Matkan ainoa buffet-aamiainen odotti meitä aamulla alakerrassa ja kyllä minäkin olin sitä niin odottanut. Vaikka se ei ihan viiden tähden aamiainen ollut niin kyllä masut saatiin enemmän kuin täyteen kun tarjolla oli munakasta, hedelmiä, juguja, makkaroita ja pikkuleivoksia. Milakin pisteli montaa sorttia suuhun.

Aamiaisella

Edullinen shuttle vei meidät kentälle. Suunnistimme heti check-innin jälkeen portille, mutta siellä hetken jonotettuamme, meille tultiin selittämään jotain. Olimmekin väärällä portilla. Portin numero oli ehtinyt vaihtua sillä välin kun me olimme sinne menneet. Täällä jopa lentokenttähenkilökunta puhuu täysin surkeasti jos nyt yhtään englantia ja se ihmetytti meitä kovasti. Luulisi, että jos täällä jotain kieltä opiskellaan niin ensimmäinen vaihtoehto olisi englanti.

Viime lennolla Mila oli saanut nousun ja laskun olla sylissä, mutta tässä koneessa oli eri säännöt ja kiukkuinen neiti oli saatava omalle paikalle vöihin. Tässäkin asiassa saman lentoyhtiön eri lennoilla on eri käytäntöjä. Parin tunnin lento pohjoiseen meni Milan pyöriessä ja hyöriessä. Lasku oli taas yhtä kiukkuisen neidin kiinni pitelemistä. Laskeuduimme Calamaan, Atacaman autiomaahan. Paikka näytti sellaiselta, josta yleensä vain lennämme yli matkalla meren äärelle. Tämän olikin tarkoitus olla totaalinen maiseman vaihdos.

Olimme varanneet vuokra-auton etukäteen Europcarilta. Vuokraamo oli heti kentällä kätevästi. Jonossa piti kuitenkin odotella puolisen tuntia. Vähän jännitti, että mahdummeko autoon, mutta onneksi mahduimme tumman harmaaseen Renault Symboliin, jonka saimme viikoksi käyttöön. Mila saatiin vihdoin matkustamaan selkä menosuuntaan päin niin kuin kuuluu kun itse asensimme istuimen. Matkaa San Pedroon oli reilu 90 km. Sinne johtavalle tielle oli helppo löytää. Vaalea hiekkakeidas, kauempana kohoilevat vuoret ja iso tuulivoimapuisto, jonka läpi ajoimme, olivat miellyttävä näky hiljaisella (ja onneksi hyväkuntoisella) tiellä. Milakin nukkui päikkäriä niin saimme keskustella rauhassa. San Pedro oli meille kohteena aika lailla tyhjä taulu. Toki jotain tiettyjä juttuja haluttiin nähdä, mutta päässä ei ollut mitään selvää listaa asioista ja tekemisistä.

Calamasta San Pedroon

San Pedroon löysimme hyvin, ison tien varrella olevaan ”savimajakaupunkiin”. Majoitukseemme Cabana Julietaan emme sitten niinkään hyvin. Meillä oli kyllä osoite ja päädyimme oikealle tielle, kun olimme ensin kulkeneet kaupungin läpi kapeata osittain ihmisten valtaamaa Calama-katua pitkin. Missään ei vain ollut kylttiä meidän cabanaan, että olisimme tienneet tulleemme oikeaan paikkaan. Pihoja ympäröi korkeat heinäaidat, mutta yhdessäkään ei lukenut meidän cabanan nimeä. Yksi pihapiiri kyllä näytti siltä netin kuvien perusteella. Vastaan tulevassa autossa oli ystävällisiä ihmisiä, jotka soittivat meidän puolesta cabanan tyypille, joka ei kuitenkaan osaisi englantia. Olimme olleet oikeassa pihassa ja palasimme sinne. Pihapiirissä oli kolme betonimökkiä ja pieni uima-allas. Mitä ihmettä tekee kylmää vettä täynnä oleva uima-allas Atacaman talvessa, jossa lämpötilat laskevat yöllä usein lähelle nollaa? Meidän mökki oli ulkoa päin… hmmm ehkä asuttavan näköinen.

Sisällä meitä odotti pieni olohuone, pieni keittiö kaasuliedellä, ihan tunnelmallisen näköinen makuuhuone, toinen makkari kahdella sängyllä ja kylppäri, jossa amme- ja seinälaatat oli laitettu vähän niin sun näin. Päivä oli ollut lämmin, mutta ilta oli viilenemässä ja kämpässä oli aika kylmä. Etsin ensiksi lämmitintä. Sitä ei löytynyt. Cabanan mies ei ymmärtänyt yhtään kun pyysimme sellaista. Keittiön hanasta tuli vain jääkylmää vettä. Halusin heti tarkistaa, tuleeko suihkusta lämmintä vettä. Sen cabanan mies jotenkin tajusi ja näytti, että sitä tulee. Tosin en luottanut siihen, että sitä tulee tarpeeksi. No sitten siistin näköinen laattalattia ei tietenkään ollut niin siisti. Kun mies ei ymmärtänyt lattiasta mitään, aloin talouspaperilla pestä lattiaa. Sitten hän tajusi, että jonkun pitäisi tulla sitä pesemään. Kysyimme netistä, koska se näytti toimivan olemattomasti. Keittiöstä puuttui roskis. Päätin käyttää roskiksena olohuoneen puista arkkua. Vessasta puuttui saippua eikä minkäänlaisia käsipyyhkeitä ollut, johon jääkylmän veden jälkeen käsiä olisi voinut pyyhkäistä. Tällaiset ihan pikkuasiatkin on vaan toimittava hotellin tasoisessa paikassa.

Ihmisiä alkoi pyöriä meidän kämpän sisällä ja ulkona. Ei tuntunut ihan siltä, että meidän tuloon olisi mitenkään varauduttu. Kukaan ei puhunut sanaakaan englantia. Joku nuori nainen kävi pesemässä lattian vaaleanpunaisella pesuaineella. Tekniikka oli kuitenkin ihan hakusessa eikä lattiasta tullut todellakaan puhdasta. Sitten hän kävi hakemassa meidän sängystä lakanat ja pyyhkeet pois, uusia ei kuulunut. Seinän ulkopuolella oli jotkut räpeltämässä ilmeisesti vesijohtojen kanssa jotain. Kokeilin vettä, eikä lämmintä vettä enää tullut. Antti kävi vaatimassa lämmitintä. Sellainen oli toisessa kämpässä. Ilmeisesti lämmitintä lähdettiin hakemaan Calamasta asti. Joku poika kävi hakemassa TV:n kaukosäätimet ja toinen nuori mies toi meille uuden reitittimen nettiä varten. Ei olisi taas yhtään huvittanut alkaa pesemään lattioita, mutta oli pakko jos halusimme olla sukkasillaan sisällä. Yöstä ei tulisi mitään jos emme saisi lämmitintä ja vaikka saisimme, emme voisi laittaa Milaa yksin kylmään huoneeseen nukkumaan jos meillä on lämmitin makkarissa. Otimme toisesta sängystä patjan ja veimme sen oman parisänkymme viereen Milan omaksi pesäksi. Minä aloin olla pikkaisen kyllästynyt tähän cabana-touhuun. Tyypit toimivat täällä kuin olisivat eilen perustaneet majoitusyrityksen. Maksu piti suorittaa käteisellä ja eniten ihmetytti se, että tämä oli reissun kallein majoitus, hinta oli yötä kohden 123 €. Ihan hotellin hinnoissa oltiin, mutta meininki ei ollut ollenkaan sen tasoista. Ainoat asiat, jotka täällä olivat hyvin, olivat uuden reitittimen avulla hyvin toimiva netti ja se, että vessapaperia oli monta rullaa. Uusia TV:n kaukosäätimiä ei kuulunut, mutta emme me TV:tä oikeastaan tarvitsekaan. Lämmintä vettä ei tullut vieläkään ja nyt jo otti päähän pestä kädet jokaisen vessareissun jälkeen jääkylmällä vedellä. Cabanaan oli tulossa muitakin uusia asukkaita, jotka tulivat ensiksi juttelemaan meille kun omistajaa ei näkynyt. He osasivat englantia ja saimme heiltä ystävällisesti tulkkausapua. Heidän kauttaan pystyimme pyytämään meille myös lakania sänkyyn.

Kotiutuminen uuteen kämppään oli kaikista ongelmista johtuen edelleen kesken, mutta nälkä oli kova ja ilta oli pimentynyt. Ulos ei ollut asiaa ilman taskulamppua. Mitään valoja ei ollut pihassa, vain maassa pikkulamput. Kämpässä oli sentään valmiina iso kahvallinen lamppu. Uuteen kaupunkiin olikin aika kurjaa lähteä tutustumaan pimeällä, mutta löysimme jonkinlaisen pienen ruokapaikan, jossa saimme masumme täyteen spagettia halvalla. Minikokoisesta ruokakaupasta saimme jotain evästystä aamuksi. Suurin osa ruuista oli tiskin takana, josta niitä piti myyjältä pyytää. Outoa, vanhanaikaista ja ahdistavaa sekin.

Paikallisten suosima “ravintola-alue”

Jos aamulla ei tulisi lämmintä vettä, lähtisimme cabanasta ja menisimme johonkin hotelliin asumaan. Jääkylmässä vedessä on mahdoton peseytyä enkä minä lomallani ala viikkoa elämään kuin mökillä ja lämmittämään jokaista suihkukertaa varten kattilakaupalla vettä. Mila oli ollut jo pitkään nukkumassa kun ovelle koputettiin yhdentoista jälkeen. Uusi lämmitin oli saapunut Calamasta. Samalla saimme 20 litran tonkan juomavettä vesiautomaattiin, joka piti toki itse asentaa. Kyllä nämä ihmiset kilttejä olivat ja yrittivät auttaa, mutta mielessä kävi, että ovatko he vain tosi tyhmiä, kun ongelmia ja mokia tapahtui niin monessa asiassa. Ainakin saisimme nukuttua ensi yön. Lämmitin lämmitti yhden huoneen ihan tehokkaasti, mutta koko kämpän lämmittämiseen siitä ei ollut. Veden keittopuuhiin päästiin kuitenkin jo tänä iltana, kun minun oli pyykättävä alusvaatteita.

Share: