Auckland ei ollut missään vaiheessa meidän suunnitelmissa tälle vuodelle, mutta siitä tuli meidän viiden päivän pysähdyspaikkamme matkalla Tahitille ja Pääsiäissaarelle. Pitkän matkan jälkeen levähdys olikin paikallaan ja oli ihan kiva, että reitillemme osui yksi isokin kaupunki. Koska puoli toista vuotta sitten olimme kierrelleet Uutta-Seelantia aika hyvin (ei tosin käyty silloin Aucklandissa), päätimme nyt vain pysyä Aucklandissa ja nauttia siitä, että asuimme hotellissa ihan keskustan sydämessä. Queen street, jossa asuimme, on Aucklandin pääshoppailukatu. Tarjontaa löytyy edullisista vaatekaupoista Dioriin. Minä tsekkasin tavoistani poiketen muutaman merkkilaukkukaupankin. Satama on vain parin korttelin päässä keskustasta. Sieltä löytyi muutama kunnollinen ravintola. Queen streetin sivukaduilta löytyi vain Food court ja pieniä ravintoloita, joihin ei rattailla ollut asiaa.

Neiti päivänsäde ensimmäisenä aamuna.

 

Aamun lintu parvekkeelta

 

Satamassa

 

Ravintolassa…voisi olla helpompaakin.

 

Kakkukahvilassa nautiskelua ja Mila oli unilla.

Aucklandissa kävellessä huomaa nopeasti, että mäkisellä alueella ollaan. Ihan Queen streetin tuntumassa pääsee pienen kiipeämisen jälkeen Albert Parkiin, jossa keskustan hälinästä voi rauhoittua suihkulähteen, valtavien puiden, palmujen ja kukkaistutusten luo. Milakin innostui suihkulähteen kirkkaasta vedestä.

Mäkinen Auckland

 

Albert Park

 

Albert Park

Aivan keskustan vieressä olevan Yliopistokampuksen takana on Auckland Domain, jonne käveli melko kätevästi 10 minuutissa. Auckland Domain on puistoinen kukkula, josta on hieno maisema keskustaan ja merelle. Puiden reunustama kävelytie ylös kävi ihan pienestä reenistä. Ylhäältä löytyi sympaattinen Talvipuutarha. Sen matalaa allasta ja pieniä suihkulähteitä reunustivat valkoiset naispatsaat. Antti bongasi myös erään korkean tolpan päässä leikkivän kissapatsaan. Puutarhan trooppinen osasto toi mukavan lämmittelyhetken viileään päivään. Isot orkideat, pitkät punaiset ja karvaiset kukat sekä pussimaiset lihansyöjäkasvit muiden trooppisten kukkien joukossa olivat tämän osaston antia. Mila sai itsekin tutustua jännittäviin kasveihin, mutta kiinnostui jossain vaiheessa enemmän maassa olevista kivistä. Puutarhan toisessa osastossa oli viileämmän ilmaston kasveja. Kaktuksia oli palloista pitkulaisiin matoihin, tuttuja orvokkeja, narsisseja, punaisia hyasintteja ym. tutumman näköisiä kukkia. Kävimme myös saniaismetsässä kävelemässä.

Winter Garden

 

Saniaisosasto

 

Trooppinen osasto

 

Viileä osasto

 

Suklainen myslipatukka teki kitisevän Milan onneksi tyytyväiseksi. Taisi neidillä olla nälkä kun aamulla oli taas nirsoillut ruuan kanssa. Talvipuutarhan vieressä oli iso valkea museo ja toisen maailman sodan sotamuistomerkki kukkulan korkeimmalla kohdalla. Muistomerkki oli yksi hienoimmista, joita olen nähnyt. Milakin tykkäsi sen päällä lirisevästä vedestä.

Sotamuistomerkillä

 

Keskustan ”pakollinen” nähtävyys oli Sky Tower, johon toki oli mentävä, koska Mila ei ole vielä missään korkeissa torneissa käynyt. Maailman 12. korkein torni on 328 metriä korkea. Sinne pääseminen ei ollutkaan niin helppoa. Tsombailimme muutaman kerran tornin aulassa. Siellä oli hotelli, casino, ravintoloita, mutta ohjeet itse torniin tuntuivat puuttuvan kokonaan. Kysymällä löydettiin perille. Aulan hissit veivät eri paikkoihin ja olimme onnistuneet käymään juuri niissä hisseissä, jotka eivät vie tornin sisääntuloaulaan. Pientä rahastuksen makua torniin ylös pääsy aiheutti, 29 NZD aikuiselta. Näköalatasanteen lasiset lattian osat saivat minussa vähän jännitystä aikaan. Mila ei toki tajunnut ollenkaan ihmetellä lattiaa, josta näkyi pitkälle alas maahan.

Sky Towerissa

 

Keskustan ja sataman välissä olevan Britomartin, pienen ulkoilmakauppakeskuksen, ruokakojut tarjosivat maistuvaa täytettä pikkunälkään. Antti suosi suolaisia kojuja, joista sai mm. pekonisandwichiä ja kanavartaita. Minä valitsin crepen banaanilla ja nutellalla.

Queen Street

 

Britomart

 

Kaksi herkkuhäntää kilpailemassa crepestä.

Auckland-kyläilyn aikana sain kokea, millaista on olla aamuvirkku. Herääminen aamulla kuudelta, jonka jälkeen uni ei enää tule on aivan uusi ilmiö, jota en mielestäni ole juurikaan kokenut aikaisemmilla matkoilla. Eiköhän rytmi kuitenkin asetu takaisin tuttuun iltakukkujan rytmiin seuraavassa kohteessa. Auckland-kokemustamme väritti ehkä pikkuisen liikaa Milan kärryvastaisuus, mikä oli ihan uusi ilmiö neidin elämässä ja aika haasteellista kaupunkiympäristössä. Kärryyn mentiin yleensä huudon kanssa ja rauhassa saatiin kierrellä kaupoissa vain silloin kun neiti ryhtyi rattaissa päiväunille ja silloin kun hän sai kulkea iskän sylissä. Mutta on Mila toki ihastuttanutkin monia vieraita ihmisiä vilkuttamalla ja lähettämällä lentosuukkoja, jotka ovat hänen bravuurinsa tällä hetkellä.

Share: