Kuivana pysyttiin tämä yö ja sänkykin pysyi. Meidän päivät Pedrossa alkoivat olla kohta finaalissa, joten jollekkin kaukaisemmalle nähtävyydelle olisi kiva päästä. Vanha tuttu rekkajono odotti tutussa paikassa eli yritimme taas pohjoisreittiä ja sitähän onnistuttiin pääsemään eteenpäin. Jossain kohtaa olimme sitä mieltä, että eilinen puomikohta on ohitettu, toki tulevista esteistä ei voitu tietää mitään. 30 km:n päässä Pedrosta Guatinin muutaman hökkelin kylässä tie jakautui Puritama Springsiin ja El Tatioon johtaviksi. Mila oli juuri nukahtanut hyville päiväunille, joten päätimme mennä ensin kauempaan kohteeseen, El Tation geysireille 90 km:n päähän.

Olimme jo vähän nousseet vuoristoon San Pedroon verraten, mutta El Tatioon johtava tie nousi yhä enemmän. Ensimmäisenä tulimme Putkikaktusten valtakuntaan. Pitkiä ja paksuja kaktuspötköjä siellä täällä, ihan kuin vartioimassa rinteitä, joihin nousimme. Sitten saavutimme avaramman maiseman. Vuoret lumipeitteineen olivat tulleet lähemmäs, olimme ihan juuri saavuttamassa lumirajan. Tie oli hiljainen, mutta jokunen auto kulki samaan suuntaan meidän kanssa. Edessä menevä auto pysähtyi ja samalla bongasin ensimmäisen laamamme. Sillä oli kolme kaveria, jotka laidunsivat matalaa ruohokasvia muutaman metrin päässä autotiestä. Ei tämä reissu ainakaan turha ollut, kun paikallista eläimistöä oli esillä näin hienosti.

Kaktusmaa

Isot kiven lohkareet ja pienet ruohoiset pensaskököt olivat osittain lumen peitossa. Ehkä eilisyön sade oli tullut täällä lumena ja siksi tie oli ollut eilen kiinni. Matala pieni laguuni oli osittain jäätynyt päältä. Seuraava laamalauma yllätti meidät taas pian ja se oli iso. Niitähän oli täällä paljon. Ne olivat mukavia kavereita. Ruokailivat sopivan matkan päässä, mutta eivät juosseet karkuun ihmistä. Tien varrella olevat peuravaroitukset taisivat ollakin laamavaroituksia. (Eivät vain olleet tehneet laamalle omaa kylttiä.)

Lumirajalta noustiin vielä, kun maisema muuttui kokonaan lumiseksi ja vuoret olivat todella lähellä. Matkan teko oli hidasta tien mutkaisuuden ja tässä vaiheessa lumen takia. Kesärenkailla oltiin liikkeellä. Tie oli paikoin myös kehnompaa kuin aikaisemmilla osuuksilla, välillä tie oli ns. nimismiehen kiharoilla, terävillä pienillä kiharoilla tiessä, jotka tuntuivat auton tärinänä. Vessahätä alkoi olla eikä toivoakaan wc-fasiliteeteistä ollut. Maisema oli avaraa ja vuorten ympäröimää. Muita autoja ei ollut, joten helppohan siinä oli kyykistyä hetkeksi tarpeilleen. Tuuli oli kuitenkin hyvin kova. Mila ei hetkeä kauempaa viihtynyt ulkona, vaikka pipo oli päässä. Lunta oli tien varressa kymmenisen senttiä. Lumiset vuoret tekivät maisemasta armottoman kauniin. Olimme pienellä seikkailulla. Tänne ei auttaisi jäädä auton kanssa jumiin. Apua ei olisi ihan heti saatavilla. Puoliksi jäätyneessä matalassa järvessä oli paljon vesilintuja tutun näköisistä sorsista eksoottisempiin otuksiin.

El Tatioon lopulta saavuttiin kahden tunnin ajon jälkeen (San Pedrosta). Autiolta näytti tämä nähtävyys. Parkkipaikka oli ja talo, joka oli kiinni. Puomi esti autolla etenemisen. Otimme Milan reppuun ja päätimme kokeilla matkan jatkamista kävellen. Geysirit näkyivät parkkipaikalle. Lumessa tarpominen 4321 m:n korkeudessa tuulisessa Etelä-Amerikan talvessa ei ollutkaan niin helppoa ja hetken kuluttua päätimme, että geysirit, jotka eivät edes näyttäneet kovin upeilta, olivat liian kaukana. Palasimme autolle, jossa Mila nautti purkkilounaansa kylmänä niin kuin kunnon retkeilijä. Meidän jälkeen parkkipaikalle tuli kaksi muutakin autoa. Jotkut muutkin hölmöt olivat lähteneet geysireille talvella, mutta taisivat jo ajoissa huomata, että geysirien lähelle ei ollut asiaa.

Paluumatka oli pientä alamäkeä ja meni tuplasti nopeampaa kuin menomatka. Lounasaika oli jo ohi ja korvasimme lounasta sipsillä ja snickersillä. Snickersillä pärjää pitkälle, varsinaista ruokailua voi sen avulla viivyttää useita tunteja. Muutamaan kohtaan pysähdyimme kuvaamaan, mm. laamoja, jotka ihastuttivat edelleen.

Guatinissa käännyimme Puritamaan. Sinne oli vain 6 km risteyksestä, mutta vuoristoista kiemuratietä sekin. Vastaan tulevan auton kuski sanoi ”cerrado”. Paikka olisi siis kiinni. Menimme kuitenkin perille asti, jossa meille jonkun ystävällisen tulkkaamana selvisi, että paikka on nyt täynnä. Huomenna pääsisimme aamulla klo 9. Ei nyt ihan voittokulkua ollut tämäkään päivä. Käytännössä emme päässeet tänäänkään mihinkään nähtävyyteen, johon olimme aikoneet. Päivä ei kuitenkaan tuntunut hukkaan valuneelta. Road trip oli ollut erittäin mielenkiintoinen. Tässä hyvä esimerkki siitä kuinka matka voi olla joskus tärkeämpi kuin päämäärä (tai oikeastaan aika useinkin).

Palattiin siis ”sivistyksen” pariin San Pedroon lounastamaan. Kävimme myös pienessä konditoriassa kakkuostoksilla.

Share: