Heräsimme Milan kanssa kahdeksalta. Olisin vielä voinut nukkua, mutta minun oli pakattava vähän ja lähdettävä sitten pareo-ostoksille marcheen. Lähdin yksin, koska se oli paljon helpompaa eikä Anttia suoraan sanoen kiinnostanut tippaakaan minun kaverien pareo-ostokset. Nättejä pareoita löytyi. Melkein kaikissa kojuissa hinta oli 2000 frangia eli alle 20 euroa. Halusin ostaa paljon eri värisiä. Tänään ostin varmaan 12 pareota ja niiden lisäksi minulla oli aiemmin ostettuja ainakin kuusi. Valikoimasta löytyi nyt ruskeata, lilaa, punamustaa, keltaista, turkoosia, sinistä…  Puolentoista tunnin tehokas shoppailu oli juuri hyvä aika kun olimme sopineet, että palaan klo 11 kämpille viimeistelemään pakkaukset ja aamupalalle. Marchessa tuli paljon käytettyä käteistä ja sainkin hyvin käytettyä viimeiset käteiset viimeistä 100 frangin kolikkoa myöten kun ostin Milalle vielä pareon.

Marche

 

Marche

 

Marche

Vaikka yksin shoppailu on tehokasta ja kivaa kun kukaan ei ole kiljumassa tai urputtamassa vieressä, niin on aina helpottunut tunne ulkomailla kun pääsee takaisin perheen luokse. Olin joku päivä taistellut alaoven lukon kanssa enkä ollut vielä ikinä saanut sitä itse auki. Olimme sopineet, että Antti kävisi sovittuna kellon aikana tsekkailemassa parvekkeelta jos olen jäänyt alas. Ja niinhän siinä kävi etten saanut ovea auki. Veivasin avainta joka suuntaan monta kertaa. Pidin välillä taukoa ja taas jatkoin yrittämistä. Aivan järkyttävä ovi. Räpelsin noin 10 minuuttia kun ovi lopulta avautui ja pääsinkin omin voimin takaisin kämpille.

Mila olisi mielellään tutkinut minun ostamiani pareoita, mutta nyt oli kiireesti pakattava ne laukkuihin. Niistä tuli paljon painoa, joten niitä oli vähän jaettava. Pakkaaminen alkoi olla tässä vaiheessa vähän jännittävää kun suht kookas puukilhokin oli tullut viime siirtymän jälkeen ostettua. Otimme Hinano-kylmälaukun ylimääräiseksi laukuksi kun varsinaiset laukut olivat jo täynnä. Klo 12 kämpän omistaja tuli tsekkaamaan meitä ulos ja auttoi laukkujen kanssa. Hän tilasi meille myös taxin, jolla pääsimme tatumestaan. Eihän se kaukana ollut, mutta rattaiden ja kolmen matkalaukun ym. kassien kanssa näissä lämpötiloissa liikkuminen olisi aivan liian vaivalloista.

Saimme tavaramme hyvin säilöön Ariitean studioon. Sovimme, että tulemme reilun tunnin päästä jatkamaan Antin tatua. Hänellä oli nyt jonkun toisen tatu kesken, vaikka oli eilen sanonut, ettei ketään muuta ollut buukattu tälle päivälle. Mila oli väsykiukussaan, mutta nukahti pian kärryyn. Päädyimme Hinanokauppaan jo toista kertaa tällä reissulla. Se myös yhdenlainen shoppailuparatiisi.  Sieltä löytää juuri mieleisiä paitoja, pareoita ja laukkuja. Outoa miten olutmerkki voi brändäytyä niin tehokkaasti. Ostimmekin meille ylimääräisen käsimatkatavaran (kylmälaukun tilalle), isomman Hinanolaukun. Pitkä penni meni taas Hinanokauppaan, mutta en vain voi sille mitään, että tykkään Hinanovaatteista ym.

Kun Antti meni Ariitean studiolle, minä ja Mila jatkoimme hetken vielä shoppailua. Palasimme ennen neljää studiolle. Antti, Ariitea ja kolmas äijä olivat hinanokannullisella studion alakerrassa kahvilassa ja juttelivat mukavia. Olin vähän, että eikö tatun teko voisi jo alkaa, että valmistuisikin tänään. Antti sanoi, että minun mailiini oli tullut tieto lennon viivästymisestä. Lento lähtisikin vasta 6.30 aamulla eikä klo 3.20 yöllä. Taitaa tulla mielenkiintoinen yö meille Papeeten kentällä. Minä sitten painuin Milan kanssa vielä helmiostoksille, koska minun mielestäni Mila tarvitsee helmen ensimmäiseltä Tahitin matkaltaan.

Kello oli tulossa viisi, joten kaupatkin olivat kohta sulkemassa. Menimme Ariitean studioon, jonne Antti oli jo edennyt, mutta ei ollut vieläkään pöydällä. He olivat tuoneet studioon toisen hinanokannun ja jatkoivat jutusteluaan. Milalle laitettiin Alfred (atti) pyörimään. Minä odotin, että kohta alkaisi jotain tapahtua ja onneksi miehet lopulta alkoivat hommiin.

Tatustudiolla

Antin eilinen osuus oli saanut nyt enemmän väriä. Antti sanoi, että Ariitea ei voinutkaan jatkaa tatskaamista iltaan asti, koska hänen pitäisi viedä huonosti voiva vaimo kotiin. Vähän ihmettelin, että eikö vaimo itse pääse jos miehellä on töitä. Tatu tulisi Antin mielestä jäämään luultavasti vähän kesken. He kuitenkin jatkoivat vielä sen verran, että se näytti kokonaiselta ja Antti sai haluamansa tiimalasin sinne. Tatun yläosa jäi Antin mielestä puuttumaan ja olihan Ariitea sen luvannut tehdä Antille ennen kuin miehet kittasivat lasikaupalla hinanoa ja vaimo oli tullut huonovointisena studiolle. Ariitea antoi Antille tuntuvan (ihan liian ison) alennuksen kun tatu jäi “kesken”. Alkuperäinen hinta oli ollut 30000 ja nyt hän pyysi vain 20000 frangia (alle 200 €). Ariitean puheet meidän iltaoleskelusta studiolla olivat myös muuttuneet. Emme voineetkaan jäädä puoli kymmeneen asti vaan pikkuhiljaa lähtöä oli tehtävä. No se todella oli pikkuhiljaa. Siinä tuli juteltua tatuista samalla kun laukkuja roudattiin ovea kohti. Nyt ei sitten ollutkaan vaimolla kiire kotiin vaikka lähtöä oltiin koko ajan tekemässä. Ei voi sanoa kuin, että outoa menoa. Niin mukava ja miellyttämisen haluinen heppu, mutta pikkuisen epäluotettava. Hän kuitenkin auttoi meidän tavaroiden kanssa ja vei meidät rantakadun Le Retro -ravintolaan, koska halusimme syödä hyvin ennen kentälle lähtöä. Hän istui meidän kanssa hetkeksi pöytään ja oli meidän huomaamatta tilannut itselleen ja Antille vielä yhdet Hinanot omaan piikkiinsä. Ihmettelin edelleen, että eikö vaimolla ollut jo kiire kotiin. Vähän aikaa Ariitea siinä jutusteli. Hän on muuttamassa Aucklandiin tatuja tekemään. Kuka tietää jos tapaamme joskus siellä, no tuskin sentään.

 

Valitsimme tarjoilijan suositteleman mahimahin vaniljasoosilla ja riisillä. Se olikin oikein hyvä valinta. Antilla oli vielä ylimääräisiä käteisiä, joten “repäisin kunnolla” ja otin alkoholittoman ananasdrinkin ja jälkkärin. Olihan meillä sentään yhdeksänvuotistapaamispäivä tänään. Maanantai-illan hiljaisessa rantaravintolassa oli kerrassaan kiva istua ja Milakin viihtyi aika hyvin.

Meille oli varattu taxi klo 21.30, jolla pääsimme lentokentälle. Meillä oli siellä sitten reilusti aikaa. Purkasin vähän tavaraa omasta ylipainoisesta laukustani Milan laukkuun. Yritimme lähtöselvitystä, mutta se avautuisi vasta kolmelta yöllä. Ei voitu sitten kuin viettää alkuyö pienen ravintolan kovilla puupenkeillä, joihin oli muitakin matkustajia asettunut. Ravintolasta sai vielä lämpimiä pizzasliceja, suklaata ja ananasmehua yöevääksi. Mila oli tosi väsynyt kun kello oli jo yksitoista. Häntä ei tarvinnut kauaa kärytellä kun hän nukahti yöunille. Minä kävin vessassa naamapesulla. Oli ihana saada naama puhtaaksi. Antti ryhtyi nukkumaan. Vieressä muut olivat rakentaneet myös vaatteista tyynyjä ja yrittivät nukkua.

Meidän kuorma

 

Evästä

Antti nukkui tunnin verran. Minä aloin pilkkiä ja vaihdoimme vuoroa. Kovallakin alustalla uni tuli heti kun oli riittävän väsynyt. Nukuin melkein kaksi tuntia. Maailman suurin kokovartaloky*** (siis ravintolan työntekijä) alkoi kolistella ravintolan tuoleja ja herätti kaikki kolmen jälkeen kun ravintola taas avautui, jopa minut. Mila heräsi myös neljän tunnin unien jälkeen ja lähdimmekin sitten lähtöselvityksiin, jonne oli jo jonoa muodostunut. Pikkulapsiperheiden jono oli onneksi erikseen, tosin liikkui hitaasti. Minun ja Antin matkalaukuissa oli yhteensä muutama kilo ylipainoa. Tällä kertaa sitä katsottiin läpi sormien, mutta ensi lennolle pitää ehkä tehdä jotain lisäjärjestelyjä. Tsekkausten jälkeen saatiin nopeasti suoritettua tax free -asiat kalleimmista ostoksista customs-tiskillä. Samalle tiskille menivät “premium-matkustajatkin” (eli ne, jotka olin nähnyt business-jonossa lähtöselvityksessä). Securityn jälkeen meillä oli alle tunti aikaa ennen boardingia. Hoidettiin neidin vaippa-asiat naisten vessassa ja kävin shoppaamassa Tahiti Handbookin (, jonka löysin vihdoin englannin kielisenä).

Aamuvarhainen lento lähdössä

Latamin siivin hyvästelimme jälleen Tahitin. Nousu oli Milalta ensimmäinen, joka meni jotenkuten hyvin tällä matkalla. Sen jälkeen hän nukahti. Minäkin aloin pilkkiä taas, mutta herättäydyin kun safkaa alkoi tulla. Viiden tunnin lennnolla kannatti vähän untakin yrittää ja sain nukuttua ehkä reilun tunnin. Kelloa siirrettiin neljä tuntia eteenpäin, iltapäivään klo 15. Mila innostui laskun aikana katsomaan ikkunasta ulos merta ja pilviä, joiden läpi sukelsimme. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun hän katseli lentokoneen ikkunasta ulos. Siellä se Rapa Nui vihdoin oli, vihreäkumpuinen saari yksin keskellä valtavaa merta.

Tervetuloa Rapa Nuihin

Mataverin kentällä meitä tervehti Rapa Nuin lintupatsas. Ennen passintarkastusta oli tiski, josta kansallispuistoliput kannatti ostaa. Ne maksoivat yhteensä kahdelta aikuiselta 108 000 pesoa (eli noin 150 €). Sitten asetuimme pitkään passijonoon. Ilmasto oli kostea, mutta sopivan lämmin. Ei tullut mitenkään tuskaisen kuuma. Joillakin näkyi olevan kevyitä untuvatakkeja täällä talvessa. Italialainen eläkeläisporukka oli myös tullut samalla koneella. Jossain vaiheessa pääsimme jonon ohi. Se oli hyvä, koska Mila oli vähän tyytymätön. Biosecuritykin meni hyvin, vaikka vähän jännitin sitä. Eivät he olleet kiinnostuneet vaikka olin rastinut, että minulla on kasvi-eläinmateriaalia mukana. He olivat kiinnostuneita vain Milan ruokapurkeista. Meitä oltiin kyltin kanssa vastassa majoituspaikasta ja saimme kukkaleit kaulaan. Pakulla olimme parissa minuutissa Hanga Roan kaupungin pääkadulla, jossa käväisimme kaupassa pienillä ruokaostoksilla. Kauppa oli pieni ja valikoima melko mitätön. Ostoskoriakaan ei ollut. Paikalliset tulivat omien muovilaatikoiden kanssa ruokaostoksille. Nappasimme mukaan nuudelia, kanaa, jugua, keksiä ja vesitonkan, jotta pääsemme asumisen alkuun seuraavassa kodissamme. Miguel kierrätti meitä vähän pikkuruisessa kaupungissa ennen kuin ajoimme majoitukseemme Cabanas Honu Nuihin keskustan ulkopuolelle. Näimme pienen vilauksen Ahu Tahain moai-patsaista matkan varrella.

Meidän piha

 

Asetuimme asumaan paritaloon lähelle länsirantaa. Kämppä ei suoraan sanoen ihan vastannut meidän odotuksia, tosin tilaa siellä oli tarpeeksi, yksi parisänky, yksi normi sänky ja yksi matalampi lapsen sänky. Kylppäri oli aika kämänen ja minä kun niin pidän siisteistä kylppäreistä, sellaisista joihin voi nauttien asetella kemikaaliosastonsa juuri puhdistetulle isolle tasolle. En sellaisista, joista tarvitsee tsuumailla mahdollisia ökkömönkiäisiä joka kerta kun menee tarpeilleen. Mutta tässä hetkessä kun olin aika väsynyt olemattomien yöunien jälkeen, minua harmitti vieläkin enemmän kun huomasin, että jalkapohjamme ovat aivan mustat hetken kämpässä kävelyn jälkeen. En muista olenko ikinä vielä alkanut hotellissa lattioita pesemään kun olen saapunut, mutta nyt oli pakko. Olisin toivonut toki kunnon pesuvälineitä, mutta jouduin käymään koko lattian läpi märällä talouspaperilla. Onneksi meillä oli sitä sentään mukana. Ja likaahan todella lähti. Ei oltu ihan hetkeen lattioita pesty. Netti näytti toimivan, TV oli vanha kuvaputki, jonka näkymä oli rakeinen, hella oli kaasulla ja se piti sytyttää tulitikulla. Sain omaisuuteni kuitenkin aseteltua suht siistin kaapin hyllyille.

Ei ollut mitään toivoa päästä tänään enää ulos. Aurinko alkoi kohta laskea ja minä sammuin vähäksi aikaa sängylle. Sain sen verran energiaa siitä, että jaksoin järjestellä vaatteeni. Antti väsäsi meille päivällisen. Illalla kohtasimme lisää pikkuhaasteita. Antti sanoi, ettei saanut suihkusta lämmintä vettä. No minä sain, mutta se ei pysynyt lämpimänä vaan ryhtyi kuumaksi. Lämmintä vettä ei saanut mitenkään pysymään vaan se joko meni kuumaksi tai kylmäksi. Muutaman sekunnin erissä sain suihkuteltua itseäni. Milankin suihkuttaminen oli haaste sellaisella vedellä. Lopulta lämmin vesi tietysti loppui minulta vähän kesken ja suihkuttelin itseni loppuun kylmällä vedellä, mukana sisua ja muutama kirosana. Alku uudessa kämpässä oli ollut sen verran negatiivinen, että harkitsin jo hetken oikeaan hotelliin siirtymistä. Ongelma vain oli se, että täällä ei oikein ollut meidän ”tasoisia” hotelleja, vain tosi kalliita, joihin meillä ei olisi millään varaa majoittua viikoksi. No ehkä selviän viikon tässä, olinhan selvinnyt ensimmäisestä suihkustakin. Tuntuupahan oma koti sitten luksuslukaalilta kun sinne palaamme. Netti lakkasi illalla toimimasta. En jaksanut siitä enää hätkähtää. Olin varautunut, että täällä ei paljon nettiä käytetä. Toki yhteydenpitoa ja joitakin käytännön asioita olisi tärkeä hoitaa netissä. Mila meni kiltisti nukkumaan omaan sänkyynsä. Laitoimme tyynyjä ja minun matkalaukun sängyn viereen, ettei hän putoa kovalle kivilattialle.

Share: