On taas se aika vuodesta kun lentoliput tulevan kesän matkalle on ostettu ja majoitusten etsintä on kuumimmillaan. Siksi intouduin kirjoittamaan siitä, miten me majoitumme reissuillamme. Matkustamme lähes poikkeuksetta kauas ja lentoliput ovat siksi suuri menoerä. Haluamme myös viipyä kohteissa tarpeeksi kauan, että ehdimme nauttia ja imeä fiilistä sydämemme kyllyydestä. Eikä kauas kannata tietenkään lähteä ihan pikku pyrähdyksen takiakaan. Suursyömäreinä etsimme yleensä huoneistoja tai ainakin huoneita, joissa on ruuan säilytys- ja valmistusmahdollisuus. Olemme sen verran ”kermapyllyjä” että emme viihdy hostelleissa ja kahdella tähdellä varustettu hotellikin tuntuu yleensä luotaan työntävältä vaihtoehdolta. Majoituksen siisteys ja puhtaus ovat erityisen tärkeitä. Elämysten täyteisillä matkoilla haluamme kaikessa introverttiudessamme rauhoittua illalla keskenämme omaan pesään, päästä lämpimään suihkuun ja kääriytyä puhtaisiin lakaniin. Kyllä minussa vielä elää se nuori neiti, joka rakastui pienenä Sheratonien, Holiday Innien ja jopa Hiltonien kiiltäviin isoihin auloihin, jääkaapin viileisiin hotellihuoneisiin ja muhkeisiin isoihin hotellisänkyihin. Siksi majoitusten hinnat aiheuttavat usein pään vaivaa matkan suunnitteluvaiheessa ja yli sadan euron huone/huoneisto-hintoja per yö lähdetään maksamaan välillä vähän pitkin hampain.

 

Hotellihaku –koneet ovat tulleet tutuiksi kun varailemme majoituksia aina omin päin. Hotellikuvausten lisäksi asiakaskommentit ovat olleet ehdottoman arvokkaita ja saaneet meidät majoittumaan todellisiin helmiin. Olemme kokeneet pikkuhotellien asiakaspalvelun usein paremmaksi kuin isojen ketjujen. Asiakaspalvelussa arvostamme sitä, että meille suositellaan oikeasti hienoja retkiä (eikä rahat pois –meininkiä) ja annetaan vinkkejä omatoimiseen retkeilyyn.

 

Oikotietä onneen emme ole löytäneet, mutta ei kai tarvitsekaan. Hotellin metsästys on ennemminkin meille hauska harrastus kuin välttämätön paha matkaa suunnitellessa. Ennen hotellivaihtoehdon käyttöön ottoa, tsekkaamme muut vaihtoehdot. Jos ne näyttävät lupaavilta, hotellihaut saattavat jäädä jopa kokonaan seuraavaan kertaan. Ensimmäinen, jonka tarkistamme, on RCI-vaihto –saatavuus. Jos se onnistuu, niin pääsemme lomailemaan hotelliin, joka kustantaa meille 150-300 € (vaihtomaksu) viikossa. Olemme yleensä jopa reilua puolta vuotta ennen liikkeellä, jolloin vapaita huoneistoja saattaa olla vielä hyvin tarjolla.

 

RCI-viikkolomaosake maksaa Suomessa 25 000-40 000 €. Jos RCI-viikon haluaa viettää muualla kuin omassa osakkeessa, niin pelkällä vaihtomaksulla sen saa vaihdettua ulkomaille. Koska lomaosakkeet on pisteytetty niin usein yhtä Suomen viikkoa vastaa useampi viikko ulkomailla. Eli yhdelläkin Suomen lomaosakkeella voi saada ihan useankin viikon majoitukset ja siten ihan kunnon pitkän matkan  ulkomailla. Me olemme päässeet hyödyntämään minun vanhempien RCI-osakkeita, joista minäkin omistan pienen siivun. Olemme RCI-lomailussa kokeneet suurimmaksi hankaluudeksi vaihtoviikkojen vaikean saatavuuden ja sen, että viikko saattaa alkaa juuri tiettynä viikonpäivänä, jolloin saapuminen (usein lennot) pitää yrittää sovittaa RCI-viikon mukaan (ja on usein monimuotoisella matkalla mahdotonta). Kaukomailla RCI-tarjonta on meidän kokemuksen mukaan runsainta Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Karibialla. Joitakin RCI-kohteita löytyy myös muualta maailmalta, mutta niitä on selvästi vähemmän ja huonommin saatavilla. Viime vuosina olemme majoittuneet RCI:ssä Meksikon Cancunissa ja Cozumelissa, Hawai’in Mauilla, Kaua’illa ja Big Islandilla, Uuden-Seelannin Taupossa sekä Karibian St. Martinissa. Hyvä RCI-kokemus on myös Kenian Malindista, jossa olin vanhempieni kanssa vuonna 2004.

RCI-majoitus Kona Islander, Big Island

 

RCI-majoitus Royal Caribbean, Cancun ja yksi hienoimmista uima-altaista

 

RCI-majoitus Occidental Grand Cozumel.

 

RCI-majoitus Royal Islander, St. Maarten.

 

Jos RCI-majoitusta ei löydy ja kohteen hotellihinnat tuntuvat suolaisilta, tsekkaamme yksityisiä pieniä huoneistoja/kämppiä. Niissä on yleensä se plussa, että hotellien ylimääräisistä ja usein turhista fasiliteeteista kuten jokapäiväisestä siivouksesta ei tarvitse maksaa. Niissä on myös kunnollinen keittiö. Meillä on loistavat kokemukset Airbnb:stä Tahitilla ja Uudessa-Seelannissa. Saimme asua Tahitilla kaksi viikkoa neljän tähden hotellissa. Asuminen maksoi meille noin 100 €/yö kun hotellivieraille se oli noin 300 €/yö. Uudessa-Seelannissa olemme asuneet Airbnb-majoituksessa Whangareissa, Dunedinissa ja Christchurchissä. Kaikki neljä majoitusta ovat vastanneet erinomaisesti netin kuvausta ja siitä syntyneitä odotuksiamme. Dunedinin kämppämme oli vanhan postitalon yläkerrassa. Kotiuduimme sinne myöhään illalla jouluaaton aattona. Joulun tunnelman täydensi TV:ssä soivat joululaulut kun astuimme sisään.

Tahitilla Airbnb-kämpässä keittiö oli parvekkeella.

 

Dunedinin Airbnb-koti oli lämminhenkisen jouluinen.

 

Tulevaa matkaa suunnitellessa olimme jo varaamassa asumusta airbnb:n kautta kun tielle tuli yllättävä mutka. Airbnb vaatikin saada kopioita varaajan henkilöllisyystodistuksesta, mikä tuntui hyvin epäilyttävältä ja nykymaailmassa aika pelottavalta. Jouduimme jättämään airbnb:n sikseen ja tutustumaan muihin samankaltaisiin sivustoihin, jotka eivät vaatineet samaa. Ensi kesälle meillä on sitten ensimmäinen VRBO-majoitus varattuna.

 

Muista majoitusvaihtoehdoista huolimatta, päädymme usein hotellihakusivuille vertailemaan hintoja ja mieltymyksiä. Vaikka yksityinen majoitus tulee yleensä hotellia halvemmaksi, niin ihan hotellihintaisia ja kalliimpiakin yksityisiä on paljon. Esimerkiksi Ranskan Polynesian Moorealta saimme paremman diilin hotellista kuin yksityisistä majoituksista. Hotelleissa etsimme ensisijaisesti huoneistovaihtoehtoja. Usein on edullisempaa ja ennen kaikkea helpompaa kun ruokaa voi ostaa jääkaappiin ja sitä voi tehdä itse sen sijaan, että päivän jokainen ateria pitäisi syödä ulkona, varsinkin lapsen kanssa matkustettaessa. Lämpimissä kohteissa uima-allas on toki iso plussa ja jos paikka on rantakohde niin mitä lähempänä rantaa sen parempi. Me käytämme yleensä kolmen tähden hotelleja, hintojen pyöriessä sadan euron molemmin puolin per yö. Siisteys, hinta ja sijainti ovat tärkeimmät valintakriteerit.

Etelä-Afrikassa majoituimme Johannesburgin laitamilla rauhallisessa ympäristössä Amber Rose -hotellissa.

 

Oaks Festival Towers tarjosi meille erinomaisen pikkuhuoneiston Brisbanen ydinkeskustasta.

 

Matkakohteemme ovat välillä erikoisemmasta päästä. Monet ovat reppureissaajien ja luksuslomailijoiden suosiossa. Välillä näyttää siltä, että hotellitarjonta on kohdistettu juuri heille ja suurin osa tarjonnasta on hostelleja, parin tähden hotelleja ja viiden tähden luksushotelleja. Kyllähän minä aina niitä luksusmestoja silmät kiiluen katselen, mutta monen sadan euron jopa yli tuhannen euron hinta yöltä on meidän budjetille vain aivan liian paljon. Aina on kuitenkin sopiva majoitus löytynyt ja meidän budjetille sopiva ”helmi” on saattanut olla ihan luksushotellien vieressä samoilla maisemilla niin kuin Bora Boralla. Emme toki saaneet rikkaiden tavoin majoittua vedenpäällisessä bungalossa, mutta sen sijaan saimme bungalon parin metrin päästä vedenrajasta, yksityistä kohtelua ja koska olimme lähes ainoat hotellivieraat, saimme nauttia myös privaatista parisängystä pitkän romanttisen laiturin päässä.

Bora Boran bungalomme muutaman metrin päässä laguunista.

 

Laguunin päällistä lepäilyä tarjosi Bora Boran Eden Beach.

 

Jos minä meidän perheessä vähän jyrään matkakohteiden valinnassa, niin Antti saa minut ylipuhuttua usein majoituksia valitessa siihen edullisempaan ja käytännöllisempään suuntaan. Ainakin tähän asti tämä systeemi on toiminut erinomaisesti ja elämysmatkat ovat täyttäneet ja usein ylittäneet meidän odotukset niin kohteiden kuin majoitustenkin osalta.

Share: