Lähdimme Puritamaan yhdeksäksi. Ajoimme 30 km San Pedrosta pohjoiseen ja nousimme 3475 metrin korkeuteen. Pientä jonoa lämpimille lammikoille oli jo yhdeksältä. Ilmeisesti paikka oli vasta avautumassa. Sisään maksoi 15 000 pesoa (reilu 20 € aikuiselta). Parkkipaikalta oli puolen kilometrin laskeutuminen kävelytietä pitkin kanjoniin, jonka pohjalla geoterminen Puritama-joki virtasi ja muodosti kahdeksan pientä allasta. Kylmä vuoristotuuli ylsi syvään kanjoniinkin, joten kylmä ehti tulla kun vaihdoimme uima-asuihin pienissä muutaman hengen pukkareissa. Paikka oli suosittu ainakin näin talvella. Vesi oli ihanan lämpöistä, noin 30 astetta, mutta ei liian kuumaa. Meidän altaaseen vettä tuli pikkuruisen putouksen kautta edellisestä ja meidän altaan vesi tippui seuraavaan altaaseen. Altaita ympäröi korkeat ruohikot, jotka olivat innostuneet kasvamaan veden kastelemassa maakohdassa. Kauempana ympärillä oli pelkkää hiekkaista kalliota. Tänne kannatti ehdottomasti tulla ja oltiinhan tätä jo pari päivää odotettukin. Monien värjöttelyjen jälkeen lämpöisestä lammikosta todella nautittiin, mutta poiskin oli jossain vaiheessa lähdettävä.

Puritama Spring

Lämmin vesi laittoi hyvin veren kiertämään. Kun kuivat vaatteet oli saatu päälle, ilma ei tuntunut enää yhtään niin kylmältä kuin tänne tullessa. Reippailimme kanjonin ylös. Puritama-joki ei näkynyt ylös asti, mutta sen synnyttämä ohut kasvillisuuskaistale näkyi kyllä ja paljasti joen olinpaikan.

Joki kanjonissa

Tulimme Pedroon käväisemään nopeasti kämpillä ja lounastamaan. Iltapäivällä suuntasimme Toconaoon ja siitä vähän eteenpäin alle tunnin ajomatkan päähän Laguna Chaxaan Atacaman suola-aavikolle. Isolta tieltä risteävä hiekkatie perille oli miellyttävän hyvässä kunnossa. Chaxa paljastuikin oikein erinomaiseksi viimeisen päivän kohteeksi. Pääsy sinne oli puoli-ilmainen (3000 pesoa, noin 5 €), vessat olivat käytettävissä, muuta porukkaa oli maltillisesti ja itse nähtävyys eli flamingot näkyivät parkkipaikalle asti. Matalan suolalaguunin viereen keskelle suola-aavikkoa oli raivattu kävelypolkuja. Flamingot kahlasivat matalassa suolalaguunissa ruokaa tonkien, siivilöimällä pieniä rapueläimiä, hyönteisiä ja levää, jotka kasvavat suolaisessa vedessä. Täällä asusteli kolme eri flamingolajia, Andien, Chilen ja Jamesin flamingoja. Nämä kaverit eivät muuta talveksi lämpimämpään niin kuin monet muut linnut, vaan hyödyntävät ravinnon ja elintilan määrän muiden lintujen muuttaessa väliaikaisesti pois.

Laguna Chaxa

Tämä oli varsinainen kirsikka hiekkakakun päällä, niin kuin Antti sanoi. Atacaman vierailumme ei ollut tiesulkujen ja vuotavan kämpän takia mennyt aina niin kovin loistavasti, mutta nyt tuli sellainen fiilis, että tärkeimmät oli nähty ja koettu.

Lopuksi kävelimme lyhyen rakennetun reitin suola-aavikolla. Suolainen hiekka oli kovaa röpelöä, jonka vain laguunit rikkoivat. Kaukana olevat lumiset vuoret ja taivaalle ilmestynyt kuu loivat todella erikoisen maiseman tähän karuun ympäristöön.

Kun lähdimme takaisin Pedroon, oli sellainen fiilis koko matkasta kuin pitääkin, kaikkensa antanut ja kaikkensa saanut, hieman taas kehittynyt ja muuttunut olo, kiitollinen, mutta myös ylpeä meistä, meidän tiimistä.

Huominen kotimatka jännitti vähän, mutta hyvällä tavalla. Aikataulullisesti se on kaukana täydellisestä. Joudumme lähtemään aamuyöllä, edessä on neljä lentoa ja viimeistä pitää odottaa 12 tuntia Lissabonissa. Mutta eiköhän se suju ihan hyvin, kun mennään etappi kerrallaan. Pakkaukset oli tehtävä valmiiksi. Likapyykkipusseja arvottiin niihin laukkuihin, joihin mahtui. Niitä oli nyt viimeisen kahden viikon aikana kerääntynyt ja niin odotin, että pääsen kotona heittämään ne pesukoneeseen. Hinanolaukut olivat jo valmiiksi pakattuja, kun uutta souveniria oli tullut minimaalisesti ns. souvenir-kasseihin viimeisestä kohteesta, joten pakkausprojekti oli jopa pienempi kuin Rapa Nuissa. Ennen kahtatoista olimme petissä hankkimassa vähän unta kotiinpaluuta varten.

Share: