Mila kömpi omasta pesästään Saba kainalossa herättämään jo seitsemän aikaan. Aamupalailun jälkeen pakkasimme snorklikamat mukaan ja lähdimme autolla samaan suuntaan kuin eilen. Afareaitussa, Tahitin puolella saarta parkkeerasimme auton pienelle parkkikselle lagoonarium-mökin viereen, josta sai liput retkelle. Motu (pikkusaari) oli parin minuutin venematkan päässä. Venettä ei tarvinnut odottaa kauan ja se täyttyi nopeasti, kun muitakin oli menossa motulle, myös pari koiraa. Muutama metri piti kahlata veneen luokse.

Motu Ahi

Ranskaksi tuli taas kattavat selitykset ja englanniksi ylimalkaiset. Jokainen pariskunta/perhe sai majoittua omaan pikkuruiseen simpukkanauhoilla koristeltuun mökkiin. Sinne mahtuivat lähinnä tavarat ja Mila, mutta oli erittäin kätevä. Antti meni ensimmäiseksi snorklaamaan kun minä jäin Milan kanssa ihan motun viereen kahlaamaan. Mila ei oikein tiennyt haluaako olla sylissä vai vedessä, mutta innostui aina kun kaloja meni ohi. Kohta vierestä alkoi lipua rauskujakin ja Mila sanoi ”kouf”. Mila oppi nopeasti, että ne toiset isot uiskentelijat olivat haita. Ne eivät tulleet niin lähelle. Sitten oli aika vaihtaa vuoroa. Antti sanoi, että vedessä on voimakkaita virtauksia. Sen takia sinne on kiinnitetty köysiä. Ranta syveni nopeasti hyvään snorklaussyvyyteen. Leijailevia rauskuja ja riuttahaita saatiin ihailla tällä reissulla toistamiseen. Usean metrin päässä rannasta alkoi olla jo virtauksia, että köydet olivat todella tarpeen.

Klo 11.30 oli ruokinta-aika. Asetuimme köyteen kiinni katsomaan eläinten kuhinaa. Sitten lähdettiin köyttä pitkin kiertämään köysillä rajattua osaa. Uusi ruokintashow oli vähän syvemmällä. Sen jälkeen yritin lähteä snorklaamaan ilman köyttä. Jonkin matkaa pääsin, mutta palasin takaisin mukavasti ilmaiseksi virtauksen mukana. Eli takaisin kiinni köyteen, ilman sitä oli tosi raskas uida  vastavirtaan. Olin valinnut tälle päivälle olkaimettomat biksut. Se oli vähän huono valinta, sillä ne eivät kokoaikaa pysyneet siinä virtauksessa ja tisu jos toinenkin saattoi vilkkua jossain kohtaa.

Hai

 

 

 

 

Muut näyttivät tulleen piknikpöydille syömään eväitä tai motun tarjoamaa lounasta. Me snorklasimme pariin otteeseen vuorotellen, joten emme olleet menossa syömään samaan aikaan kuin muut. Sitten kävimme vielä yhdessä perhesuihkussa kivi- ja koralliseinäisessä vessassa. Vessasta tosiaan löytyi ohut suihkuletku, josta tuli sen verran vettä, että saatiin suurimmat merivedet huuhdottua meistä pois. Kysyimme sitten lounasta, mutta sitä ei enää tarjoiltu. Jaaha, ei kukaan ollut informoinut meitä. Netissäkin luki, että lounasta voi ostaa motulta, mutta ei, että tarjoilu lopetetaan ennen yhtä. Milalle oli onneksi mukana keksiä ja hedelmäsoseita, jotka maistuivat. Eipä auttanut muu kuin mennä takaisin pääsaareen syömään. Netissä oli maininta, että vene vie takaisin neljään asti iltapäivällä ja taukoa kyydeistä on yhteen asti. Meiltä tultiin kysymään haluammeko lähteä nyt vai myöhemmin. Jotain fotoja haluttiin vielä laguunista ottaa ja juoda motun tarjoamaan kahvia ja kaakaota. Sovimme venemiehen kanssa, että kahdenkymmenen minuutin päästä lähdemme. Iltapäiväporukalle oli alkamassa kalojen ruokinta laguunissa ja sitä piti sama heppu kuin ajoi venettä. Aloin vähän aavistaa, että paluumme ei ehkä tapahtuisikaan silloin kun olimme sopineet. 20 minuuttia meni ja enemmänkin. Kello tuli kaksi ja meillä alkoi olla nälkä. Minulla alkoi mennä hermo, olimme suunnitelleet menevämme vielä Belvedereen tänään paluumatkalla. Odotimme tunnin ja venemies oli vieläkin vedessä kalojen ja turistien kanssa. Kysyimme toiselta työntekijältä asiaa, mutta hän ei tuntunut ymmärtävän mitään. Vetosimme siihen, että meille oli luvattu kyyti 20 minuutin päästä ja että emme ole saaneet ruokaa täällä. Joku turisti tuli siihen tulkkaamaan. Kyytiä luvattiin 10 minuutin päästä, mutta mitään ei tapahtunut. Minä aloin todella suuttua ja Antti myös (, mikä on harvinaista). Motun työntekijät eivät tuntuneet ymmärtävän, etteivät he voi pitää varsinkaan pientä lasta ja raskaana olevaa naista motulla ilman ruokaa ja ilman kyytiä rannalle, joka oli luvattu. Joku kiltti turisti antoi suklaakeksiä meille. Saimme ”riehua” ehkä vartin verran kun venemies nousi vedestä ja tuli kyyditsemään meidät rannalle. Oli helpotus päästä takaisin ”oman” auton luokse eikä kukaan enää voinut kusta enempää meidän syömisiä ja aikatauluja. Koko hiton hässäkästä oli syyttäminen huonoa informointia, vääriä tietoja netissä ja ennen kaikkea näiden ranskalaisten surkeata englannin kielen taitoa. Kyllähän täällä englantia käyttäviin turisteihinkin törmää, mutta ranskaa puhuvat ovat selkeä valtaosa. Silloin ei moni turistipalveluissa työskenteleväkään välttämättä motivoidu opettelemaan englantia kunnolla.

 

Ajoimme Maharepaan, jossa kävimme pikaisesti ruokakaupassa. Nappasimme tuoreet kalasalaatti-riisiateriat lounaaksi mukaan. Belvedereen ehtisimme huomennakin ennen auton palautusta. Olimme ennen neljää takaisin hotellissa. Biksut takaisin päälle ja biitsille. Nautimme lounaamme siellä, ei paljon huonompi maisema lounastaa kuin motukaan olisi ollut. Syöminen kannatti kuitenkin suorittaa nopeasti sillä pikkuötökät tulivat myös mielellään osingoille. Jälkkäriksi muutama hääsuklaa/suklaacookie. Auringon laskua seurasimme yhdessä laguunissa. (Kamat uskallettiin täällä jättää biitsille.) Päivä ei ollut mennyt ihan suunnitelmien mukaan, mutta ei kai sitä voi ulkomailla odottaakaan. Laguuni oli ollut kuitenkin hieno niin motulla kuin omalla biitsilläkin ja tämä hetki laguunissa istuen. Kuinka sitä voisikaan osata arvostaa tarpeeksi.

Eilen ostetut kolmannen hääpäivän lahjat

 

Vähän tanssahdeltiin…

Perhesuihkun jälkeen ilta oli pimentynyt ja lähdimme päivälliselle lähiravintolaan. Kun auto oli käytössä, lyhyttä matkaakaan ei tarvinnut pimeässä kävellä, mikä oli hyvä, sillä täällä ei minusta oltu ihan tarpeeksi panostettu katujen valaistukseen. Le Petit Villagen grilliravintola oli auki. Milalle laitettiin Alfred läppäriin, niin syömisrauha oli melkein taattu. Minä otin grillattua kanaa ja Antti possua. Mila sai maistella meiltä ja jokunen lihan pala taisi neidille maistuakin. Antti otti jälkkäriksi omenapiirakan ja minä ravintolan suosikin, kookos creme bruleen, joka tarjoiltiin oikeassa kookoskipossa. Se olikin mielenkiintoinen jälkkäri katsoa ja syödä. Mila nappasi Antin kermavaahdot ennen kuin kukaan ehti reagoida mitään.

 

Kookos creme brulee

 

Share: