Saari oli tullut jo sen verran tutuksi, että viimeiseksi kokonaiseksi päiväksi olimme suunnitelleet tutustumisen naapurisaareen, rikkaiden St. Bartsiin. Eli kimpsut rintareppua myöten mukaan ja bussilla Philipsburgiin. Koska olimme ajoissa, meillä oli hetki aikaa yhdessä Boardwalkin souvenirpaitashopissa kun kaikki muut olivat vielä kiinni klo 8.30. Netistä varattujen lippujen varausnumeroa vastaan sai viralliset laivaliput Great bay expressin toimistosta satamasta. 45 minuutin laivamatka oli melko pomppuisa, mutta onneksi kukaan meistä ei voinut pahoin tällä kertaa ja Milakin vietti matkan meidän välissä nukkuen.

 

St. Barts (Saint-Barthelemy) kuuluu Ranskalle niin kuin St. Martinin toinen puoli ja on hallinnollisesti Ranskan merentakainen yhteisö. Saari on ollut myös Ruotsin siirtomaa (1785-1878), jonka perua on saaren pääkaupungin nimi, Gustavia. Pinta-alaa saarella on vain 24 neliökilometriä eli on vielä paljon pienempi kuin St. Martin. Saaren kiitorata on yksi maailman lyhimpiä ja siksi sinne lentääkin vain pieniä koneita. Kauempaa tulevat joutuvat lentämään St. Martinin kautta. St. Barts on kuuluisa rikkaiden ja kuuluisuuksien loma-asunnoista ja luksusjahdeista.

 

Punakattoiset talot vuoren kupeessa sijaitsevassa Gustavian satamakaupungissa on silmiin pistävä piirre. Vuoren rinteelle on laitettu iso Jeesus ristillä –patsas. Passintarkastusmuodollisuudet olivat satamassa, jonka jälkeen meillä oli nelisen tuntia aikaa tutustua pieneen kaupunkiin. Myöskin täällä niin kuin St. Martinissa, on paljon valkohiekkaisia rantoja. Emme kuitenkaan viitsineet lähteä taxilla niihin tutustumaan lyhyen ajan ja saaren kalleuden vuoksi. Tyydyimme siis Gustavian rantakadun luksusputiikkien tsekkailuun. Tarjolla oli Louis Vuittonista lähtien hienompaa shoppia luksushuviloissaan talvehtivalle rikkaammalle väestölle. Mutta löytyi sieltä tavallisemmallekin turistille jotain. Kirjakaupasta löytyi kortteja, ahtaasta souvenirshopista vaikka kuinka paljon krääsää ja t-paitakaupasta St. Barts-paitoja kohtuuhinnalla. Kesäiset biitsitunikat maksoivat kuitenkin reilusti normaalia enemmän ihan normaalin näköisessä kaupassa ja joistakin peruspaidoistakin löytyi St. Barts –lisällä varustettu hinta (topista 80 €, collegesta 145 €). Meitä oli varoitettu, että St. Bartsilla käynti tulee kalliiksi, mutta kyllä käynnin pystyy edullisestikin suorittamaan. Rantaravintolan hinnat olivat kohtuullisia ja hyvä ja halpa ruokakauppakin löytyi, jossa halvimman viinin hinta oli reilu 2 €.

 

Me emme olleet tulleet turistikrääsää ostamaan vaan lähinnä fiilistelemään ja leikkimään minkälaista olisi olla rikas ja shoppailla rantakadun putiikeissa. Tai ehkä minä olin. Antti oli tullut saarelle puolipakolla kun halusin MTP-pisteen saaresta. Pääsin aika hyvin rikkaaseen fiilikseen ja ihastuinkin Longchampin vaaleanpunaiseen pieneen käsilaukkuun näyteikkunassa. Se jäi pahasti vaivaamaan mieltäni kun jatkoimme saman tien matkaa. Me olemme ahkeria Quiksilver/Roxy –vaatekaupoissa käyviä tyyppejä ja tällä kertaa matkan ainoa Quiksilver oli täällä. Sieltä löytyi Milalle hauska trooppinen kesäasu ehkä ensi tai seuraavalle kesälle ja minullekin jotain. Joissakin kaupoissa kävimme ihan vain katselemassa ja ihmettelemässä suuria hintoja. Longchampin laukku oli kuitenkin jäänyt pahasti vaivaamaan mieltäni. Minä sitten menin katsomaan sitä tarkemmin ihan liikkeen sisälle kun Antti meni Milan kanssa viilentymään ruokakauppaan. Vaaleanpunaisen lisäksi samaa mallia oli valkoinen. Hintaa oli enemmän kuin riittävästi. Ikinä en osta sen hintaisia laukkuja. Joku pieni luksusminä oli kuitenkin päättänyt haluta laukun ja enää oli päätettävä, että kumman värin haluan. Ihastukseni oli kuitenkin vaaleanpunainen ja sen minä ostin. Minä, joka en ikinä osta kalliita merkkilaukkuja, olin ottanut siis leikkini tosissaan kun tulin kaupasta ulos Longchampin laukku kassissa ja aivan suurenmoista mielihyvää täynnä.

 

Antti ei toki ollut ostoksestani yhtä onnellinen kuin minä, mutta ymmärsi kuitenkin ehkä yhden promillen siitä tyydytyksestä, jota minä shoppailullani sain. Ruokakaupasta ostimme patonkia ja Antti löysi  Leffe-luksusolutta halvalla ja oli siitä ihan pähkinöinä. Ruokailimme omia eväitä, patonkia ja kylmää purkkilasagnea luksusjahteja katsellen sataman kävelykadulla. Hikinen Barts-vierailu alkoi olla lopuillaan ja mihinkään kauppaankaan ei päästy enää viilentymään kun ne olivat menneet siestalle klo 13. Hetken kävelyä ja odottelua rantakadulla kun laivamme takaisin St. Martiniin lähti klo 14.30 Satamassa oli huonot ohjeet, passintarkastuksen kautta piti saada lippuun joku merkintä, jolla pääsi laivaan ja jouduimme suhaamaan edestakaisin siinä kärryinemme sen takia. Paluumatka oli hieman tyynempi, Antti ja Mila nukkuivat molemmat päikkäreitä viileässä cabinissä.

Mun uusi muru 🙂

Paikka: St. Maarten -> St. Barts

Share: