Suomessa joululahjat oli vasta avattu. Me heräilimme pikku hiljaa joulupäivän aamuun Milan toimiessa herätyskellona. Mila vietti pitkää tissiaamiaista, jota jatkettiin pian vielä aamupuurolla ja soseella. Minä keitin perunat illaksi ja laitoin imeltymään.

Lähdimme iltapäiväksi Otagon Niemimaalle, ihan Dunedinin kaupungin viereen. Matkaa Taiaroa Headiin, niemimaan päähän oli keskustasta 35 km. Tie oli kiemuraista, meri oli metrin päässä tiestä. Taiaroa Head kuitenkin kohosi korkealle niemimaan päähän. Päässä tuuli reippaasti. Onneksi olimme varustautuneet huppareilla. Rattailla pääsi helposti näköalapaikalle, josta pääsimme katselemaan kallioilla ja meren tyrskyissä kölliviä merileijonia. Kivillä oli neljä aikuista ja yksi pikkuinen. Meressä ui yksi. Se näytti hauskalta pyörimiseltä. Lokit olivat vallanneet tasanteen viereisen nurmikkoalueen, juuri suuren pudotuksen vieressä. Lokkeja lenteli paljon. Täällä piti olla albatrossejakin. Yhden sellaisen näimme lentävän.

Taiaroa Head

Taiaroa Head

dsc_0726dsc_0732

Merileijonat kallioilla

Merileijonat kallioilla

Albatrossi

Albatrossi

Jatkoimme matkaa Sandfly Bayhin. Matka sinne kulki niemimaan korkeuksissa kapeita ja kiemuraisia teitä pitkin. Lampaita laidunsi jyrkilläkin nurmilla. Vähän siinä jo ehti tulla matkapahoinvointia kun olin takana istumassa. Sandfly Bayssä oli tarkoitus myös nähdä merileijonia. Sinne oli opasteen mukaan 40 minuutin kävely. Rattailla ei ollut asiaa, joten otin Milan rintareppuun. Laskeuduimme upottavan hienossa hiekassa melko jyrkkää rinnettä alas hiljaiselle rannalle. Sandfly –nimi tulee rannalle juurikin lentävästä hiekasta. Sitä siellä lensi ja aurinkolasit olivat hyvänä suojana silmille. Minä olin tapani mukaan jättänyt omani kämpille, mutta Antti antoi minulle herrasmiesmäisesti omansa. Alhaalla veden rajassa hiekka ei lentänyt niin pahasti ja tuuli oli maltillista. Rannalla oli pituutta vajaa kilometri. Onneksi veden rajassa hiekka ei ollut niin upottavaa. Etsimme jonkinlaista merileijonien tirkistelykohtaa ja kiipesimme taas upottavassa hiekassa pienelle erittäin tuuliselle nyppylälle. Sieltä näkyi kolme köllivää möhkälettä, mutta koska hiekka lensi naamaan, katselu oli lähes mahdotonta. Milakaan ei tykännyt yhtään kovasta tuulesta, vaikka yritin pitää häntä suojassa. Kun tulimme nyppylältä alas, huomasimme, että siinähän ne möhkäleet olivat koko ajan köllineet nenämme edessä. Nyppylälle kiipeäminen oli siis turhaa. Mutta emme olleet ainoita. Eräs toinenkin kolmen hengen ryhmä kiipesi ensin samaiselle nyppylälle.

Sandfly Bay

Sandfly Bay

Rannalla oli kolme merileijonaa. Ne naamioituivat hyvin takana oleviin isoihin kiviin. Ohjeiden mukaan niihin oli pidettävä 10 metriä etäisyyttä. Siinä he nautiskelivat välillä eväänsä heilutellen. Viileä meri aaltoili meidän jalkoihin. Kun siinä vähän aikaa oli katseltu, silmät alkoivat löytää enemmänkin eloa tummien kivien joukosta. Pari isoa merileijonaa löytyi lisää ja vähän kauempana kivillä oli viime vuoden tuttujamme, Uuden-Seelannin karvahylkeitä. Yhteensä näitä rauhallisia kölliäisiä (merileijonia ja hylkeitä) oli jotain kymmenen luokkaa kun aloimme heitä laskea. Nautimme suunnattomasti tästä hiljaisesta hyljebiitsistä, jossa ainoastaan meri piti ääntä. Ihanat otukset kohottelivat päätään ja lepattivat eviään välillä.

New Zealand Sea Lion

New Zealand Sea Lion

New Zealand Sea Lion = Whakahao (uros), Rapoko (naaras)

Uudenseelanninmerileijona maailman harvinaisin hyljelaji ja niiden arvioitu määrä on 10 000 yksilöä. Se on korvahyljelaji, jonka päälisääntymisalue on Uuden-Seelannin subantarktisilla saarilla, erityisesti Aucklandsaarilla, mutta sitä tavataan jonkin verran myös Uuden-Seelannin Eteläsaaren ja Stewartinsaaren rannikoilla. Vuonna 1993 naaras merileijona nimeltään Mum synnytti poikasensa Otagon niemimaalle. Se oli ensimmäinen merileijona, joka syntyi Uuden-Seelannin pääsaarelle yli sataan vuoteen. Nykyään yli 150 merileijonaa elää Uuden-Seelannin ”mantereella”. Otagon niemimaalla syntyy vuosittain neljä poikasta, jotka ovat lähes kaikki sukua Mum-esiäidille. Naarasmerileijona pystyy uimaan jopa 175 km päähän etsiessään ruokaa ja sukelluksen syvyys voi olla jopa 700 metriä. Uudenseelanninmerileijonanaaraat sukeltavat syvempään, pitempään ja uivat pisimmälle yhden ravinnon hakumatkan aikana kuin mikään muu hyljelaji.dsc_0786dsc_0798

Karvahylkeitä

Karvahylkeitä

dsc_0807dsc_0811Vaikeahan täältä oli lähteä. Mila oli hyvin jaksanut olla repussa koko ajan. Paluumatkalla jyrkän rinteen nouseminen upottavassa hiekassa jännitti vähän. Olin ihan varma, etten jaksa nousta sitä kokonaan Mila mukana, mutta yllätyin kun jaksoinkin. Otin sen reenin kannalta. Ei tarvinnut antaa häntä Antille kesken nousun. Paluumatkaa ei tarvinnut tehdä samalla tiellä, vaan pääsimme poistumaan niemimaalta eri reittiä kuin tullessa.

Upottavan hiekkainen ylämäki

Upottavan hiekkainen ylämäki

Kotona odotti perunalaatikon paistaminen ja joululaulut. Perunalaatikon kanssa söimme isot jauhelihapihvit. Eilisestä suklaakakusta oli vielä paljon jäljellä ja lisäksi oli mansikoita.dsc_0818

Jälkkäriä

Jälkkäriä

Kun Mila meni nukkumaan, istuimme sohvalle katsomaan leffaa Shawshank Redemption ja juomaan viiniä. Kerrassaan mukavaa joulun viettoa. Yöllä kun olimme menossa nukkumaan, saimme rakkaudella odotetun viestin. Ystäväpariskuntamme oli mennyt kihloihin.

Sijainti: Dunedin, New Zealand

Share: