University Book Shop oli tänään auki ja kävimmekin siellä ensimmäiseksi. Se oli niin kuin meidän Akateeminen, mutta yllätyin kuinka vähän siellä oli opiskelukirjoja. Mietin pitkään minkä kirjan ostan ja pitkän harkinnan jälkeen ostin kirjan Oceanian journeys and sojourns. Meidän piti tulla kotiin lounaalle kun ravintolat avasivat taas vasta neljältä. Kun pastat ja jauhelihasoosit oli saatu napaan, lähdimme iltapäivällä käymään Dunedinin eteläpuolella Tunnel Beachillä. Se on sitten eteläisin piste, jossa olemme käyneet. Edestakaisinkävely kesti opastuksen mukaan tunnin. Otimme Milan taas reppuun. Minulla oli biitsisandaalit jalassa, jotka olivat melko huono valinta kun reitti oli alamäkistä hiekkatietä. Luulin, että päätepisteemme olisi ollut jonkinlainen biitsi. Kohteemme näkyikin jo, kaksi kallioista lahden poukamaa, joita erotti toisistaan kallioinen maisemien ihailu –uloke.

Tunnel Beach

Tunnel Beach

dsc_1000Kiipesimme korkeimmalle kohdalle. Vaikka tuulta oli jonkin verran pilvisenä päivänä, niin kävely Mila sylissä oli saanut minut lämpimäksi. Toiselle rannalle meni kapea tunneli, jossa oli portaat. Se johtikin vain hyvin kivikkoiseen pieneen rantaan, jossa ei Milan kanssa oikein voitu olla. Kiipesimme takaisin maisemaulokkeen nurtsille vähäksi aikaa istumaan. Ylämäki takaisin Milan kanssa oli toki vähän rankka, mutta hyvää kuntoilua. dsc_1006dsc_1005

dsc_1017Meidän lähellä oli Filadelfio’s –ravintola, joka tosiaan aukesi vasta klo 16, mutta nyt oli hyvä aika mennä sinne päivällistämään. Kaikki tuntuivat kääntyvän katsomaan meitä kun menimme. Ei Mila voinut niin outo ilmestys olla. Ravintolassa oli muitakin lapsiperheitä. Siellä oli jonkinlainen sekoitus New York- ja Italiatyyliä sisustukseltaan. Sitten saimme odottaa palvelua 20 minuuttia. Vihdoinkin sitten nautimme makoisat pasta-ateriat, Antti ravuilla ja minä lohella. Mila oli vähän hankala välillä. Hän kaipasi imetystä ja sosetta ja oli vähän väsynytkin kun oli ollut hereillä koko Tunnel Beach -reippailun ajan. Olisin halunnut jälkkäriä, brownie jugurtissa kuulosti mielenkiintoiselta. Keittiö oli mennyt kuitenkin jo kahdeksalta kiinni. Mikä hiton ravintola tämä on, jossa keittiö on auki neljä tuntia? Minua vähän harmitti jälkkärin puute, koska olin ehtinyt ihastella jälkkärilistaa. Tyydyin sitten kaupasta hakemaani mustikkajuustokakkupalaan, joka oli kyllä ihan hyvää ja Antillekin riitti siitä. dsc_1028Sijainti: Dunedin, New Zealand

Share: