Tänään näytti olevan täydellinen sää Rapa Nuin ehkä hienoimpiin nähtävyyksiin tutustumiselle. Korkea paine oli saanut aikaan kylmän yön ja olin pitkin yötä heräillyt paleluun. Milalla oli hankala aamu ja toivoimme, että hänen mielensä parantuisi kun päästään taas retkelle. Ajoimme saaren itärannikon rantatielle. Kirkas taivas teki merestä todella kauniin värisen raikkaan sinisestä heleän turkoosiin. Aaltojen tanssia mustiin rantakiviin olisi voinut jäädä katselemaan koko päiväksi. Ajoimme kuitenkin suoraan Rapa Nuin komeimman Moai-rivin luokse Tongarikiin. Kansallispuistolippuja pitää täällä näyttää jokaisen historiallisen monumentin tai paikan luona olevaan koppiin. Tämä kopin vartija kiinnitti huomiota meidän tatuihin. “You look like Polynesians.”

Tongarikissä komeili 15 moaita ahussa meren tyrskytessä niiden takana. Ahu tarkoittaa seremoniaalista keskusta. Rapa Nuissa näitä kivisiä alustoja koristavat moait. Tämä taisi olla se hetki kun rakastuin tähän saareen. Paikka ja sen päähenkilöt olivat upea näky. Meidän kanssa samaan aikaan Tongarikiä ihailemassa oli muutama turisti ja yks pieni ryhmä. Paikka oli siitä hyvä, että avoin tila mahdollisti kaikkien samanaikaisen kuvaamisen ilman muita ihmisiä. Tein ensin kuvauskierroksen pelkistä Moaista ja sitten aloimme viritellä tripodia perhekuvia varten. Mila oli unohtanut pahan mielensä ja iloisesti tepasteli nurmikolla, jota riitti kauempana takana kohoavaan Rano Rarakuun asti. Tämä paikka oli niin hieno, että lennossa vaihdettuun tanssiasuun oli helppo eläytyä. Tämä oli sellainen paikka, josta ei osannut kuvitella lähtevänsä. Moaiden katselemiseen ja paikan fiiliksen imemiseen ei voinut kyllästyä. Tämä teki onnelliseksi. Vaikka emme pitäneet todellakaan mitään kiirettä, jossain vaiheessa piti alkaa lähteä. Kävimme katsomassa selällään olevaa moaita ja kiersimme koko ison moai-alustan lopuksi. En voi tarpeeksi korostaa kuinka tämä paikka tuli jäämään yhtenä hienoimmista matkakokemuksista.

Tongariki

Rano Raraku Tongarikistä katsottuna

Tongarikistä pari minuuttia takaisin päin oli hiekkatie Rano Rarakuun. Sammuneen tulivuoren kraaterissa moait veistettiin ja toimitettiin sieltä ympäri saarta ahuihin.

Parkkipaikan vieressä oli pieni ravintola, jonne päätimme jäädä lounaalle. Otimme lautaset, joissa oli grillattua tunaa, riisiä, salaattia ja banaanikakkupala jälkkäriksi. Kala oli erityisen hyvää, samoin banaanikakku, jota voisin innostua kokeilemaan kotonakin. Vessakäynti Rarakun portilla maksoi 500 pesoa, niin kuin muuallakin yleisillä paikoilla. Rano Rarakuun saa mennä vain kerran saman kansallispuistolipun kanssa. Olimme jättäneet rattaat autoon. Niillä ei olisi paljon virkaa tulivuoren rinteillä.

Lounasta

Virittelimme vähän vastustelevan Milan manducaan Antin selkään. Kraaterin sisärinteelle käveli vartissa. Korkein kohta muistutti punaisella hiekalla ja kivellä Kata Tjutan trailiä Australiassa. Kraateri oli vehreän kasvuston reunustama pieni järvi, josta tuli enemmänkin mieleen kaunis picnic-alue kuin entinen tulivuori. Täällä olivat saaren moait syntyneet. Ne on kaiverrettu sammuneen tulivuoren kivestä. Sisärinteellä oli muutama moai, joiden matka ahuun oli jäänyt kesken jo varhaisessa vaiheessa.

Rano Raraku

Mila nukahti päikkäreille reppuun kun kävelimme takaisin kraaterin ulkorinteelle. Toinen tie vei rinteelle, jossa komeili valmiita ja keskeneräisiä moaita pitkin rinnettä. Saarelta on löydetty yhteensä 887 moaita. Rano Rarakussa on yhteensä 397 moaita, joiden matka omaan ahuunsa on päättynyt jo synnyinpaikalle. 288 on siirretty ahuunsa. 92 on jäänyt matkalle kohti ahua pitkin saarta. 110 moaita on osina tai museoissa. Moain keskikorkeus on 4 metriä. Moaiden siirtotekniikka on epäselvä, mutta siitä on useita teorioita. Syytä niin monen moain jäämiseen Rano Rarakuun tai matkalle ei tiedetä. Moait havainnoillistivat heimojen esi-isiä ja heimojen voimaa. Tämä johti heimojen kilpailuun resursseista, mm. ruuasta ja puusta.

 

Tongariron moai-rivin jälkeen tämäkin näky oli hyvin vaikuttava. Moaita tönötti pitkin rinnettä. Välillä piti odottaa muutaman turistin liikkumista johonkin suuntaan (pois kuvasta). Aluetta vartioiva työntekijä osasi myös pönöttää hienon moain kuvauskohteessa. Reippailua ja kiipeämistä oli sopivasti muutaman minuutin verran ohuen tien päähän, josta oli näkymä Tongarikiin.

Rano Rarakun rinteellä

Tongariki Rano Rarakusta

Kalliossa näkyi keskeneräisiä moaita, jotka oli kaiverrettu vasta osittain. Mila heräsi melkein tunnin reppu-uniltaan ja pääsi myös vilkaisemaan osan rinteen moaista.

Moai-louhos

Piipahdimme vielä Hanga Roassa kotimatkalla ja sattumalta tulimme varanneeksi huomiselle pikkuisen snorkliretken. Iltaisin suihkussa käyminen oli positiivisesti ajateltuna hauska haaste. Saanko lämpimän, siis kuuman veden riittämään ja kuinka monta sekuntia saan nauttia tällä kertaa yhtenäisestä siedettävästä vesivirtauksesta? Jokainen suihkukerta oli vähän erilainen. No tänä iltana kuuma vesi loppui kesken, mutta olin onneksi hyvin loppuvaiheessa suihkuttelua, joten en joutunut kauaa hytisemään veden alla. Milan nukuttamisrituaaliksi oli täällä muodostunut leikki, että menemme kaikki nukkumaan, muuten hän ei malttanut pysyä sängyssä. Olimme pimeässä reilun vartin ja kun Mila oli simahtanut yöunille, pystyimme laittamaan vähän valoa ja jatkamaan puuhiamme, mm. syömään jälkkärikeksiä. Kävimme yöllä katselemassa tähtiä, jotka näkyivät kirkkaasti pilvettömänä yönä ilman valosaastetta. Linnunrata näkyi myös selvästi ja Etelän risti bongattiin.

Share: