Olimme varanneet autovuokran kahdeksi päiväksi jo perjantaina viereisen hotellin Herz-tiskiltä. Hintaa kahden päivän autovuokralle tuli 101 dollaria sisältäen lapsen istuimen ja kattavan vakuutuksen. Täällä autoilu näytti olevan sen verran villin lännen meininkiä, että päätimme ottaa vakuutuksen, joka oli vain reilu 10 dollaria päivässä. Saimme nopeasti valkoisen Nissan Marchin, mutta siitä puuttui lapsen istuin. Tuntui oudolta, että meidän piti hakea se Herzin lentokenttäkonttorista kun olimme sen etukäteen pyytäneet. No se meni sitten pitemmän kaavan kautta kun Antti ei löytänyt paikkaa ja autovuokraamon tyyppi lähti sitten hakemaan. Tunti ylimääräistä säätöä, kunnes päästiin sitten matkaan.

Pikkuautomme oli jenkkituristeja varten automaattivaihteinen, pompuissa vaahtokarkin tuntuinen, käännöissä kömpelö ja ylämäissä puuskuttava kaveri, mutta eiköhän sillä pari päivää pärjätä. Suuntasimme Ranskan puolelle. Kun olimme Marigotin pienen ruuhkan ohittaneet, olimme muutaman jyrkän ylä- ja alamäen jälkeen perillä saaren pohjoisosassa pienessä hiljaisessa Grand Casen kylässä. Grand Casen edustalla meressä tönöttää Creole Rock, kuulemma hyvä snorklauspaikka. Se näytti olevan kuitenkin sen verran kaukana, että emme harkinneet uivamme sinne (ja kun olisi pitänyt yksin uida toisen hoitaessa Milaa). Jotain speed boat –retkiä sinnekin tehdään. Pienellä köyhän näköisellä rantatiellä oli muutama ravintola ulkoilmakeittiöllä. Savustuksen sauhut virittivät jo valmiiksi vähän nälkäiset masumme lounasaikaan ja innokas sisäänheittäjä sai meidät asiakkaaksi. Tänään nautittiin savustettua mahimahia. Milakin sai elämänsä ensimmäiset kokonaiset kalapalat. Kiva olla välillä aidossa ulkoravintolassa vaikka savu ottikin välillä vähän silmään.

Grand Case

 

Grand Case -ravintoloita

 

Mahi mahi

Turkoosi vesi houkutteli kun hiki alkoi taas olla, mutta yhtä hyvä biitsi meillä on Mahossakin. Jatkoimme matkaa. Parkkipaikalla saimme eräältä naiselta raaputusarvat ja minun “voittoarvalla” meitä “huijattiin” Westin-resorttiin Interval International lomaosake-esittelyyn. Voitin joko 1000 dollaria, loma-kupongin tai i Padin, mutta se selviäisi vasta kun olemme osallistuneet 90 minuutin esittelyyn. Kuulosti huijaukselta, eikö muka joka toisessa arvassa ole tuota ”pääpalkintoa”? Nainen varmisteli, että olemme naimisissa, yli 30 v ja että ilmoitamme tienesteiksi tarpeeksi paljon. Osakemyyntiähän tämä vaan on, tuskin mitään 1000 dollarin palkintoa on olemassakaan. Jäimme miettimään, voisihan siellä Westinissä piipahtaakin kun ei meillä kiire tänään ollut.

 

Ajoimme hetken takaisin päin ja käännyimme sisäosaan vuorelle menevälle tielle. Asfaltti muuttui välillä epätasaiseksi kivitieksi ja pikkubiilimme sai taas puuskuttaa jyrkissä mäissä. Karttaan oli merkitty Pic Paradis melko lailla saaren keskelle ja sen olimme päättäneet tsekata. Tien päässä oli TV-masto ja jyrkän näköinen metsäpolun alku. Onneksi saimme neuvoja palaavalta turistilta. Hän sanoi, että näköalapaikalle kävelee 10 minuuttia ja neuvoi mihin pitää tieltä kääntyä. Tilanne vaikutti juuri sellaiselta, mihin me usein törmäämme, että matka kestääkin pitempään, ilmasto on järkyttävän hikinen ja minä taas rantasandaaleissa kiipeämässä jotain metsäpolkua. Lisäksi meillä on vielä Mila kannettavana. Yllätyimme kuitenkin positiivisesti kun kiipeämistä oli vain viitisen minuuttia kunnes olimme perillä. Pic Paradisista oli komea näkymä 424 metrin korkeudesta saaren länsipuolelle.

Pic Paradis

 

Jyrkkä metsäpolku oli pienten liskojen kansoittama. Ruskeiden liskojen lisäksi kiveltä toiselle livahteli myös sinivihreä kaveri.

Yksi polun mielenkiintoisista liskoista

 

 

Tie Pic Paradisiin

Koska meillä oli hyvin päivää jäljellä, niin päätimme pistäytyä Westinissä, takaisin vain Grand Caseen ja sieltä nimensä mukaisesti länsirannikolle. Saarella on melko helppo ajaa ja tuohon viiden tähden resorttiin oli toki lähempänä opasteet. Atlantin puoleisella Dawn Beachillä, hieman syrjässä muulta elämältä ja jyrkän mäen nyppylän takana, jonka vuokrabiilimme hädin tuskin jaksoi, sijaitsi hulppea lomakylä, jonka vieressä köllötti kymmeniä iguaaneja.

Westinin igut

Kävimme siis viiden tähden lomaosake-esittelyssä ihan huviksemme ja joku naiiviussiemen meissä ajatteli, että jos vaikka tulisi se 1000 dollarin voitto. Olihan lomaosakejutut tuttuja kun minun vanhemmilla niitä on ja nytkin asumme Mahossa vaihtohuoneistossa. Mutta emme ehkä ole vielä siinä elämäntilanteessa, että sellainen kannattaisi ostaa saati sitten täältä, jonne tuskin ikinä palaamme. Saimme sentään ilmaiset drinkit ja pääsimme tutustumaan kadehdittavan hienoon lomahuoneistoon merinäköalalla. Ainiin ja se palkinto, no se oli tottakai matkalahjakortti, joka piti käyttää ensi tammikuuhun mennessä. Eli ei mitään mahdollisuutta käyttää. Lähdimme Mahoon ilman osaketta ja tuhatta dollaria, mutta kokemusta rikkaampana.

Paikka: Sint Maarten/Saint Martin

Share: