Lähdimme sunnuntaina Aucklandista Air Tahiti Nuin siivin Tahitille, jonne päivämäärärajan ansioista saavuimme myöhään lauantaina. Saimme elää sunnuntain sitten uudestaan ja herätä siihen Tahitin tutussa Pearl Beach resortin vuokrakämpässä. Kaksi ensimmäistä päivää Tahitilla meni vähän hitaasti käynnistellen. Sunnuntaina olimme lähdössä ruokakauppaan vasta kun kauppa oli mennyt yhdeltä kiinni. Jämäeväillä selvittiin iltaan ja hotellin ravintolaan.

Riittävästi ruokaa koko perheelle.

Maanantaina kauppareissu onnistui bussilla tutussa isossa Carrefourissa. Siellä kierrellessä meni yli tunti ja toki enemmänkin olisi voinut mennä jos vain oltaisiin ihmetelty kaikkea mahdollista. Ehkä suurin outous oli, että kaupasta ei löytynyt kokonaista ananasta, jota olisimme toivoneet. Ehkä kaikki ananakset sitten jäävät naapurisaarelle Moorealle, jossa niitä kasvaa paljon.

Ruokaostoksille menossa

 

Pienet vihreät banaanit

 

Tiistaina kuitenkin aktivoiduimme kauemmas kun Avisin shuttle haki meidät hotellin edestä klo 8.30 ja vei Papeeteen Avisin konttoriin, jossa vuokra-automme Dacia Sandero odotti. Sopimusten kirjoittamisessa ja maksamisessa ei mennyt kauan. Hintaa tuli noin 100 € yhden vuorokauden autovuokralle. Jonkun aikaa saimme odottaa kun kolme miestä asensi Milalle turvaistuinta. Sillä aikaa Mila kävi vähän soittelemassa leikki-ukulelea. Puoli kymmeneltä päästiin matkaan.

 

Lähdimme Papeetesta itään. Teimme nopean stopin kotona vessassa ja hakemassa rattaat. Sitten jatkoimme tuttua reittiä Mahinaan ja Papenoohon, kun lähdimme kiertämään saarta sen itärannalta. Koska Papeeten lähellä oleva Fautaua Falls oli lähes kaikkien tietojen mukaan meidän saavuttamattomissa korkean lämpötilan ja pienen Murumme vuoksi, olimme päättäneet tsekata vanhan tuttumme Trois cascades. Viimeksi (kolme vuotta sitten) pääsy sinne oli lähes suljettu, mutta alueelle kuitenkin pääsi. Ensimmäinen putous kolmesta oli saavuttamattomissa metsätöiden vuoksi, kaksi muuta olivat pienen patikoinnin päässä. Kokeilimme jos nyt ensimmäiselle putoukselle pääsisi.

Aallot tyrskysivät rantaan kauniisti aurinkoisena päivänä ihan saarta kiertävän päätien vieressä. Papenoon jälkeen tulevan lyhyen tunnelin jälkeen oli kyltti putouksille johtavalle tielle. Pienten talojen pihoilta tulevat koirat ja kukot pitivät tietä lepopaikkana. Tieltä saattoi löytyä monen koiran kasa, joka hädin tuskin vaivautui siirtymään auton tieltä. Tien pää oli siistitty sitten viime kerran ja autoille oli selkeä parkkipaikka. Sitten vain lenkkarit jalkaan ja kokeilemaan onnea ensimmäisen putouksen kanssa pikkukiviselle metsätielle. Vaimahuta Falls oli vain parin minuutin kävelyn päässä. Jälkeäkään metsätöistä ja isoista valkoisista tietä tukkivista säkeistä ei ollut. Korkea putous tuli esiin ja laskeutui houkuttelevan näköiseen altaaseen. Näky oli kuin minun unelmasta. Putoukset ovat ihania ja jos ne kutsuvat uimaan rakastun todella.

Vaimahuta falls

Vesikengät jalkaan ja pieni laskeutuminen isoja kiviä pitkin luonnon altaan ääreen. Saimme olla aika rauhassa kun pari muuta turistia oli vain katsastamassa putousta.  Korkealta putoava vesi oli vain niin kaunis. Pitkin korkeaa kalliota tippui pieniä puroja. Lammen jälkeen vesi virtasi pieneen jokeen. Vesi oli virkistävän viileätä, mutta ei kylmää. Vesi tuli korkeimmillaan yli vyötärön. Halusin Milan myös putoukseen uimaan. Vaatteet vain neidiltä pois ja vaippasiltaan veteen. Mila innostui kovasti, ”ui, ui, ui”. Jatkoimme matkaa sitten kun minä ja Mila olimme melkein saaneet tarpeeksemme satumaisessa altaassa nauttimisesta.

Reittimme jatkui Tahiti Nuin itärantaa pikkukylien ja kirkkojen ohi kohti Nuin ja Itin yhtymäkohtaa Taravaota. Mila nukahti aamupäiväunille. Taravaossa oli Mahinan jälkeen seuraava isompi palvelukeskittymä isoine ruokakauppoineen ja mäkkeineen. Viime kerralla olimme Itissä ajaneet saaren keskelle lookout-paikalle. Nyt päätimme ajaa saaren länsirantaa pitkin tien päähän Teahupoon, joka on kuuluisa surffikylä. Itissä lännen ja idän puoleinen reitti ei kohtaa toisiaan, vaan päässä on monta kilometriä ajokelvotonta maastoa. Lounasaika alkoi olla ja katselimme ulos ravintolaa etsien. Matkalla Itin rantaa pitkin ohitimme vain pieniä entisen näköisiä snack-kojuja, jotka eivät näyttäneet olevan toiminnassa. Tällä puolella Tahitia rantatie oli paikoin hyvin lähellä laguunia, metrin päässä.

Teahupoohon päättyvää tietä koristi surffilautataideteos. Musta hiekkaranta ja aallot olivat nyt aika tyhjät, mutta varsinkin toukokuussa kylä ja ranta kuhisevat surffaajia. Vaatimattoman näköisestä ravintolasta löytyi ilmastoitu sisätila ja hyvä ruokalista. Antti valitsi kanaa paikallisella kalasalaatilla ja riisillä, minä otin paistettua tunaa sashimilla ja riisillä. Annokset olivat isoja ja niistä riitti hyvin Milallekkin. Hyvä ettemme joutuneet Taravaon mäkkiin turvautumaan vaan kohteesta löytyi hyvä paikallista ruokaa tarjoava edullinen pikku ravinteli.

Teahupoo Tahiti Itissä

 

Snack Hinerava

 

Ylitimme häkkyräisen sillan kapean joen yli ja kävimme tassuttelemassa mustalla hiekalla. Kävelytie jatkui asuma-alueelle, jonne emme viitsineet jatkaa.

Tahiti Iti

 

Teahupoo Beach

Ajelimme takaisin päin ja tarkoituksena oli nuin puolelle päästyä bongata muutama karttaan merkitty paikka. Käytössä oleva karttamme oli lasten kartan näköinen epätarkka piirros, joten kovin  hyvää apua siitä ei ollut. Ajoimme nuin länsirantaa pitkin. Vaihiria-putoukselle emme löytäneet opastetta. Sen sijaan opaste Mahaiatean raunioille (Marae de Mahaiatea) löytyi. Puita kasvava pyöreä kiviraunio on ihan rannassa ja sen pääsi kiertämään. Kivet ja korkealle rantaan huuhtoutuneet korallin möhkäleet kiinnostivat Milaa kovasti. Maraen kiertäminen oli kovin verkkaista kun koko ajan löytyi toistaan jännittävämpiä löytöjä.

Marae Mahaiatea

Paean kylän luona bongasimme Maraa luolat (Grotte de Maraa), kätevästi ihan tien vieressä pienen metsäisen pusikon takana. Korkeassa saniaisia kasvavassa kalliossa oli kaksi pimeää luolaa, joiden matala musta vesi olisi houkutellut Anttia uimaan. Luolan viereen oli pystytetty iso koju, jossa myytiin pareoita ja simppukoruja.

Grotte de Maraa

Papeetea lähestyessä vastaan tulevalla tiellä oli kovasti ruuhkaa ihmisten palatessa töistä kotiin. Tie alkoi muistuttaa moottoritietä ja kaistojakin oli enemmän kuin yksi suuntaansa. Mila oli kiltisti nukkunut päikkäriä autossa pitkin päivää, mutta nyt ilmoitti haluavansa pois. Papeetesta päästyämme itään päin ei onneksi ollut samanlaista ruuhkaa. Aloimme tuntea Tahitin jo kuin ”omat taskut” sillä osasimme ajaa suoraan Carrefouriin ilman sählinkejä. Täydensimme juomavarojamme, Antin Hinano-varastoa ja minun mehu-varastoa. Aurinko laski viiden jälkeen, jolloin olimme takaisin kotona. Auton sai kätevästi alakerran autotalliin yöksi.

 

Tämä oli ensimmäinen päivä, joka meni Milalta tosi hyvin. Hän tottui nopeasti meidän autoon ja meni sinne kiltisti monta kertaa päivässä. Kärryraivostakaan ei ollut tänään tietoakaan. Olisikohan alkumatkan turhat kiukut edes vähän vähentyneet.

Youtubesta löytyi englannin kielisiä muumeja.

Share: