Lämmin vesi toimi tänäkin aamuna. Aloin pikku hiljaa luottaa siihen. Menimme tänään katsomaan josko rekkajono olisi hävinnyt ja tie auki. Eipä ollut. Rekkoja oli tullut vain lisää jonottamaan. Tuskinpa heilläkään oli tietoa, milloin tie avattaisiin. No suunnitelma B sitten. Lähdimme etelään kohti Toconaota ja Socairea, kohteena Miscanti lake parin tunnin ajomatkan päässä. Toconaon huudeilla oli pieniä puukeskittymiä siellä täällä rikkomassa avaraa autiomaamaisemaan. Matka meni rattoisasti jutellessa seuraavista matkoista ja Milan ottaessa aikaista päikkäriä takapenkillä. Näin reissun lopussa se aina tulee… mihin mennään seuraavaksi. Toki niin paljon on tehty ja nähty tällä matkalla, että ihan välitöntä matkakuumetta ei varmasti tule. Kotiin paluu ensi viikolla tuntuu oikeastaan tosi ihanalta. Ja nämä cabanakokemukset saavat oman kodin kyllä tuntumaan paratiisilta. Antti on ollut jo pitkään sitä mieltä, että ensi kesän matkan on oltava aika helppo ja edullinen (mielellään RCI-majoituksella). Nyt minäkin olen kallistumassa siihen ajatukseen. Tämä matka on mennyt hyvin, mutta on ollut aika rankkakin. Ensimmäinen matka kahden lapsen kanssa tulee olemaan taas hyvin erilainen kokemus ja ehkä siihen kohtaan on otettava jotain vähemmän mutkikasta kuin tämä.

Lähes huomaamattamme olimme nousseet aika paljon San Pedroa korkeammalle. Ensin huomasimme sen siitä, ettei automme jaksanut pitää vauhtia ylämäissä, sitten tulimme lumirajalle. Olimme noin 4000 metrin korkeudessa ja päässeet pikkuruiseen Socairen kylään. Sieltä ei matka jatkunutkaan. Tiellä oli puomi. Yksi auto tuli vastakkaisesta suunnasta ja puhui poliisista meille. Ilmeisesti poliisi esti etenemisen puomin jälkeen. Noniin suunnitelma B:kin oli mennyt mönkään. Eipä auttanut muu kuin kääntyä takaisin.

Tiesulut alkavat käydä liian tutuiksi täällä.

Jäimme kuitenkin hetkeksi Socaireen kuvailemaan lumista maisemaa. Ihmiset olivat innoissaan lumesta ja lapset olivat ryhtyneet lumisotaan kirkon pihalla. Mustavalkoinen kissakin tuli meitä lumella tervehtimään. Antille oli tullut huono olo heti autosta noustua. Se varmaan johtui korkeudesta. Lähdimme samantien takaisin päin. Socairessa ei edes näyttänyt olevan lounaspaikkaa.

Lumirajalla

Antin olo helpottui kun tulimme alas, takaisin reiluun 2000 metriin. Pysähdyimme Toconaoon, 30 km:n päähän San Pedrosta lounaalle, joka oli ennemminkin välipala. Hiljaisen oloisessa kylässä ei ollut juurikaan vaihtoehtoja pikkuravintoloiden suhteen. Istuimme syömään välipala-empanadat. Olimme ravintolan ainoat asiakkaat ja isolta TV-ruudulta tuli mitäs muuta kuin jalkapalloa.

Toconaossa

Mietimme mikä olisi meidän suunnitelma C tälle päivälle ja päädyimme San Pedron ohitettuamme Kuulaakson lähelle Valle de la Muerteen (kuoleman laaksoon). Nimellisellä sisäänpääsymaksulla sinnekkin. Hiekan väriset vuoren seinämät reunustivat laaksossa mutkittelevaa hiekkatietä. Isolle dyynille kiipesi porukkaa lautojen kanssa. Tämä oli yksi suosittu sandboarding-paikka.

Valle de la Muerte

 

Valle de la Muerte

 

Sandboarding-dyynillä

Tulimme San Pedroon etsimään lounaspaikkaa. Päivä oli pilvisyyden takia hiukan eilistä viileämpi ja minua vähän paleli. En ollut varustautunut niin lämpimillä vaatteilla kuin monet täällä. Monet ravintolat ovat täällä ulkoilmassa. Yhden ravintolan skippasimme, koska siellä tuuli liikaa. Valitsimme sitten toisen, joka myös oli ulkoilmassa, mutta tuulen suojassa. Mila sai raivaria kun kävin vessassa ja jatkoi sitä makaamalla maassa melkein siihen asti kun ruoka tuli. Spagettiaterioista meni taas “Milavero” ja ne hädin tuskin täyttivät meidän masua.

“milavero” Milan omassa kipossa

 

Yhdessä San Pedron minimarketeista

Share: