan keinuessa mukavasti. Mila nukkui pieniä unia kaukalossa. Ostin Tutukakan biitsiputiikista Milalle Hawaianasin Moana-sandaalit, jotka toki olivat hänelle vielä tosi isot.  dsc_0222

Tutukaka Marina

Tutukaka Marina

Menimme alkuillasta vielä eiliselle Ocean beachille syömään suklaatoffeekeksejä. Taivas oli pilvinen emmekä ehtineet varttia kauempaa istua kun alkoi pisaroida. Ei se mitään, ehdimmepä hetken chillata kivalla biitsillä. dsc_0227Sijainti: Tutukaka, New Zealand

 

Share: