Olimme tulleet tänään laivalla Mo’oreasta takaisin Tahitille ja majoittuneet Papeeten keskustaan. Ilta oli pimentynyt kun lähdimme perjantai-illan Papeeteen ennen kuutta. Kävelimme ensin Prince Hinoita, yhtä Papeeten isoimmista kaduista. Kulku rattaiden kanssa oli paikoitellen aika haastavaa jalkakäytävillä, joissa oli korkeita kynnyksiä ja pitkät pätkät oli täytetty parkissa olevilla autoilla. Rantakadulla rattailla eteneminen oli paljon mukavampaa.  Venesatama oli valaistu ja kaloja näkyi uivan ihan luksusveneiden vieressä vaalean turkoosissa vedessä. Show alkoi klo 18, olimme vähän myöhässä, mutta se ei haitannut, koska ilta olisi pitkä. Heiva on joka vuotinen Tahitilaisen tanssin kilpailu, joka kestää noin kolme viikkoa aina keskiviikosta lauantaihin. Jokaisena iltana esiintyy muutama tanssiryhmä noin tunnin pituisella showlla, johon on harjoiteltu tansseja monta kuukautta.

Papeeten venesatamassa

Place To’ata on aivan keskustan tuntumassa. Matka tuntui kuitenkin tällä kertaa pitkältä. Lopulta tuttu rummutus alkoi kuulua, olimme tulossa perille. Portin eteen oli laitettu myyntikojuja myymässä kamaa, jotka oli jossain vaiheessa tsekattava. Meidän sisäänmenokohta oli areenan toisella puolella. Rattaat jätettiin areenan viereen. Meillä oli paikat ihan eturivissä, josta näki todella hyvin mitä lavalla tapahtui. Menossa oli miessoolo. Liveorkesteri sai minut ihan sekaisin ja kun koko ryhmä punaisissa moreissa (“kaislahameissa”) tuli lavalle, olin hetken pakahtua kateudesta. Se oli nyt vain unohdettava ja keskityttävä miten upeita tanssijoita ja koreoita olimme tulleet katsomaan. Pian kateellinen olo häipyi. Tiesin, etten ikinä pääsisi itse kokemaan näin upeaa showta, mutta se ei voi estää minua silti nauttimasta tästä illasta. Toki tanssijana en tule ikinä olemaan niin hyvä, mutta ainakin minulla voi olla tavoitteita. Mila innostui musiikista ja tanssista ja alkoi itse tanssia aivan innolla. Kun tanssiryhmä Tama No Aimeho Nui lopetti tunnin pituisen shownsa, lavalle tuli Te Noha No Rotui lauluryhmä. Mila innostui tanssimaan myös heidän aikana. Laulut olivat tosi kovalla, joten lähdimme sen ajaksi kiertelemään kojuja. Monissa kojuissa myytiin simpukoista tehtyjä koruja ja muutama vaatekojukin oli.

Reilun puolen tunnin päästä kuulimme lavalta tanssimusaa ja kiiruhdimme takaisin katsomoon. Tanssiryhmä Tamari’i Toahotu Nui oli esiintymässä. Jokaiseen esitykseen kuuluu useampia asuja, melodisia aparima-osioita ja rytmikkäämpiä ‘ote’a-osioita, joissa käytetään paljon rumpuja. Ryhmissä on kymmeniä tanssijoita, mutta jokaisessa esityksessä on sekä mies- että naissoolo-osuudet. Eturivissä näki myös jos kaikilla ei pysynyt asut päällä. Vyön putoaminen lavalle ei ollut tavatonta. Valkoinen helmasta rikottu mekko oli kauniissa aparimaosiossa. Finaalikostyymi oli oranssi pitkä more varmaan metrin korkuisten oranssien päähineiden kanssa. Tanssiryhmän jälkeen oli lyhyt tauko.

Livebändi

Menimme istuskelemaan katsomon ulkopuolelle ja miettimään loppuillan suunnitelmaa. Mila alkoi olla väsynyt. Lauluryhmä Tamari’i Mahina lauloi pitkään ja odotimme jo kovasti illan viimeistä tanssiesitystä, joka olisi ammattilaisryhmältä Temaeva, joka on Polynesian vanhin tanssiryhmä. Laulu oli niin kovalla, että Antti meni korvia pitelevän Milan kanssa vähän ylemmäs katsomoon ja aikoi lähteä nukuttamaan häntä jos siltä näyttää. Minä jäin eturiviin seuraamaan finaalishowta. Naissoolo oli jotain niin hienoa ja taidokasta, että voin vain unelmoida sellaisesta itse.

Väsynyt murunen

Heiva loppui tänä iltana puoli kahdeltatoista. Antti oli nukuttanut väsyneen Milan kärryihin. Meillä molemmilla oli jo kova nälkä, vaikka oltiin hyvin syöty ennen esityksiä. Jäimme paluumatkalla rantakadun  Place Vaieten ruokakärryjen luokse syömään. Mila nukkui tyytyväisenä yöuniaan rattaissa. Kiinalaista ja grilliruokaa tarjoava roulotte oli hyvin suosittu. Sinne tuli koko ajan lisää väkeä. Myöhäiseksi meni, mutta eipähän tarvinnut kämpillä enää tehdä ruokaa, vaan suihkun kautta nukkumaan klo 2.

Roulotte

Lauantai meni Papeetessa shoppaillessa. Minulle löytyi Marquesas-saarilla kaiverrettu puinen kippo, tahitimekkoja ja kaiverrettu simpukkakoru. Papeete on minulle melkeinpä shoppailuparatiisi.

Place To’ata

 

Milallekkin löytyi mieluinen paikka

Sunnuntai olin menossa Milan kanssa seuraamaan entisen Tahitituttumme Margitin pojan, Tevan, tanssiryhmän treenejä sillä aikaa kun Antti on hakemassa mustetta ihon alle. Sunnuntaina ei mikään kauppa ole auki, joten kaupungilla pyöriminenkään ei olisi ollut kovin mielekästä. Papeete oli todella hiljainen sunnuntaina ja päivä näytti pilviseltä. Kohta alkoikin sataa. Minua ja Milaa tultiin hakemaan keskustasta. Margit oli nyt kiireinen Heivan vuoksi. Tevan ryhmällä on heiva-show keskiviikkona ja sitä varten on vielä tehtävä asuja ja treenattava kovasti. Usein koko perhe on mukana tavalla tai toisella heivassa, jos ei tanssimassa niin asuja tekemässä ja taustajoukkona.

Tulimme urheiluhallin pihalle. Astuin sisälle aivan uuteen maailmaan, joka samalla oli minulle hyvin tuttu. Sisällä suuressa hallissa porukka ahkeroi asujen kimpussa. Tanssijoille sovitettiin uusia tummia kaislahameita. Tanssijoita oli kymmeniä. Siihen lisäksi perheenjäseniä ja muuta tukijoukkoa ja bändi, niin aikamoinen porukka. Paikalla oli myös Margitin luona viikkoja asunut Zing Taiwanista. Hän on tanssinut hulaa ja tahitilaista yli kymmenen vuotta ja on järjestämässä Heivaa Aasiaan. Hän on nyt ollut tutustumassa Heivaan kolmen viikon ajan ja palaa pian kotiin. Margit jatkoi asujen viimeistelyä. Zing letitti käsihuiskiin rannelenkkejä. Minä päätin tehdä samaa. Mila söi kiltisti miniporkkania. Milasta ja Zingistä tuli pian parhaat kaverit. Minä pystyin hyvin kiertelemään katsomassa asuja kuvaamassa kun Mila keskittyi vain uuteen ystäväänsä. Zing oli tosi mukava. Olin jo melkein suunnittelemassa matkaa Taiwaniin. Olisihan meillä siellä myös Hawaiin tuttuja honuprojektista.

Teva ja Zing viimeistelivät asua. Mila meni katsomaan läheltä ja olisi halunnut osallistua. Hän oli tyytyväinen kaislanaruun, jota sai hiplattavaksi. Bändi oli aloittamassa. Bändissä oli noin kymmenen henkeä pahu- ja to’ere-rumpujen kanssa. Mila vähän tanssahteli kun rummut soivat. Vaikka olin toki koko ajan pienessä jännityksessä, kun olin vieraiden ihmisten seurassa, minä jotenkin viihdyin todella hyvin. Musiikki ja fiilis saivat minut tuntemaan itseni kotoisaksi, ihan kuin olisin kuulunut joukkoon. Ja niinhän minä kuuluinkin,  tahitilaisen tanssin joukkoon.

Naisten asu

 

Uudet vyöt viimeiseen tanssiin

Mila tutustui myös hallissa aikaansa viettäviin lapsiin. He olivat Milaa vähän vanhempia, mutta ei montaa vuotta. Kaksi miestä harjoitteli ison leikkihain kanssa, johon sisään mahtui ihminen kuljettamaan sitä lavalla. Lapset menivät kiinnostuneina katsomaan ja kurkkimaan hain sisään. Mila meni mukaan joukkoon. Sitten Mila sai uuden parhaan ystävän, tytön, joka oli ehkä alle vuoden Milaa vanhempi. He pitivät toisiaan kädestä ja menivät yhdessä istumaan ilmeisesti tytön omaan leiriin. Milaa oli vaikea saada takaisin meidän leiriin kun näytti siltä, että show alkaisi pian.

Kaveruus ei vaadi yhteistä kieltä

 

Haita tarkastelemassa

 

Esitystä harjoiteltiin oikeilla asuilla

Seurasimme katsomossa  showta. Ihan niin kuin muissakin heiva-esityksissä show koostui useasta osasta, aparima- ja ‘ote’a-osuuksista. Esitys oli kuitenkin yhtenäinen tarina lapsen syntymisestä ja perheestä. Mila alkoi olla väsynyt ja nukkui päikkärit minun sylissä. Livebändin rummutukset eivät haitanneet.

Soolo

Unien jälkeen teki taas mieli Zingin syliin.

Shown jälkeen aloimme suunnitella lähtöä, mutta sateinen päivä oli muuttunut ihan kunnon kaatosateeksi ja odotimme vähän aikaa jos se lakkaisi. Minä en ollut aamiaisen lisäksi syönyt mitään joten nälkä alkoi olla hirmuinen. Milalle oli ollut välipalaa mukana. Tanssijoilla jatkui treeni ja monet jäivät tekemään asuja. Margit ja Zing olivat väsyneitä ja nälkäisiä, joten hekin halusivat kotiin. Sade ei helpottanut, joten lähdimme vain. Kello oli jo yli viiden. Mila oli ollut hienosti koko päivän ja saanut uusia ystäviä.

Hyvä, että reissun sateisin päivä oli saatu hyvin vietettyä sisätiloissa ja mielekkäässä puuhassa. Antin tatu ei ollut vielä valmis. Huomenna viimeisenä päivänämme Tahitilla, se jatkuisi.  Voisimme huomenna viedä matkalaukut ja kaikki Ariitean (tatuäijän) studiolle heti kahdentoista aikaan ja hän oli luvannut, että voimme hengata siellä iltaan asti, kun lentomme lähtisi vasta kolmelta yöllä. Kuulosti hyvältä.

 

Share: